Keski-Afrikan tasavalta

Keski-Afrikan tasavalta
Republique centrafricaine
Ködörösêse tî Bêafrîka
Keski-Afrikan lippu Keski-Afrikan tasavallan vaakuna
lippu vaakuna

Keski-Afrikan tasavallan sijainti Afrikassa (merkitty vaaleansinisellä ja tummanharmaalla) ja Afrikan unionissa (merkitty vaaleansinisellä).
Keski-Afrikan tasavallan sijainti Afrikassa (merkitty vaaleansinisellä ja tummanharmaalla) ja Afrikan unionissa (merkitty vaaleansinisellä).

Valtiomuoto presidentiaalinen tasavalta
Presidentti Faustin-Archange Touadéra[1]
Pääministeri Félix Moloua
Pääkaupunki Bangui (731 548 as.)
4°22′N, 18°35′E
Muita kaupunkeja Carnot (66 346 as.),
Berbérati (62 319 as.)
Pinta-ala
– yhteensä 622 984 km² [2] (sijalla 45)
– josta sisävesiä ei merkittävästi
Väkiluku (2021) 5 457 154[3] (sijalla 113)
– väestötiheys 10 as. / km²
– väestönkasvu 2,12 % [1] (2016)
Viralliset kielet sango, ranska
Lukutaito 36,8 %
Valuutta CFA-frangi (XAF)
BKT (2019)
– yhteensä 4,262 mrd. USD (PPP) [1]  (sijalla 162)
– per asukas 823 USD (PPP)
HDI (2019) 0,397 [4] (sijalla 188)
Elinkeinorakenne (BKT:sta)
– maatalous 58 % [1]
– teollisuus 11,7 % [1]
– palvelut 30,3 % [1]
Aikavyöhyke UTC+1
– kesäaika ei käytössä
Itsenäisyys
Ranskasta
13. elokuuta 1960
Lyhenne CF
– ajoneuvot: RCA
– lentokoneet: TL
Kansainvälinen
suuntanumero		 +236
Tunnuslause Unité, Dignité, Travail
Kansallislaulu ”La Renaissance”

Keski-Afrikan tasavalta eli Keski-Afrikka (lyh. CAR) on tasavalta keskisessä Afrikassa. Keski-Afrikan tasavalta on sisämaavaltio ja sen rajanaapureita ovat pohjoisessa Tšad, idässä Sudan ja Etelä-Sudan, etelässä Kongon demokraattinen tasavalta sekä Kongon tasavalta ja lännessä Kamerun. Maan yli viisi miljoonaa asukasta puhuvat yhteensä yli 80 kieltä, ja eri etnisten ryhmien välisenä lingua francana toimii kreolipohjainen sangon kieli.

Keski-Afrikan tasavallassa on runsaat luonnonvarat, joihin kuuluu muun muassa timantteja, kultaa, kobolttia ja uraania.[5] Tästä huolimatta maa on erittäin köyhä ja alikehittynyt. Vuonna 2017 maan ostovoimakorjattu bruttokansantuote asukasta kohti laskettuna oli maailman alhaisin[6], ja vuonna 2018 maassa oli inhimillisen kehityksen indeksin mukaan maailman alhaisin elintaso.[7] Maa on 2000-luvulla kärsinyt myös useista poliittisista levottomuuksista.

Ennen itsenäistymistään vuonna 1960 maa oli Ranskan Ubangi-Šari -niminen siirtomaa.[8] Jean-Bedel Bokassan diktatuurin aikana vuosina 1977–1979 maa tunnettiin nimellä Keski-Afrikan keisarikunta.

Maantiede

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Keski-Afrikan tasavallan topografinen kartta.
Ubangijokea Banguin laitamilla.

Keski-Afrikan tasavalta on valtio keskisessä Afrikassa, ja sen rajanaapurit ovat Tšad pohjoisessa, Sudan ja Etelä-Sudan pohjoisessa ja idässä, Kongon demokraattinen tasavalta ja Kongon tasavalta etelässä sekä Kamerun lännessä.[9] Valtion pinta-ala on 622 984 neliökilometriä.[1]

Keski-Afrikan tasavallan maasto on pitkälti tasaista tai kumpuilevaa tasankoa, joka on noin 500 metriä merenpinnan yläpuolella. Eroosion muodostamasta tasangosta kohoaa paikoin jäännösvuoria. Maan koillis- ja luoteisosassa on kaksi pientä vuoriketjua, jotka kohoavat yli 1 300 metriin.[10] Koillisessa oleva Bongon massiivi on korkeimmillaan 1 330 metriä korkea, kun taas läntinen Karrevuoristo on 1 410 metriä korkea. Sen korkein kohta Mont Ngaoui on myös koko maan korkein huippu.[9]

Vesistöllisesti Keski-Afrikan tasavallan jakaa kahteen valuma-alueeseen lounaasta koilliseen kulkeva vedenjakaja. Sen pohjoispuolelle jää kolmasosa maan pinta-alasta ja eteläpuolelle kaksi kolmasosaa.[9] Pohjoisosien joet virtaavat Chari- ja Logonejokiin, jotka puolestaan jatkavat Tšadiin ja laskevat Tšadjärveen. Suurin osa maan eteläosan joista ovat puolestaan Kongon sivujokia. Itäinen rajaseutu kuuluu Niilin valuma-alueeseen.[10] Kongon valuma-alueen joet laskevat Keski-Afrikan tasavallassa Ubangijokeen, joka muodostaa myös Kongon demokraattisen tasavallan vastaisen rajan.[9]

Maa voidaan jakaa ilmastoltaan pohjois- ja eteläosiin. Pohjoisosassa on vuosittain yksi sadekausi toukokuusta syyskuuhun, jolloin sataa 875–1 000 mm. Muulloin on varsin kuivaa. Eteläosan ilmasto on trooppisempi, sadetta saadaan 1 500–2 000 mm ja se lankeaa tasaisesti muina kuukausina paitsi joulukuussa ja tammikuussa.[11] Vuoden keskilämpötila on etelässä 23 astetta ja 26 astetta pohjoisessa, jossa lämpötilassa on kuitenkin myös suurempaa vaihtelua.

Keski-Afrikan tasavalta on Afrikan savannivyöhykkeellä, mutta maan kasvillisuus vaihtelee pohjoisen puuttomasta savannista eteläosien trooppisiin sademetsiin, joita on etenkin Ubangi- ja Sangha-jokien varrella.[9] Maan keskiosissa on puolestaan sekä lehtimetsiä että ruohomaita.

Savannilla elää monia antilooppeja, paviaaneja, puhveleita ja elefantteja. Sademetsissä eläinlajeja on vielä enemmän: gorilloita, simpansseja ja muita apinoita, leopardeja sekä harvinainen bongo-antilooppi.[9] Maan lounaisosassa sijaitseva Dzanga-Sanghan kansallispuisto, joka tunnetaan gorillan ja metsänorsun suojelualueena, ja pohjoisosassa sijaitseva Manovo-Gounda St. Floris’n kansallispuisto ovat Unescon maailmanperintökohteita.[12]

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhainen historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Bouarin megaliitteja postimerkissä.

Keski-Afrikan tasavallasta on löytynyt piikivi- ja kvartsityökaluja, jotka ovat ainakin 8 000 vuotta vanhoja. Bouarin lähistöltä on puolestaan löytynyt noin 2 500 vuotta vanhoja useita tonneja painavia megaliitteja, joiden pystyttämiseen on tarvittu jo melko suuria yhteisöjä.[13]

Keski-Afrikassa oli ainakin 600-luvulta lähtien useita valtakuntia, kuten Kanem-Bornu, Wadai, Bagirmi ja Darfur, jotka vaikuttivat myös nykyisen Keski-Afrikan tasavallan alueella ja joiden keskuspaikka oli joko Tšadjärvellä tai Ylä-Niilillä.[5] Keski-Afrikan tasavallassa elettiin lähinnä pienissä kylissä, joiden asukkaat metsästivät ja kaskiviljelivät.[13]

Keski-Afrikan tasavalta liittyi kansainvälisiin kauppaverkostoihin 1600-luvulla, kun arabiorjakauppiaat levittäytyivät alueelle.[13] Orjat kuljetettiin pohjoiseen Saharan läpi ja Länsi-Afrikkaan myytäväksi eurooppalaisille kauppiaille.[5] Orjakauppa jatkui käytännössä vuoteen 1912, jolloin alueelle syntynyt Dar al-Kutin sulttaanikunta kaatui. Orjakauppa mursi monia heimoyhteisöjä ja tyhjensi paikoin alueen asukkaista.[13]

Siirtomaa-aika

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Valokuva Ubangi-Šarista vuodelta 1924

Sulttaani Rabih hallitsi vuoden 1875 tienoilla Ubangijoen yläjuoksua eli nykyisen Keski-Afrikan tasavallan aluetta. Eurooppalaiset saapuivat alueelle 1885, ja Ranska sai vuoden 1887 sopimuksella haltuunsa Ubangin oikean rannan. Kaksi vuotta myöhemmin ranskalaiset perustivat Banguin ja vuonna 1894 Ubangi-Šarista tuli osa Ranskan siirtomaita. Ranskan valta vakiintui 1900-luvun alussa, kun joukot löivät sulttaani Rabihin ja siirtomaavalta vakiinnutettiin koko alueelle.[5] Ranskalaiset vuokrasivat isoja osia maasta eurooppalaisille yrityksille, jotka pakottivat paikalliset keräämään luonnonkumia, metsästämään ja työskentelemään plantaaseilla. Eurooppalaisten asettamat työvaatimukset tekivät paikallisten oman viljelyn mahdottomaksi ja aiheutti nälänhätää. Samalla ihmisten siirtäminen uusille alueille altisti nämä unitaudille ja malarialle, mikä nosti kuolleisuutta.[13]

Vuonna 1906 Ubangi-Šari liitettiin Tšadin siirtokuntaan, ja vuonna 1910 siitä tuli yksi Ranskan päiväntasaajan Afrikan neljästä alueesta Tšadin, Kongo-Brazzavillen ja Gabonin kanssa. Siirtokunnassa sattui pienimuotoisia kapinoita siirtomaavaltaa vastaan ja taloutta kehitettiin plantaasityyppiseksi.[5] Ranskalaiset kehittivät infrastruktuuria ja terveydenhuoltoa, mutta samaan aikaan paikalliset tekivät pakkotyötä plantaaseilla. Väestöä värvättiin myös työskentelemään Kongon eteläosaan rantarautatien rakentamiseksi.[13]

Elokuussa 1940 siirtokunta liittyi Vapaan Ranskan joukkojen rinnalle kenraali Charles de Gaullen kutsusta taistelemaan Saksaa vastaan. Toisen maailmansodan jälkeen vuoden 1946 Ranskan perustuslaki aloitti ensimmäiset uudistukset, jotka lopulta johtivat siirtomaiden itsenäistymiseen. Kansalaiset saivat Ranskan kansalaisuuden ja alueelle perustettiin demokraattinen paikallishallinto.[14]

Itsenäisyyden alku, Dackon ja Bokassan kausi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Jean-Bedel Bokassa.

Keski-Afrikan edustajana Ranskan parlamentissa oli katolinen pappi Barthélemy Boganda, joka vetosi Afrikan vapauttamisen puolesta. Vuoden 1956 Ranskan laki eliminoi vaalien epäoikeudenmukaisuuksia ja perustuslaki vuodelta 1958 hajotti Ranskan Päiväntasaajan Afrikan ja saman vuoden joulukuussa parlamentti julisti Keski-Afrikan tasavallan perustetuksi Boganda pääministerinään. Hän johti maata aina maaliskuuhun 1959, jolloin kuoli lento-onnettomuudessa ja johtoon siirtyi hänen serkkunsa David Dacko. Dacko julisti maan itsenäiseksi 13. elokuuta 1960.[5] Hän teki kaksi vuotta myöhemmin maasta MESAN-puolueen johtaman yksipuoluejärjestelmän.[13]

Keski-Afrikan tasavallan talous romahti nopeasti ja joulukuussa 1965 upseeri Jean-Bédel Bokassa syöksi Dackon vallasta, kun maata uhkasi konkurssi ja yleislakko. Bokassa kumosi perustuslain, hajotti parlamentin ja keskitti kaiken vallan itselleen. Ranska tuki Bokassaa, koska halusi hallita maan timantti- ja mahdollisia uraanivaroja.[13]

Bokassa nimitti itsensä elinikäiseksi presidentiksi vuonna 1972 ja neljä vuotta myöhemmin muutti valtion keisarikunnaksi ja kruunasi itsensä keisari Bokassa I:ksi. Bokassa teetti itselleen samanlaisen valtaistuimen kuin kuningas Salomolla. Kruunajaisjuhlallisuudet maksoivat noin 20 miljoonaa Yhdysvaltojen dollaria, kun maan bruttokansantuote samana vuonna oli 250 miljoonaa Yhdysvaltojen dollaria.[15] Valtion kassa oli tyhjä, mutta Bokassa käytännössä keräsi omaan pussiinsa timanttikaivosten tuotot.[13] Korruption lisäksi Bokassan valtakautta värittivät lukuisat hirmuteot ja ihmisoikeusrikkomukset.[5]

Keisarikunnan aika jäi lyhyeksi. Dacko kaappasi 20. syyskuuta 1979 ranskalaisten avustamana vallan takaisin itselleen ja muutti maan taas tasavallaksi. Dackon paluuta ei otettu vastaan suotuisasti, ja hän joutui tukeutumaan ranskalaisiin ja Bokassan entisiin virkamiehiin. Dacko oli riippuvainen asevoimien tuesta, ja syyskuussa 1981 valtaan nousi sotilasvallankaappauksen jälkeen kenraali André Kolingba.[13] Kolingba johti maata neljä vuotta sotilasjuntan johdossa. Juntta hajotettiin vuonna 1985, maahan perustettiin puolue Rassemblement Democratique Centrafricain (RDC) ja uusi perustuslaki hyväksyttiin kansanäänestyksessä. Kolingba valittiin presidentiksi syyskuussa 1985 ilman vastaehdokkaita. Painostuksen jälkeen Kolingba suostui vuonna 1992 laillistamaan oppositiopuolueet ja sallimaan monen puolueen parlamentti- ja presidentinvaalit.[16]

Monipuoluehallinnosta uusiin levottomuuksiin

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1992 järjestettiin ensimmäiset monen puolueen presidentinvaalit, jotka jouduttiin perumaan järjestämisvaikeuksien vuoksi. Uusissa lokakuussa 1993 järjestetyissä ensimmäisissä melko vapaissa vaaleissa Kolingma ja Dacko hävisivät oppositiojohtaja Ange-Félix Patassélle.[17] Hänen valtakautensa oli varsin epävakaata aikaa, ja erityisesti etniset jakolinjat alkoivat näkyä yhteiskunnassa.[18] Sotilaat eivät saaneet palkkojaan, ja vuonna 1996 tehtiin kolme vallankaappausyritystä. Banguita ryösteltiin useita kertoja, mikä vaikeutti pääkaupungin taloutta. Ranska sulki vuonna 1997 pitkäaikaisen sotilastukikohtansa, minkä jälkeen YK:n valvoma MINURCA otti rauhanturvaamisen käsiinsä. MINURCA lähti helmikuussa 2000.[13]

Patassé selviytyi toukokuussa 2001 vallankaappaukselta, jonka vastineeksi armeija pommitti vallankumouksellisten asemana toiminutta Banguin lounaisosaa. Hallitus myös vainosi vallankumouksellisten perheenjäseniä, ja armeija päällikkö François Bozizé erotettiin osallisuudestaan vallankaappausyritykseen. Bozizé pakeni Tšadiin ja alkoi kouluttaa vastarintaliikettä. Bozizé hyökkäsi Tšadin tukemana ja yritti useita kertoja vallata Banguin. Valtaus onnistui lopulta vuonna 2003. Bozizé hajotti parlamentin ja kumosi perustuslain. Hänet äänestettiin toukokuussa 2005 presidentiksi.[18]

