Työttömyys

Työttömyys tarkoittaa taloustieteessä ilmiötä, jossa osa työvoimasta on vailla työtä.^[1] Taloustieteen mukaan on olemassa pääasiassa kahdenlaista työttömyyttä: suhdannetyöttömyyttä ja rakenteellista työttömyyttä. Muitakin työttömyyden lajeja on, mutta ne ovat harvinaisempia.

Työttömyys on nykyisen länsimaisen teollisuusyhteiskunnan piirre ja työttömyydellä tarkoitetaan perinteisesti nimenomaan palkka- eli ansiotyön puutetta. Maatalousyhteiskunnassa työttömyyttä ei juurikaan tunnettu. Maailmassa oli 201 miljoonaa työtöntä vuonna 2015.^[2] On ennustettu, että työttömyys yleistyy tulevaisuudessa. Teknologian, automaation ja robotiikan myötä 35 prosenttia nykyisistä työpaikoista on uhattuina.^[3]

Modernin taloustieteen mukaan yhteiskunnassa on pyrittävä siihen, että osa ihmisistä on työttömänä, jotta palkkataso ei nousisi eikä siten kiihdyttäisi inflaatiota. Tätä kutsutaan NAIRU:ksi. Yhdysvalloissa tällaisena NAIRU-työttömyysasteena on pidetty noin kuutta prosenttia, mutta sitä ei voi yleistää, koska eri maissa ja ajankohtina tilanne on erilainen^[4]. Neuvostoliitossa työttömyys voitiin pudottaa käytännössä nollaan, koska maan palkat eivät määräytyneet markkinoilla vaan niistä päätettiin valtiojohtoisesti.

Kansantalouden (valtiotaso) kannalta työttömyyden yleistyminen aiheuttaa tuotannon laskua, verotulojen menetystä, kuntoutus- ja koulutuskustannusten kasvua ja erityisesti sosiaaliturvamenojen kasvua.

Suhdannetyöttömät haluaisivat päästä nykyisellä palkkatasolla töihin, mutta avoimia työpaikkoja ei riitä kaikille töihin haluaville. Rakenteellisessa työttömyydessä osa työttömistä on muista kuin suhdannesyistä työttömänä; vapaaehtoisesti poissa työstä, koska heidän työkykynsä on vajaata (koulutus, sairaudet, toimintakyky) tai työmarkkinoilla ei ole heidän henkilökohtaisen palkkavaatimuksensa tai työn sisällön mukaista työtä.

Työttömille maksetaan Suomessa työttömyysturvaa kattamaan perustoimeentuloa ja mahdollistamaan henkilön pysyminen työmarkkinoilla. Tämä jaetaan ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan ja perustyöttömyysturvaan.

Työttömyyden keskeisimmiksi haitoiksi koetaan tyypillisesti (tilapäinen tai pysyvä) elintason lasku, työn mukanaan tuomien ihmissuhteiden ja sosiaalisen aseman menetys sekä taloudellisen ja sosiaalisen turvattomuuden tunteen lisääntyminen. Monet työttömät kokevat myös ahdistavaksi sen, että osa ihmisisistä suhtautuu työttömiin avoimen halveksivasti (stigma, leimautuminen). Lisäksi monet ihmiset pitävät työstään ja kokevat työn iloa ja työn imua, joten he menettävät työttömyyden mukana myös työn tuoman tyydytyksen. Myös stressi voi lisääntyä johtuen tarjolla olevien työmahdollisuuksien vähäisyydestä ja työhakemuksiin saatujen kielteisten vastausten lannistavasta vaikutuksesta. Elintason laskiessa myös palkattoman pakollisen tai vapaaehtoisen kotityön ja vapaaehtoistyön osuus voi lisääntyä huomattavasti, mikä on sinänsä positiivinen asia.

Työttömyys on merkittävimpiä (ellei merkittävin) köyhyyden riskitekijöitä. Lisäksi tutkimusten mukaan työttömyys aiheuttaa terveyden ja toimintakyvyn heikentymistä. Miespuolisten työttömien kuolleisuus on lisäksi kolminkertaista ja naispuolisten kaksinkertaista työllisiin verrattuna. Osa ylikuolleisuudesta saattaa kuitenkin selittyä sillä, että yli puolella pitkäaikaistyöttömistä on työkykyä heikentävä vamma tai sairaus. Lisäksi sairaudet kuten alkoholismi ja huumeiden käyttö saattavat työttömyyden kestäessä lisääntyä.

Kausityöttömyys johtuu työvoiman kysynnän vaihtelusta vuodenaikojen mukaan. Esimerkiksi rakennusalalla kysyntä on kesällä suurempaa kuin talvella. Toisaalta puunkorjuussa haittaa kelirikkoaika ja Lapin matkailusesonki taas ajoittuu talveen.

Suhdannetyöttömyys on työttömyyden yleistymistä matalasuhdanteen aikaan työvoiman kysynnän vähennyttyä.

Kitkatyöttömyys tarkoittaa aikaa, joka menee uuden työn etsimiseen esimerkiksi opiskelun päättymisen tai työpaikan vaihdon yhteydessä.

Rakennetyöttömyys seuraa talouden rakenteen muutosta, joka ohjaa työn kysyntää uusille aloille. Työn tarjonta ei usein mukaudu kysynnän muutoksiin riittävän nopeasti, mikä aiheuttaa työttömyyttä. Rakenteellisen työttömyyden synonyymina käytetään myös luonnollista työttömyysastetta tai ns. NAIRU-astetta. NAIRU tarkoittaa työttömyysasteen tasoa, jonka alittaminen kiihdyttää inflaatiota. Taustalla on käsitys, että työttömyyden laskiessa alle rakennetyöttömyyden tason talous on ylikuumentuneessa tilassa, jossa myös hinnat nousevat nopeasti.^[5]

Työttömyyttä voidaan pitää rakenteellisena, jos se ei vähene vaikka joillain aloilla vallitsee samalla työvoimapula. Rakenteellisen työttömyyden yhtenä syynä pidetään sitä, että työelämän vaatimukset ovat kasvaneet eikä työttömien osaaminen enää riitä tarjolla oleviin tehtäviin.^[6] Tyypillisesti empiirinen tutkimus pyrkiikin arvioimaan rakennetyöttömyyttä erilaisilla regressiomalleilla, joissa inflaation muutoksia selitetään työttömyysasteella. Toinen tutkimustraditio pyrkii myös huomioimaan palkanmuodostukseen vaikuttavat ammattiliitot ja hyödykemarkkinoiden epätäydellisen kilpailun. Rakennetyöttömyyden tasoa arvioitaessa ongelmana on, ettei todellista rakennetyöttömyyden tasoa voida havaita, ja lisäksi taso on mitä ilmeisimmin ajassa muuttuva. Ilman teoreettista mallinnusta voidaan väittää, että rakenteellisella työttömyysasteella on yhteys pitkäaikaistyöttömien määrään.^[5]

1900-luvun alkupuolella vaikuttanut brittiläinen ekonomisti William Beveridge esitti täystyöllisyyden vallitsevan kolmen prosentin työttömyyden tasolla. Sittemmin on esitetty lukuja 2–7 %:n väliltä maasta ja ajankohdasta riippuen. Näin matalaa työttömyyttä pidetään toisinaan työttömyyden "luonnollisena" tasona, toisin sanoen kitkatyöttömyytenä ja muuna väliaikaisena, vaihtuvana työttömyytenä. On esitetty, että työttömyyden aleneminen luonnollista työttömyysastetta alemmaksi johtaa inflaatioon.

Termi massatyöttömyys otettiin käyttöön 1930-luvun laman aikana, jolloin ensi kertaa oli esimerkiksi Saksassa yli viisi miljoonaa työtöntä. Vuonna 2005 Saksassa muutettiin työttömyyden määritelmää (mm. työllisyyskoulutuksessa olevat lasketaan nyt työttömiksi) siten, että työttömien määrä nousi viiden miljoonan ihmisen tasolle. Saksassa työttömyys on kuitenkin merkittävästi pienempi ongelma nyt, koska saksalaisia on enemmän ja kansantalous on paljon suurempi kuin 1930-luvulla.

Pääartikkeli: Teknologinen työttömyys

Teknologinen työttömyys tarkoittaa työttömyyttä, joka aiheutuu teknologian korvatessa ihmistyötä. Ilmiö vaikuttaa sekä yksittäisten työpaikkojen että koko yhteiskunnan tasolla. Sen vaikutus yhteiskuntaan on kiistanalainen aihe. Perinteisen taloustieteen edustajat väittävät, että kokonaisuutta tarkastellen koneen korvaama ihminen voi aina siirtyä jonkin muun tekemättömän työn pariin, tai tehdä töitä tuon koneen huollon, ylläpidon ja kehittämisen parissa. Teknologian oletetaan siis luovan työpaikkoja viemiensä tilalle. Kritiikki puolestaan liittyy muun muassa ajatukseen siitä, että teknologian tarkoitus on vapauttaa ihminen työstä eikä vain palvella taloudellisen edun tavoittelua; sen ei nimenomaan tulekaan synnyttää työpaikkoja, vaan hävittää niitä. Työpaikkojen häviäminen positiivisena asiana ei sovi totuttuun talouden paradigmaan, jossa ihmisten on voitava tehdä töitä ansaitakseen palkkansa, jotta he voivat toimia kuluttajina ylläpitäen rahan kiertoa, ja siten pitää talouden pyörimässä. Työn hävittäminen kuitenkin täyttää tuottavuusmallin mukaisen tehokkuuden määritelmän, koska työ on panos.^[7][8]

Vähintään vuoden jatkunutta työttömyyttä kutsutaan pitkäaikaistyöttömyydeksi. Pitkäaikaistyöttömien määrä kolminkertaistui Suomessa vuosina 2009–2016. Pitkäaikaistyöttömien osuus nousi suuremmaksi kuin koskaan aiemmin vuonna 2016, jolloin 36 prosenttia työttömistä oli ollut vähintään vuoden työttömänä^[9]. Pitkäaikaistyöttömiä oli vuonna 2016 noin 125 000^[9] eli lähes viisi prosenttia työvoimasta^[10].

Pitkäaikaistyöttömillä on usein heikko toimintakyky^[11] ja pitkäaikaistyöttömyys on yleisintä pitkäaikaissairaiden ja työkyvyttömien^[12] työnhakijoiden keskuudessa. Pitkäaikaistyöttömyyden riski kasvaa melko tasaisesti 20 ikävuoden jälkeen poikkeuksena ikävuodet 30-44, jona aikana riski ei muutu^[13]. Yli 50-vuotiaiden työttömyys kestää keskimäärin 1,5 vuotta^[14].

Työttömyyskorvauksesta on tullut monille työkyvyttömyyseläkkeen korvike, koska yhä suurempi osa työkyvyttömistä saa hylkäävän eläkepäätöksen^[15][16]. Noin puolet Suomen 82 000 pitkäaikaistyöttömästä elää pitkäaikaisesti työttömyyskorvauksella omaten vamman tai pitkäaikaissairauden, joka vähentää mahdollisuuksia saada työpaikka tai säilyttää se. Heidän joukossaan on 27 000 täysin työkyvytöntä ihmistä.^[17][18]

Nuorisotyöttömyydellä tarkoitetaan yleensä 15-24-vuotiaiden työttömyyttä^[14]. Osa nuorisotyöttömyydestä on luontaista kitkatyöttömyyttä, koska nuoria valmistuu paljon työmarkkinoille. Nuorisotyöttömyys on yleistä Euroopassa. Nuorisotyöttömyyttä pidetään vakavana ongelmana, jos nuori ei pääse lainkaan työelämän alkuun. Elinikäisen syrjäytymisen riskiä pidetään tällöin korkeana.

Ikääntyneillä kunto, unen laatu ja tiedonkäsittelynopeus ovat yleensä heikentyneet. Ruotsissa silti 55-64-vuotiaiden työllisyys oli 78 %, Suomessa 70 % vuonna 2021. Ruotsissa työkyvyttömyyseläkkeen ehdot ovat hyvin tiukat ja eläkkeelle päässeiltäkin työkyky tarkistetaan määräajoin uudelleen.^[19]

Singaporessa työntekijän tullessa 62-vuotiaaksi työnantaja saa esittää vastuiden ja työajan vähentämistä ja vastaavasti alennettua palkkaa. Palkkaa harvoin alennetaan, mutta tämä tekee helpoksi korottaa sitä vähemmän kuin nuorten palkkoja. Tämä muutos (2012) nosti ikääntyneiden työllistymistä, tutkimus kertoo. Osmo Soininvaara on suositellut tätä mallia. Suomessakin ongelmana on useimpien ikääntyvien hiipuva työtahti. Se pakottaa työnantajat maksamaan ikääntyneiden työstä paljon enemmän kuin nuorten, työsuoritusta kohden. Tämä heikentää ikääntyneiden työllisyyttä.^[19]

Piilotyöttömyydellä tarkoitetaan sellaista työttömyyttä, joka ei näy tilastoissa. Tilastokeskuksen määritelmän mukaan piilotyötön on kahden viikon kuluessa työhön käytettävissä oleva ansiotyötä haluava henkilö, joka ei kuitenkaan ole hakenut työtä viimeisten neljän viikon aikana.

Piilotyöttömiä ovat esimerkiksi ihmiset, jotka ovat jääneet kotiin hoitamaan lapsiaan tai alkaneet opiskella uutta alaa, koska heidän oman alansa työllisyystilanne on niin huono. Piilotyöttömiä ovat myös sellaiset työttömät työnhakijat, jotka osallistuvat työvoimaviranomaisen osoittamaan palkattomaan työhön. Myös työttömyyseläkkeellä olevat ovat piilotyöttömiä. Moni on piilotyöttömänä lannistuttuaan byrokratian rattaissa, kun esimerkiksi oman alan töitä ei vain löydy.

Piilotyöttömyyteen vaikuttavat myös heikko suhdannetilanne ja rakennemuutos. Talouden rakennemuutoksen takia työpaikat eivät enää ole samoilla aloilla kuin ennen.

Piilotyöttömyys on kasvanut vuosien 2012-2015 aikana melkein koko ajan. 2014 marraskuussa piilotyöttömiä oli 156 000.^[20]

Valetyöttömyydellä voidaan viitata esimerkiksi työkyvyttömiin henkilöihin, jotka tilastoidaan työvoimatoimistoissa työttömiksi työnhakijoiksi. Osa työkyvyttömistä ihmisistä rekisteröidään työttömiksi työnhakijoiksi sen vuoksi, että vakuutusyhtiöt ovat kieltäytyneet myöntämästä heille työttömyyseläkettä. Joka kymmenes työtön on niin huonossa kunnossa, ettei kykene tekemään edes satunnaista osa-aikatyötä^[21].

Vapaaehtoinen työttömyys on käsite, jolla tarkoitetaan työttömiä, jotka eivät etsi töitä, koska pitävät työttömyyttä työntekoa parempana vaihtoehtona tai kokevat heidän saavutettavissaan olevien työpaikkojen työolot kohtuuttoman raskaiksi tai palkkauksen kohtuuttoman huonoksi. Tämän vastakohtana on vastentahtoinen työttömyys.

Vain 28 % suomalaisista ottaisi työttömänä vastaan mitä tahansa työtä. Useimmat heistä ovat yli 55-vuotiaita, AMK-koulutettuja, yrittäjiä, johtajia, toimihenkilöitä ja miehiä. Haluttomimpia ovat 18–34-vuotiaat ja naiset. Joka kolmannen mielestä kaikki työ ei ole arvokasta, etenkin nuorten mielestä, mutta naiset pitivät kaikkia töitä arvokkaina muita useammin. Osa-aikatöihin ja muille aloille oli valmis 77 %, pätkätöihin 64 % ja fyysiseen työhön 61 %, vuorotyöhön 52 %.^[22]

YK:n ihmisoikeusjulistuksen mukaan jokaisella on oikeus työhön ja työstä saatuun kohtuulliseen palkkaan, joka takaa työntekijälle ja hänen perheelleen ihmisarvon mukaisen toimeentulon^[23]. Ihmisoikeuksien julistuksen noudattamatta jättämisestä ei seuraa sanktioita, mutta Suomen valtio pyrkii siitä huolimatta järjestämään väliaikaista palkkatuettua työtä pienelle osalle työttömistä työnhakijoista aktiivisen työvoimapolitiikan avulla.

Ennen ajateltiin, että riittävän voimakas talouskasvu lisäisi työvoiman kysyntää niin paljon, että joukkotyöttömyys poistuisi. Suomessa 1990-luvun nousukausi ei kuitenkaan laskenut työttömyyttä odotetusti. Syynä tähän pidetään muun muassa töissä olleiden tuottavuuden kasvua, joka osaltaan vähensi uuden työvoiman tarvetta, sekä myös työn kysynnän siirtymistä uusille aloille.

Työttömien osaamisen lisäämisen ajatellaan usein parantavan työllistymismahdollisuuksia. Opettelemalla taitoja joille on enemmän kysyntää, työntekijän tuottavuus lisääntyy. Tämä voi tarkoittaa kouluttautumista uudelle alalle tai vain työkokemuksen hankkimista. Monissa maissa valtio tukee ja järjestää työttömille koulutusta ja tukityöllistämistä. Tähän viitataan termillä aktiivinen työvoimapolitiikka.

Työttömien taloudellista asemaa tuetaan työttömyyskorvauksella. Suomessa se jakautuu työttömyyspäivärahaan ja työmarkkinatukeen. Päivärahaan edellytetään työssäoloehdon täyttyminen, ja se on työttömyyskassaan kuuluvilla ansiosidonnaista. Sitä maksetaan enintään 500 päivältä (viideltä päivältä viikossa). Työttömyyskorvaus toimii vakuutuksena työttömyysriskin taloudellista vahinkoa vastaan. Toisaalta se kuitenkin vähentää ainakin jossain määrin kannusteita työllistyä. Osa tutkijoista uskoo, että monissa Euroopan maissa korkea työttömyys- tai muu sosiaaliturvan taso lisää olennaisesti työttömien määrää.

