Esiintymisjännitys

Esiintymisjännitys on julkisen esiintymisen aiheuttamaa jännitystä.^[1] Esittävien taiteilijoiden kohdalla voidaan puhua myös ramppikuumeesta.^[2] Kun ihminen kokee jännityksen niin vahvasti, että se häiritsee esiintymistä, puhutaan puolestaan esiintymispelosta.^lähde?

Nyyti ry:n mukaan 70% suomalaisista kokee jännittävänsä joskus esiintymistilanteissa.^[3] Yksilö voi jännittää esiintymistä monista eri syistä: esiintyjän taustan ja persoonallisuuden lisäksi jännittämiseen vaikuttavat erilaiset tilannetekijät, kuten yleisön koko. Esiintyjä saattaa asettaa itselleen myös liian korkeita vaatimuksia onnistumisestaan, mikä tekee esiintymistilanteesta vielä jännittävämmän. Esiintymisjännitykseen vaikuttavat myös aiemmat esiintymiskokemukset ja se, ovatko ne olleet myönteisiä tai kielteisiä. Myönteistä palautetta ja kokemusta kerännyt henkilö on itsevarmempi seuraavassa esiintymistilanteessa, kun taas kielteisiä kokemuksia saanut henkilö voi muodostaa valmiiksi kielteisiä mielikuvia esityksestään ja esiintymisestään.^lähde?

Yleisimpiä oireita ovat sykkeen kiihtyminen sekä erilaiset fyysiset muutokset, kuten hikoilu, huimaus sekä vapina. Esiintyjä voi tuntea itsensä hermostuneeksi ja levottomaksi. Muita oireita voivat olla hengitysrytmin muutokset, äänen väriseminen, kuumat aallot kehossa sekä kasvojen kuumotus. Myös esiintyjän kriittisyys esiintymisensä kiinnostavuutta ja omia kykyjään kohtaan saattaa kasvaa.^lähde?

Jännittämisen lievittämiseen on monia keinoja, joiden toimivuus vaihtelee potilaan mukaan. Perusajatuksena on pyrkimys ymmärtää jännitysoireiden syyt sekä oppia pois kielteisistä asenteista ja sietämään oireita. Osa potilaista hyötyy mielikuvaharjoittelusta tai esiintymistilanteeseen altistuksesta.^[4] Toisaalta osa potilaista hyötyy puheviestinnän kurssille, jännittäjille suunnatulle kurssille tai vertaisryhmään osallistumisesta. Hoitokeinoihin kuuluvat myös henkilökohtaiset keskustelut ja psykoterapia.^lähde?

Esiintymisjännitystä voi vähentää väliaikaisesti myös lääkkeillä, kuten sympaattiseen hermostoon vaikuttavalla beetasalpaajiin kuuluvalla propranololilla tai keskushermoston toimintaa vaimentavalla bentsodiatsepiineihin kuuluvalla Diapamilla^[5].

Päivi Arjaksen väitöstutkimuksessa muusikot voitiin analyysin perusteella jakaa neljään tyyppiin, joissa tärkein erotteleva tekijä oli suhtautumistapa esiintymistilannetta kohtaan.^[6]

• Tyyppi A: esiintyminen on positiivinen mahdollisuus, ja esiintymistilanteet koetaan pääosin positiivisina. Epävarmuutta tuottavat usein käsiin liittyvät oireet sekä varmuuden puute tiettyjen teknisten seikkojen kohdalla.
• Tyyppi B: esiintymiskokemukset ovat pääosin myönteisiä. Musiikki on tyyppi B:n kohdalla välineellisessä asemassa, koska huomion kohteena on hän itse (kilpaileminen, oman aseman vahvistaminen musiikilla).
• Tyyppi C: esiintymiskokemukset ovat kielteisiä, vaikka halua esiintyä olisikin. Itsetunto-ongelmat ovat hyvin yleisiä tässä ryhmässä.
• Tyyppi D: esiintymiskokemukset ovat ensisijaisesti kielteisiä. C- ja D-tyypit ovat lähes samanlaisia sillä erotuksella, että D-tyyppi on suorituskeskeinen ja kokee valtavia suorituspaineita.

• YTHS (Arkistoitu – Internet Archive)
• Esiintymisjännitys ja viestintäarkuus Kielijelppi
• Jännittäminen osana elämää - Opiskelijaopas, YTHS