Keski-Afrikan tasavallan kriisi syveni jälleen vuonna 2006, kun uusi vallankumouksellinen UFDR alkoi vastustaa presidenttiä. He syyttivät Bozizéa valtion varojen käyttämistä vain oman etnisen ryhmänsä hyväksi. Vuosikymmenen lopulla hallitus sai kuitenkin solmittua rauhansopimuksen kolmen merkittävimmän kapinallisryhmän kanssa. Ugandassa toimintansa aloittanut Herran vastarinta-armeija (LRA) alkoi aiheuttaa ongelmia myös Keski-Afrikan tasavallassa, ja varsinkin vuonna 2009 Kongossa toteutetun operaatio Lightning Thunderin jälkeen LRA:n joukot hajaantuivat ympäri naapurimaita.[18]

Oppositio ei hyväksynyt istuvan presidentin voittoon päättyneitä vuoden 2011 vaaleja. Vallankumousryhmät järjestäytyivät vuoden 2012 lopulla Séléka-liittoumaksi, joka saavutti jo joulukuussa Banguin. Tammikuussa tehtiin rauhansopimus. Bozizé nimitti oppositiopoliitikko Nicolas Tiangayen pääministeriksi, mutta pian kapinalliset kokivat, ettei Bozizé noudattanut kaikkia sopimuksen pykäliä. Kapinalliset valtasivat lopulta maaliskuussa 2013 Banguin ja nostivat johtajansa Michel Djotodian uudeksi presidentiksi.[18]

Joulukuussa 2013 maa joutui anarkiaan, kun vastakkain olivat asettuneet entiset sélékat, jotka ovat pääosin muslimeja, ja kristityt anti-balaka-joukot. Tapahtumat käynnistyivät joulukuussa. Ympäri maata tapahtui murhia, kidutusta, raiskauksia ja muita ihmisoikeusloukkauksia. Asuntoja ja kokonaisia kyliä ryösteltiin väkivaltaisesti. Toreilla suoritettiin teloituksia.[19]

Tammikuussa 2014 parlamentti valitsi Catherine Samba-Panzan väliaikaiseksi presidentiksi. Samba-Panza ei kuulunut kumpaankaan taistelevaan ryhmään, joten hänen toivottiin johtavan väkivaltaisuuksien päättymiseen.[20] Helmikuussa 2016 matematiikan professori Faustin-Archange Touadéra valittiin uudeksi presidentiksi.[21] Väkivalta kiihtyi kuitenkin uudestaan, ja helmikuussa 2019 Touadéra sekä 14 kapinallisryhmää tekivät rauhansopimuksen. Tämäkään ei ole vielä rauhoittanut tilannetta, sillä alle puolet maasta on hallituksen hallinnassa.[18]

Venäjä ja Touadéran hallitus aloittivat sotilaallisen yhteistyön vuonna 2017. Venäläisen Wagner-sotilasyrityksen omistaja Sergei Prigožin aloitti kultakaivosliiketoiminnan maassa.[22][23]

Vuoden 2020 presidentinvaalit johtivat taisteluihin, koska kapinalliset eivät hyväksyneet Touadéran voittoa.[24]

Venäläiset Ranskan tukijoukkojen tilalle

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun vuoden 2013 sotilasvallankaappaus käynnisti heimojen välisen sisällissodan, maan entinen siirtomaaisäntä Ranska lähetti Keski-Afrikan tasavaltaan 1 600 sotilasta. Tämä operaatio Sangaris oli Ranskan seitsemäs sotilaallinen väliintulo Keski-Afrikan tasavallassa sen jälkeen, kun maa itsenäistyi vuonna 1960. Vuonna 2020 presidentti Faustin Archange Touadera toi maahan Venäjän puolisotilaallisia joukkoja torjumaan pääkaupunkiin eteneviä kapinallisia. CAR kuvaili venäläisiä sotilaallisiksi neuvonantajiksi, mutta Ranskan, YK:n ja muiden mukaan ne ovat Kremlin tukeman Wagner-ryhmän palkkasotureita, joiden tekoja on yhdistetty liitetty julmuuksiin ja luonnonvarojen ryöstelyyn.[25]

Joulukuussa 2022 Ranskan sotilaat poistuivat. Sitä edelsi Ranskan ja CAR:n välinen kiista Venäjän lisääntyneestä sotilaallisesta läsnäolosta. Sotilaallisen yhteistyön keskeyttämistä Ranska perusteli sillä, että se katsoi Venäjän ohjaavan Ranskan vastaista kampanjaa.[25]

Keski-Afrikan tasavallan presidentit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. David Dacko (1960–1965)
  2. Jean-Bédel Bokassa (1966–1979, keisari vuosina 1976–1979)
  3. David Dacko (1979–1981)
  4. André Kolingba (1981–1993)
  5. Ange-Félix Patassé (1993–2003)
  6. François Bozizé (2003–2013)
  7. Michel Djotodia (väliaikainen vuonna 2013)
  8. Catherine Samba-Panza (väliaikainen tammikuusta 2014)[20]
  9. Faustin-Archange Touadéra (helmikuusta 2016)[26]

Politiikka

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2004 uusitun perustuslain mukaan presidentti äänestetään viiden vuoden kaudelle, sama henkilö korkeintaan kahdelle kaudelle. Pääministerin nimittää se puolue joka saa enemmistön eduskunnassa. Eduskunta on yksikamarinen, sen 131 kansanedustajaa valitaan viiden vuoden kaudelle. Äänioikeus on 18 vuotta täyttäneillä.[1]

Vuoden 2016 vaalien jälkeen parlamentin suurimmat ryhmät ovat UNDP ja URCA (molemmilla 13 paikkaa). Muut puolueet ovat RDC (10 paikkaa), MLPC (9 paikkaa) ja KNK (7 paikkaa). Sitoutumattomia edustajia on 56 ja muita 23.[1]

