Selluloosa

Selluloosa (C₆H₁₀O₅)_n on pitkäketjuinen, β-D-glukoosimolekyyleistä koostuva polysakkaridi, joka on rakenneaineena useimpien kasvien soluseinissä. Eräät bakteerilajit muodostavat selluloosasta suojan muodostaessaan biofilmin. ^[1] Selluloosa on maapallon yleisin orgaaninen polymeeri.^[2]

Selluloosan eristi ja sen kaavan määritti ensimmäisen kerran 1838 ranskalainen kemisti Anselme Payen. Selluloosa ei juuri liukene tavallisimpiin liuottimiin. Selluloosalla ei myöskään ole sulamispistettä, mutta se hajoaa yli 300 °C:n lämpötiloissa. Puuaines sisältää 30–50-prosenttista selluloosaa. Puuvillan kuidut ovat lähes puhdasta selluloosaa. Sellulaasi on selluloosaa hajottava entsyymi. Tunnetuin selluloosan hajottajasieni on Hypocrea reesei.

Kasviksissa oleva selluloosa ei imeydy ihmisen ruoan­sulatuksessa, mutta se kuuluu ravintokuituihin, joilla on terveydellisesti edullisia vaikutuksia. Kasvinsyöjäeläimet, kuten märehtijät, pystyvät hajottamaan selluloosaa mikro-organismien avulla.

Selluloosa erotetaan puuaineksesta keittämällä ja kemikaalien avulla (sooda-, sulfiitti- ja sulfaattimenetelmät). Tällaisesta teknisesti valmistetusta, pääosin selluloosaa sisältävästä massasta käytetään myös nimitystä sellu ja sitä käytetään varsinkin paperiteollisuuden raaka-aineena. Se on korvike fossiilisille pakkausmateriaaleille ja siitä tehdään monenlaisia pakkausmateriaaleja, kuten kartonkia ja paino- ja pehmopapaeria. Sitä käytetään myös vaatteissa ja auton suodattimissa.^[3] Selluloosaa käytetään myös ruudin valmistukseen nitroselluloosana.^[4]

Nanoselluloosalla nähdään olevan perinteiseen puusta eristettyyn lignoselluloosaan verrattuna uusia sovelluksia biotekniikassa. Nanoselluloosaa voidaan käyttää esimerkiksi kantaja-aineena biomateriaaleissa, keinotekoisena ihona palovammojen hoidossa, biohajoavana materiaalina kertakäyttötuotteissa ja suurta lujuutta omaavana materiaalina erilaisissa teollisuuden sovelluksissa. Nanoselluloosan säikeistä tulee vedessä verkkomainen yhdistelmä ja tämän vuoksi nanoselluloosa pystyy sitomaan useimpia hiukkasia.^[5]

Mikrokiteinen selluloosa (E-koodi E460) on täysin puhdistettua kiderakenteista selluloosaa. Se on koostumukseltaan tasaista ja hienojakoista. Se ei sisällä allergisoivia aineita, sokereita, gluteenia, laktoosia tai maitoa ja näin se sopii raaka-aineeksi kaikkiin erityisruokavalioihin. Sitä käytetään vaahtomaisiin elintarvikkeisiin sakeutusaineena sekä lisäaineena öljyä sisältäviin elintarvikkeisiin. Sitä käytetään myös täyteaineena lääkkeissä ja ravintolisissä.^[6]

• Etyyliselluloosa, E-koodi E 462
• Hemiselluloosa
• Hydroksietyyliselluloosa
• Hydroksipropyylimetyyliselluloosa, E-koodi E 464
• Hydroksipropyyliselluloosa, E-koodi E 463
• Karboksimetyyliselluloosa (CMC), E-koodi E 466
• Ligniini
• Metyylietyyliselluloosa, E-koodi E 465
• Metyyliselluloosa, E-koodi E 461
• Sellofaani
• Sellu
• Selluloidi
• Selluloosa-asetaatti
• Sellutehdas
• Tärkkelys (α-D-glukoosiyksiköistä koostuva polymeeri)

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Selluloosa.

• Selluloosan rakenne ja ominaisuudet (pdf)
• Pekka Turkki: Selluloosa ja selluloosajohdannaiset elintarvikkeissa, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu, Mikkeli 2018 (pdf)
• Lauri Durchman : Selluloosaa maissinkorsista, Suomen Kuvalehti, 10.11.1928, nro 46, s. 30, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot