W. A. Lavonius
Wilhelm Alexander Lavonius (22. kesäkuuta 1874 Helsinki – 11. maaliskuuta 1932 Helsinki)[1] oli suomalainen yritysjohtaja ja laillisuusmiehenä tunnettu nuorsuomalainen poliitikko. Hän toimi vuosina 1898–1903 Otavan, vuosina 1904–1906 SOK:n ja vuosina 1906–1932 Henkivakuutusyhtiö Suomen toimitusjohtajana.
Henkilöhistoria ja ammattiura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]W. A. Lavonius kuului tunnettuun Lavonius-sukuun.[2] Hänen vanhempansa olivat hovioikeudenneuvos Wilhelm Lavonius ja Maria Francisca Westzynthius.[1] Hänen veljiään olivat vuorineuvokset Magnus ja Robert Lavonius[2] sekä lääkintöneuvos Herman Lavonius.[3] Kirjoitettuaan ylioppilaaksi Helsingin suomalaisesta normaalilyseosta vuonna 1892 Lavonius ryhtyi opiskelemaan Helsingin yliopistossa historiaa, filosofiaa ja kieliä.[1][4] Opinnot jäivät kesken puolentoista vuoden kuluttua, sillä äitinsä kuoltua ja isänsä sairastuttua jo aiemmin hän joutui huolehtimaan nuoremmista sisaruksistaan. Ainoa Lavoniuksen suorittama yliopistotutkinto oli alempi tutkinto jumaluusopissa.[1]
Lavonius työskenteli Keskinäisen henkivakuutusyhtiö Suomen konttoristina ja sen jälkeen kamreerina vuosina 1894–1897. Hän oli yhtiön aloitteesta perustetun Vakuutuslehden toimittajana 1897–1902. Hän toimi samaan aikaan myös nuorsuomalaisten yritykseksi luetun kustannusyhtiö Otavan toimitusjohtajana, vuoden 1897 lopusta virkaatekevänä ja vuodesta 1899 vakinaisena. Hän teki aloitteen suomalaisten lukukirjojen kustantamiseksi kansakouluja varten siihenastisten käännöskirjojen sijaan. Lavonius jätti työnsä Otavassa vuonna 1903 osallistuakseen osuuskauppojen keskuslaitoksen perustamiseen.[1] Hän oli Suomen Osuuskauppojen Keskuskunnan (SOK) ensimmäisenä toimitusjohtajana 1904–1906 ja perusti Jalmari Sahlbomin kanssa Yhteishyvä-lehden.[1][4] Lavonius jatkoi SOK:n johtokunnan jäsenenä vuoteen 1916. Hänellä oli myös muita luottamustehtäviä osuustoimintaliikkeessä: hän kuului Pellervo-Seuran johtokuntaan 1906–1916, Valion hallintoneuvostoon 1911–1917 ja Elannon edustajistoon vuodesta 1919.[1]
Vuonna 1906 Lavonius kutsuttiin Henkivakuutusyhtiö Suomen toimitusjohtajaksi, missä tehtävässä hän jatkoi kuolemaansa asti. Nuorsuomalaisen Lavoniuksen valinta Suomen toimitusjohtajaksi vaikutti osittain siihen, että tyytymättömät vanhasuomalaiset perustivat kilpailevan Henkivakuutusyhtiö Salaman. Lavoniuksen pitkänä toimitusjohtajakautena Suomi-yhtiö menestyi suuresti ja kasvoi Pohjoismaiden suurimmaksi vakuutusyhtiöksi. Vakuutusten määrä lisääntyi 44 000:sta aina 600 000:een. Yhtiöstä tuli henkivakuutusten ohella tärkeä asuntolainojen antaja. Lavonius näki henkivakuutustoiminnan paitsi liiketoimintana myös kansalaisten aatteellisena valistamisena. Hän oli vuonna 1928 Kansantaloudellisen yhdistyksen puheenjohtaja.[1]
Lavoniuksen puolisona oli vuodesta 1901 Hildegard Emilia Tornberg. Heillä oli neljä lasta.[1]
Toiminta politiikassa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sortovuosien aikana perustuslaillisiin kuulunut Lavonius oli vuosina 1902–1905 passiivista vastarintaa organisoineen kagaalin jäsenenä.[1] Hän edusti vuosien 1905–1906 säätyvaltiopäivillä porvarissäädyssä Helsingin kaupunkia.[5] Lavonius oli Helsingin kaupunginvaltuuston jäsen vuosina 1905–1907 ja 1926–1929. Hän kuului vuosina 1906–1907 Nuorsuomalaisen puolueen keskuskomiteaan.[1] Ensimmäisen maailmansodan puhjettua Lavonius teki elokuussa 1914 nuorsuomalaisten keskuudessa aloitteen, että suomalaisten tulisi perustaa Venäjän armeijaan kuuluva vapaaehtoisjoukko tai asevelvollisia joukko-osastoja puolustamaan Suomen aluetta. Nuorsuomalaisten johto tyrmäsi ajatuksen eikä Lavonius tuonut sitä laajempaan julkisuuteen.[6] Hän oli Viron vapaussodan suomalaisen komitean jäsenenä vuonna 1919.[1]
Ensimmäisestä maailmansodasta aiheutuneen vaikean elintarvikepulan aikana Lavonius oli kuntien välisen elintarvikekomitean puheenjohtajana sekä vuosina 1917–1918 Elintarvehallituksen päällikönä. Hän oli Suomen Pankin pankkivaltuusmiehenä 1907–1909 ja eduskunnan pankkivaltuuston puheenjohtajana 1920–1924. Jälkimmäisessä tehtävässä hän laati suunnitelman markan arvon vakiinnuttamiseksi devalvaation avulla. Se toteutui vuonna 1925 annetulla lailla, jolla markka sidottiin uudelleen kultakantaan. Lavonius edusti Suomea vuoden 1927 Geneven kansainvälisessä talouskonferenssissa.[1]