Keski-Afrikan tasavallan puolustusvoimien palveluksessa on noin 2 000 sotilasta. Ne ovat toimineet tiiviissä yhteistyössä Ranskan kanssa.[5] Joulukuussa 2013 Ranska kasvatti maassa toimivien joukkojensa määrän 1 600:aan riisuakseen kapinalliset aseista.[17]

YK:n rauhanturvaoperaatio Minurcat toimi Tšadin ja Keski-Afrikan tasavallan alueella vuosina 2007–2010. Sen tarkoituksena oli turvata Darfurin konfliktin pakolaisten asemaa ja estää konfliktin leviäminen naapurimaihin.[27]

Vapauksien kehitys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Freedom Housen vuoden 2022 raportin mukaan Keski-Afrikan tasavalta ei ole vapaa maa.[28] Se kärsii laajasta turvattomuudesta ja valtion vallan puutteesta suuressa osassa maata. Useat hallituksen ja eri aseellisten ryhmien väliset rauhansopimukset eivät ole parantaneet turvallisuustilannetta, ja molemmat osapuolet ovat rikkoneet niitä toistuvasti. Väkivaltaiset hyökkäykset siviileihin, mukaan lukien seksuaalinen väkivalta, ovat akuutti riski monilla alueilla. Riippumattomia toimittajia tuetaan vain vähän, ja kansalaisjärjestöjen työntekijät, erityisesti avustustyöntekijät, toimivat suuressa henkilökohtaisessa riskissä.[28]

Prefektuurit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keski-Afrikan tasavalta on jaettu 14:ään hallinnolliseen prefektuuriin, kahteen ekonomiseen prefektuuriin (Vakaga ja Sangha-Mbaéré) ja yhteen hallinnolliseen kaupunkialueeseen (Bangui).

BanguiSangha-MbaéréMambéré-KadéïNana-MambéréOuham-PendéOuhamOmbella-MpokoLobayeNana-GrébiziKémoOuakaBasse-KottoBamingui-BangoranVakagaHaute-KottoMbomouHaut-Mbomou
Klikattava kartta Keski-Afrikan tasavallan prefektuureista.
Keski-Afrikan tasavallan prefektuurit[29]
Hallintoalue Pääkaupunki Pinta-ala (km2) Väkiluku (8.12.2003)
Bamingui-Bangoran Ndélé 58 200 43 000
Bangui (kaupunkialue) 67 623 000
Basse-Kotto Mobaye 17 604 249 000
Haute-Kotto Bria 86 650 90 000
Haut-Mbomou Obo 55 530 58 000
Kémo Sibut 17 204 118 000
Lobaye Mbaiki 19 235 247 000
Mambéré-Kadéï Berbérati 30 203 365 000
Mbomou Bangassou 61 150 164 000
Nana-Mambéré Bouar 26 600 234 000
Ombella-M'Poko Boali 31 835 357 000
Ouaka Bambari 49 900 277 000
Ouham Bossangoa 50 250 369 000
Ouham-Pendé Bozoum 32 100 430 000
Vakaga Birao 46 500 52 000
Nana-Grébizi Kaga-Bandoro 19 996 118 000
Sangha-Mbaéré Nola 19 412 101 000

Talous

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keski-Afrikan tasavallan talous perustuu ennen kaikkea maanviljelyyn. Omavaraisviljely työllistää suuren osan väestöstä, ja vuonna 2006 maatalous toi 56 % bruttokansantuotteesta. Puuvilla, kahvi, tupakka, kassava, maapähkinä, maissi, seesami, durra, hirssi ja keittobanaani ovat tärkeimmät viljelykasvit.[5] Tsetsekärpänen rajoittaa karjanhoitoa alueella.[30]

Maalla on runsaat mineraalivarat, mutta niitä on hyödynnetty vain rajoitetusti. Kallioperässä on timantteja, kultaa, uraania ja muita mineraaleja. Kotimaisena energialähteenä ovat Boalin alueen vesivoimalat.[5]

Huhtikuussa 2022 maa ilmoitti yllättäen, että se aikoo tehdä bitcoinista maan toisen laillisen valuutan Keski-Afrikan frangin rinnalle. Maan parlamentin päätös asiasta oli yksimielinen.[31] Joulukuussa kerrottiin, että "markkinaolosuhteiden takia" bitcoinin käyttöönottoa siirretään tuonnemmas.[32] Hanke kuopattiin maaliskuussa 2023, kun parlamentti kumosi aiemmin säätämän lakinsa.[33]

Ulkomaankauppa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Keski-Afrikan tasavallan viennin jakauma (2019) (englanniksi).

Keski-Afrikan tasavallan ulkomaankauppa on heikosti kehittynyt ja väkilukuun suhteutettuna määrällisesti pientä. Maailmanpankin maailmankauppaa seuraavan WITS-sovelluksen (engl. World Integrated Trade Solution) mukaan vuonna 2018 Keski-Afrikan tasavallan tavaraviennin määrä oli vain 54 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria (USD) ja tuonnin määrä 384 miljoonaa USD. Ulkomaankauppa on epätasapainossa: tuonti on useita kertoja vientiä suurempaa.[34] Toisen lähteen mukaan vuonna 2019 tavaraviennin määrä oli 79,5 miljoonaa USD ja tuonnin 300 miljoonaa USD eli asukasta kohti laskien maa vei 16,8 dollarin ja toi 63,2 dollarin edestä tavaraa vuodessa. Palveluviennin ja -tuonnin määrä oli vastaavasti 50,6 miljoonaa USD ja 352 miljoonaa USD (2018).[35] Tavara- ja palvelutuonnin suuruus oli köyhässä maassa kuitenkin 35,8 prosenttia maan bruttokansantuotteesta ja tuonnin 16,4 prosenttia BKT:stä (2019).[34]

Määrällisesti pienen tavaraviennin tärkeimmät vientituotteet olivat (2019) raakapuu (47% ; 36,4 milj. USD), kulta (16,7%), sahatavara (14,3%) ja timantit (8,4%). Tärkeimmät vientimaat olivat Kiina (41,1%), Arabiemiraatit (18,9%), Ranska (6,6%) ja Yhdysvallat (4,3%). Ulkomaan tavaratuonnin tärkeimmät tavararyhmät olivat jalostetut polttoaineet (19,2%, 57,7 milj. USD), pakatut lääkkeet (8,4 %, 25,2 milj.), nestekaasu (6,7 %), lähetinlaitteet (2,9 %) ja autot (2,0 %). Tuontimaista tärkeimpiä olivat Intia (18,3 %, 55 milj. USD), Ranska (12,3 %), Kiina (8,6 %), Alankomaat (7,3 %), Belgia (7,2 %) ja Malta (6,4%).[35]

Liikenne

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keski-Afrikan tasavallassa on 39 lentokenttää, joista vain kahdella on päällystetty kiitotie.[1] Päällystettyjä maanteitä on 1 385 km eikä rautateitä ole lainkaan. Ubangi-jokea pitkin voi kulkea vain syyspuolella vuotta. Huonot kulkuyhteydet haittaavat sekä vientiä että tuontia; esimerkiksi polttoaineista on säännöllisesti pulaa.[5]

Väestö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Fulaninaisia Paouassa.

Keski-Afrikan tasavallan väestö on kolminkertaistunut vuonna 1960 tapahtuneen itsenäistymisen jälkeen. Vuonna 1961 maan väkiluku oli FAOn tilastojen mukaan 1 529 000 ja vuonna 2018 runsas 4,666 miljoonaa.[36]

Väestö koostuu yli 80 etnisestä ryhmästä, joista lähes jokaisella on oma kieli. Kaikkiaan maassa puhuttuja kieliä on kirjattu 72. Siirtomaa-ajan perintönä harvalukuisen eliitin puhuma ranska on virallinen kieli. Lähes koko väestö osaa sangoa, joka on paikallinen yleiskieli ja vuodesta 1996 lähtien myös toinen virallinen kieli. Nykyisin sitä puhutaan lähes kaikkialla muualla paitsi Mbororossa.[37][38] Sangoa puhuttiin alkujaan Ubangi-joen varrella, mutta kristityt lähetyssaarnaajat levittivät sen yksinkertaista muotoa kaikkialle maahan.[39]

Suurimmat etniset ryhmät Keski-Afrikan tasavallassa ovat bajat (33 %), bandat (27 %), mandžiat (13 %), sarat (10 %), mbumit (7 %), mbakat (4 %) ja jakomat (4 %). 2 % väestöstä kuuluu muihin ryhmiin. Asukkaista 35 % tunnustaa paikallisia uskontoja, 25 % on protestanttisia kristittyjä, 25 % katolisia kristittyjä ja 15 % islaminuskoisia. Myös kristityiksi itsensä laskevat ovat usein saaneet vaikutteita animistisista perinteistä ja uskomuksista.[1]

Kansanterveys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lapsikuolleisuus on erittäin korkea, sillä Maailman terveysjärjestön vuoden 2015 yhteenvedon mukaan 13,0 prosenttia Keski-Afrikan tasavallan lapsista kuoli ennen kuin saavutti viiden vuoden iän.[40][41] Maa kuului myös äitiyskuolleisuudessa maailman mustimpiin alueisiin, sillä keskimääräinen äitiyskuolleisuus oli 882 menehtynyttä äitiä 100 000 synnytystä kohden (2015).[42]

Vuoden 2015 arvion mukaan aikuisväestössä HIVin esiintyvyys on 3,7 %, noin 118 800 henkeä.[1] Vuonna 2007 ARVT-lääkitystä olisi tarvinnut noin 45 000 henkeä, mutta sitä sai noin viidesosa heistä, alle 10 000 henkeä. Lääkitystilanne oli parantunut vaikkakin hitaasti: vuonna 2005 lääkettä sai alle 5 % tarvitsijoista.[43]

Keski-Afrikan tasavalta on maailman pahimpia tsetsekärpäsen levittämän unitaudin esiintymisalueita. Vuosina 2008 ja 2009 se oli toinen kahdesta maasta, joissa oli yli tuhat uutta tapausta.[30]

Kulttuuri

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Perinteinen kylä.

Ennen maan itsenäistymistä keskiafrikkalaisilla ei ollut yhteistä kulttuuri-identiteettiä, vaan ihmiset kokivat ensisijaisesti olevansa tietyn klaanin, kylän ja suvun jäseniä. Siirtomaavallan aikana, kun heimot joutuivat kosketukseen keskenään, syntyi jonkinlaisia ryhmittymiä jokivarren kansojen (sangot, tbanzilit ja ngbat), metsäläisten (mbatit ja isungut) ja ruohikkotasankojen asukkaiden (bajat ja bandat) kesken. Maan lounaisosan metsissä asuvilla pygmeillä on ollut oma metsästäjä-keräilijäkulttuurinsa.[37]