Lavonius oli 1920-luvun lopulla Kansallisen edistyspuolueen johtavia poliitikkoja ja kuului sen puoluehallitukseen. Hän oli tasavallan presidentin valitsijamiehenä vuoden 1925 vaaleissa. Noina aikoina hän keskittyi talousmiehenä vapaakaupan puolustamiseen, mutta esiintyi myös aktiivisena julkisena keskustelijana ja herätti huomiota muun muassa vaatimalla kieltolain kumoamista. Vuonna 1930 Lavonius esiintyi Lapuan liikkeen vastustajana ja oli kokoamassa sitä vastaan niin sanottua laillisuusrintamaa, mikä johti liikkeen hyökkäyksiin ja propagandaan sekä häntä että Suomi-yhtiötä ja sen asiamiehiä vastaan. Hyökkäyksiä perusteltiin silläkin, ettei Suomi-yhtiön pääkonttori Helsingissä liputtanut talonpoikaismarssin päivänä 7. heinäkuuta 1930.[1]
Teoksia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Huru statistiska siffror kunna missbrukas. Helsingfors 1907
- Taistelu Suomi-yhtiöstä. Henkivakuutusyhtiö Suomi, Helsinki 1908
- Alemmat maksut, aikaisempi suoritus : vakuutusteknillinen väittely. Henkivakuutusyhtiö Suomi, Pori 1911
- Suomi-yhtiö ja sen kilpailijat : joukko sanomalehtikirjoituksia ; koonnut W. A. L. Henkivakuutusyhtiö Suomi, Helsinki 1911
- Vääriä keinoja henkivakuutustyössä : muutamia sanomalehtikirjoituksia. Henkivakuutusyhtiö Suomi, Helsinki 1913
- Seitsenviikkoinen sota : sanomalehtikirjoituksia. Henkivakuutusyhtiö Suomi, Helsinki 1914
- Lapsetkin vakuutettava!. Henkivakuutusyhtiö Suomi, Helsinki 1916
- Osuuskauppaväen uudelleen kokoaminen. Tekijä, Helsinki 1917
- Kilpailun vaikutus henkivakuutustoimintaan : yhtiön vuosikokouksessa huhtikuun 15 p. 1917. Henkivakuutusyhtiö Suomi, Helsinki 1918
- Kreivi von Goltzille toimitettu selonteko elintarveasiain tilasta maassamme. Elintarvikehallitus, Helsinki 1918
- Yhteiskunnallista tasa-arvoa kohti ; helmikuun 8 p:nä 1918 alustuksena esittänyt W.A. Lavonius. Edistysseurojen Kustannus, Helsinki 1918
- Lähivuosien talouspolitiikkaa. Tekijä, Helsinki 1920
- Rahan arvo ja henkivakuutus : otteita kiertokirjeistä yhtiön asiamiehille. Keskinäinen henkivakuutusyhtiö Suomi, Helsinki 1922
- Suomen rahalaitoksen uudistaminen. Suomen pankki, Helsinki 1925
- Kansallisen edistyspuolueen tehtävä : esitelmä Viipurin läänin edistysmielisten elok. 22 p:nä 1926 pitämässä kokouksessa. Kansallinen edistyspuolue, Helsinki 1926
- Tullipolitiikkamme suuntaviivoja : esitelmä Kansantaloudellisen yhdistyksen kokouksessa maaliskuun 30 p. 1926. Kansallinen edistyspuolue, Helsinki 1926
- Neuvoa antava kansaäänestys kieltolaista. Täysikiellottoman kansanraittiuden edistämisliitto, Helsinki 1928
- Tehtyä ja tekemätöntä itsenäisyytemme 10-vuotisvaiheessa. Kansallinen edistyspuolue, Helsinki 1928
- Hyvät ja huonot ajat : Suomen talouselämän konjunktuurivaihtelujen luonteesta. Pori 1929
- Kansallisen edistyspuolueen toiminta ja tehtävä. Kansallinen edistyspuolue, Helsinki 1930
- Suomen sosialidemokratian suuntakysymys. Kansallinen edistyspuolue, Helsinki 1930
- Valikoima taloudellisia kirjoituksia. Otava 1934
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f g h i j k l m n Jorma Kallenautio: Lavonius, Wilhelm Alexander (1874 - 1932) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 21.3.2005 (päivitetty 21.12.2015). Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
- ↑ a b Veli-Matti Autio: Lavonius (1600 - ) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 21.3.2005. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
- ↑ Kuka kukin oli (Viitattu 27.9.2020)
- ↑ a b Lavonius Wilhelm Alexander. Ylioppilasmatrikkeli 1853–1899. Helsingin yliopiston verkkojulkaisu.
- ↑ Sigurd Nordenstreng: Porvarissäädyn historia Suomen valtiopäivillä 1809–1906: Osa V, s. 187–188. Helsinki: Otava, 1921.
- ↑ Tuomas Hoppu: Historian unohtamat: Suomalaiset vapaaehtoiset Venäjän armeijassa 1. maailmansodassa 1914–1918, s. 46–47. Bibliotheca Historica 100. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 2005.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Y. R. Mäkihovi (toim.): Uranuurtajia ja rakentajia. Osuustoimintamiesten elämäkertoja, s. 128–132. Helsinki: Pellervo-Seura, 1950.
| ||||||||||||||