Perinteinen perusruoka on kassavasta tai durrasta tehty paksu taikinamainen puuro. Sitä syödään kasviksista, kalasta tai lihasta tehdyn kastikkeen kanssa. Kylissä kasvatetaan kanoja ja vuohia, maaseudulla lihaa hankitaan metsästämällä. Metsäalueella durran kanssa syödään banaaneja, toukkia, öljypähkinöitä ja villivihanneksia. Proteiinin saanti on niukkaa koko maassa.[37]

Keski-Afrikan tasavallassa useimmat radio- ja televisiokanavat ovat hallituksen valvonnassa. Pääkaupungissa toimii YK:n sponsoroima radiokanava, joka toistaa ulkomaalaisia uutisia. Maassa ilmestyy yksityisten omistamia sanomalehtiä, jotka kritisoivat hallitusta ja korruptiota. Niiden vaikutus on kuitenkin vähäinen, sillä vain harvoilla on varaa ostaa tai tilata sanomalehtiä ja lukutaitoisten osuus on melko pieni.[44] Vuoden 2015 arvion mukaan vain 36,8 % aikuisväestöstä osasi lukea, miehistä 50,7 % ja naisista 24,4 %.[1]

Koulutus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maassa toimii vain yksi virallinen yliopisto, pääkaupungissa sijaitseva Banguin yliopisto. Se perustettiin vuonna 1969 entisen siirtomaavalta Ranskan lopetettua koulutukseen keskittyvän toimintansa alueella. Yliopistossa on neljä tiedekuntaa: humanistinen, kauppatieteellinen, luonnontieteellinen ja teologinen tiedekunta.[45] Levottomuuksien aikana yliopiston toiminta on ollut katkonaista, sillä henkilökunta ei ole saanut palkkojaan ja sekä opettajat että opiskelijat ovat pelänneet turvallisuutensa puolesta.[46]

Urheilu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keski-Afrikan tasavalta on osallistunut olympialaisiin ensimmäisen kerran vuonna 1968 ja säännöllisesti vuodesta 1984 alkaen. Maa ei ole saanut mitaleita.[47]

Maan jalkapallomaajoukkue on FIFAn rankingissa 111. sijalla. Seurajoukkueita toimii 140 kappaletta, ja niissä pelaa 8 400 rekisteröityä pelaajaa.[48]

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e f g h i j k l m Central African Republic The World Factbook. Washington, DC: Central Intelligence Agency. (englanniksi)
  2. ↑ Africa: Central African Republic — The World Factbook - Central Intelligence Agency www.cia.gov. Arkistoitu 7.5.2019. Viitattu 7.2.2020. (englanniksi)
  3. ↑ The 2022 Revision of World Population Prospects YK. 2022. Viitattu 4.12.2022.
  4. ↑ Human Development Report 2020. UNDP.org (englanniksi)
  5. ↑ a b c d e f g h i j k Central African Republic 6.1.2012. U.S. State Department. Arkistoitu 3.10.2015. Viitattu 11.10.2021. (englanniksi)
  6. ↑ World Economic Outlook Database, January 2018 Arkistoitu 2018-05-03 Wayback Machine, International Monetary Fund Arkistoitu 2006-02-14 Archive-It. Päivitetty 12.4.2017. Viitattu 22.6.2021.
  7. ↑ Overview - Human Development Report 2019 (Vuonna 2018 kerätystä aineistosta laadittu esitys) Yhdistyneiden kansakuntien kehitysohjelma, undp.org. Viitattu 22.6.2021. (englanniksi)
  8. ↑ Anders Røhr: Otavan suuri maailmanhistoria. Kartasto-osa, s. 172. Suomentanut Laura Kolbe. Helsinki: Otava, 1983. ISBN 951-1-07458-X
  9. ↑ a b c d e f O’Toole & Hoogstraten & Giles-Vernick: Central African Republic: Land Encyclopedia Britannica. 16.6.2021. Viitattu 11.10.2021. (englanniksi)
  10. ↑ a b Upton, Kirsty & Ó Dochartaigh, Brighid & Bellwood-Howard, Imogen: Africa Groundwater Atlas: Hydrogeology of Central Africa Republic Earthwise. 2018. British Geological Survey.. Viitattu 11.10.2021. (englanniksi)
  11. ↑ Central African Republic. BBC Weather. 8.5.2012. Arkistoitu 5.5.2014. Viitattu 2.5.2014. (englanniksi)
  12. ↑ Properties inscribed on the World Heritage List (2) Unesco. Viitattu 7.2.2014.
  13. ↑ a b c d e f g h i j k O’Toole & Hoogstraten & Giles-Vernick: Central African Republic: History Encyclopedia Britannica. 16.6.2021. Viitattu 11.10.2021. (englanniksi)
  14. ↑ Citizenship and independence in French Africa:. 1946-60 History World. Viitattu 7.2.2014.
  15. ↑ Mounting a Golden Throne 1977. Time. Arkistoitu 5.10.2012. Viitattu 7.2.2014. (englanniksi)
  16. ↑ Andre Kolingba: dictator of the Central African Republic (Arkistoitu – Internet Archive) Obituary. Times 25.2.2010 Viitattu 18.10.2010 (englanniksi) (nykyisin vaatii rekisteröitymisen)
  17. ↑ a b Central African Republic profile – Timeline BBC News. 1.8.2018. BBC. Viitattu 11.10.2021. (englanniksi)
  18. ↑ a b c d e Keski-Afrikan tasavalta Globalis. 3.9.2020. Suomen YK-liitto. Arkistoitu 16.10.2021. Viitattu 11.10.2021.
  19. ↑ Maria Pettersson: Keski-Afrikan tasavalta luisuu väkivaltaiseen anarkiaan, kuolleita jo yli sata 5.12.2013. Helsingin Sanomat. Viitattu 7.12.2011.
  20. ↑ a b Central African Republic profile BBC. Viitattu 5.2.2014.
  21. ↑ Central African Republic profile BBC News. 1.8.2018. Viitattu 30.3.2020. (englanti)
  22. ↑ Afrikka | Venäjä haastaa Ranskan vaikutusvallan Afrikassa – Venäjä lähetti 300 sotilasta varmistamaan sille suosiollisen vaalituloksen Keski-Afrikan tasavallassa Helsingin Sanomat. 26.12.2020. Viitattu 3.1.2021.
  23. ↑ Keski-Afrikka | Kapinalliset valtasivat kokonaisen kaupungin Keski-Afrikan tasavallassa Helsingin Sanomat. 3.1.2021. Viitattu 3.1.2021.
  24. ↑ Jo 200 000 ihmistä paennut Keski-Afrikan tasavallan väkivaltaisuuksia: ”Tilanne on apokalyptinen” Helsingin Sanomat. 30.1.2021. Viitattu 30.1.2021.
  25. ↑ a b Last French troops leave Central African Republic amid closer Bangui-Moscow ties France 24. 15.12.2022. Viitattu 17.12.2022. (englanniksi)
  26. ↑ Central African Republic’s New President Touadera In Uphill Battle Against Warring Muslim, Christian Militias IB Times. Viitattu 2.7.2016.
  27. ↑ Rauhanturvaaminen ja kriisinhallinta Yhdistyneet kansakunnat. Arkistoitu 28.3.2018. Viitattu 6.2.2014.
  28. ↑ a b Central African Republic: Freedom in the World 2022 Country Report Freedom House. Viitattu 8.11.2022. (englanniksi)
  29. ↑ Thomas Brinkhoff: Central African Republic: Prefectures (Division des Statistiques, des Etudes Economiques et Sociales, Republique Centralafricaine) Citypopulation. Viitattu 18.10.2010. (englanniksi)
  30. ↑ a b African trypanosomiasis (sleeping sickness) WHO. Viitattu 18.10.2010. (englanniksi)
  31. ↑ Browne, Ryan: Central African Republic becomes second country to adopt bitcoin as legal tender CNBC. 28.4.2022. Viitattu 3.10.2023. (englanniksi)
  32. ↑ Savage, Rachel & Howcroft, Elizabeth: Central African Republic delays crypto token listing, cites 'market conditions' Reuters. 20.12.2022. Viitattu 3.10.2023. (englanniksi)
  33. ↑ CAR to drop crypto as legal tender Central Banking. 27.3.2023. Viitattu 3.10.2023. (englanniksi)
  34. ↑ a b Central African Republic Trade - Trade Summary for Central African Republic 2018 worldbank.org. Viitattu 14.10.2021. (englanniksi)
  35. ↑ a b Central African Republic 2019 Observatory of Economic Complexity, oec.world. Viitattu 14.10.2021. (englanniksi)
  36. ↑ Faostat[vanhentunut linkki] (The FAOSTAT Population module contains time series data on population). FAO (englanniksi)
  37. ↑ a b c Central African Republic Countries and Their Cultures
  38. ↑ Languages of Central African Republic Ethnologue
  39. ↑ Encyclopedia Britannica.
  40. ↑ Mortality rate, under-5 (per 1,000 live births) (vuosittain täydentyvä ja päivittyvä tilasto, vuoden 2015 arvo) worldbank.org. Viitattu 31.1.2017. (englanniksi)
  41. ↑ MDG4: Child mortality 1990-2015. Under five mortality rate (probability of dying by age 5 per 1000 live births), 2015 (Maakohtaiset arvot ja 2015 maailmankartta lapsikuolleisuudesta maittain) who.int. Viitattu 31.1.2017. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  42. ↑ Trends in Maternal Mortality: 1990 to 2015. Estimates by WHO, UNICEF, UNFPA, World Bank Group and the United Nations Population Division (pdf) (Maakohtaiset arviot äitiyskuolleisuudesta liitetaulukossa 7 s. 51–57/78 (Annex 7. Estimates of maternal mortality ratio (MMR, maternal deaths per 100 000 live births), number of maternal deaths, lifetime risk, percentage of AIDS-related indirect maternal deaths and proportion of deaths among women of reproductive age that are due to maternal causes (PM), by country, 2015)) ISBN 978-924-156514-1. 2015. Geneva, Switzerland: Maailman terveysjärjestö, who.int. Viitattu 19.1.2017. (englanniksi)
  43. ↑ Epidemiological Fact Sheet on HIV and AIDS: Central African Republic 2008 (Internet Archive) lokakuu 2008. WHO. Arkistoitu 30.12.2010. Viitattu 2.5.2014. (englanniksi)
  44. ↑ Country profile: Central African Republic (BBC) (englanniksi)
  45. ↑ Presentation (Internet Archive) L'université de Bangui. Arkistoitu 5.3.2011. Viitattu 2.5.2014. (ranskaksi)
  46. ↑ Centrafrique: Timide reprise des activités à l’université de Bangui? 4.6.2013. Journal de Bangui. Arkistoitu 23.2.2014. Viitattu 8.2.2014. (ranskaksi)
  47. ↑ Central African Republic (Arkistoitu – Internet Archive) Sports Reference
  48. ↑ Central African Republic (Arkistoitu – Internet Archive) FIFA

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Jäsenet
Jäädytetty
Tarkkailijat
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Keski-Afrikan_tasavalta&oldid=22668494”