Tanska on esimerkki maasta, jossa on onnistuttu yhdistämään matala työttömyys ja korkea työttömyyskorvaus. Toimia nimitetään Tanskan malliksi tai joustoturvaksi (flexicurity). Mallissa yhdistyy helppo irtisanominen ja korkea työttömyysturva.

Tanskassa työntekijän irtisanominen on helppoa: irtisanomisaikaa ei ole. Tavoitteena on, että työllistämispäätös ei tuntuisi työnantajista liian suurelta riskiltä.^[24] Työntekijän laatua ja sopivuutta on vaikea arvioida ennalta ja työvoiman kysyntä voi yhtäkkiä vähentyä, joten korkea irtisanomissuoja nostaisi työllistämiskynnystä. Myös ay-liike on tätä mieltä.^[25]

Malliin kuuluu myös sanktioiden käyttö. Työntekijän kynnys kieltäytyä töistä pidetään korkeana siten, että siitä seuraa työttömyyskorvauksen loppuminen^[24] samoin kuin siitä, jos kieltäytyy toisen alan töistä^[25]. Tästä syystä työtön yleensä hankkii itse työpaikan, kun taas Suomessa työtön voi käytännössä olla menemättä töihin^[25].

TT:n Johannes Koroma on myös vaatinut ammattiliitoilta Tanskan kaltaisia alhaisia (1 %) nelivuotisia palkankorotuksia ja yrityskohtaiset lisiä, joita yritykset maksavat harkintansa mukaan. Näin palkat voitaisiin sovittaa työpaikkojen tuottavuuden mukaisiksi. Suomessa ammattiliitot ovat vastustaneet tällaista. Tanskassa myös parlamentilla on valta lopettaa lakot.^[25]

Tanskan mallissa työttömyyskorvaus on korkea: yleensä 60–80 prosenttia palkkatuloista, parhaimmillaan jopa 90 prosenttia.^[24]

Vuoden 2008 alussa Tanskassa oli lähes täystyöllisyys (3,2 tai jopa vajaa 2 prosenttia, laskentatavasta riippuen), tosin talouskriisin seurauksena lukema on noussut Suomen tasolle, noin kahdeksaan prosenttiin 2012–2013, ja on nykyään korkeampi kuin esim. entisessä suurtyöttömyyden maassa Saksassa.

Työttömyys johtuu makrotasolla, eli kansantalouden tasolla irtisanomisista sekä siitä, että työpanosten kysyntä on pienempää kuin niiden tarjonta. Mikrotasolla työttömyys johtuu myös yksilön tekemistä valinnoista kuten kouluttautuminen ja työnhaun aktiivisuus. Yrittäjyyden aloittaminen on yksi mahdollisuus työllistyä nopeasti, mutta se vaatii tarkan harkinnan.

Yksittäisten ihmisten joutuminen irtisanotuksi sekä vaikeus löytää uutta työpaikkaa voi johtua esimerkiksi ikäsyrjinnästä. Työmarkkinoilla irtisanotaan eniten yli viisikymmenvuotiaita miehiä, joilla on moninkertainen riski joutua irtisanotuksi kuin nuoremmilla työntekijöillä^[26]. Pidempään kuin vuoden työttömänä olleiden määrä kasvaa mitä vanhemmasta henkilöstä on kysymys^[27]. Työttömän mahdollisuudet päästä töihin laskevat rajusti, kun ikä alkaa numerolla viisi eikä yli 56-vuotiaalla ole enää käytännössä mahdollisuuksia työllistyä. Tämä johtuu osaksi siitä, että iäkkäämmillä työntekijöillä on nuoria suurempi riski joutua työkyvyttömyyseläkkeelle^[28], josta yli 50 työntekijän yritykset joutuvat kustantamaan osan.^[29]

Työttömyyden pitkittyminen voi johtua myös siitä, että työnantajat eivät palkkaa mielellään työttömiä työnhakijoita, varsinkaan pitkään työttömänä olleita, koska epäilevät heidän työkykyään. Pitkään työttömänä olleen saattaa olla kannattavaa kouluttautua siksi kokonaan uudelleen, koska työnantajat palkkaavat mieluummin vastavalmistuneita kuin työttömiä. Jos työttömyys on jatkunut kovin pitkään, voi olla että myös ihmisen osaaminen alkaa olla vanhentunutta etenkin aloilla, joissa työmenetelmät muuttuvat nopeasti.

Tarjolla olevien työsuhteiden huonot ehdot voivat hidastaa yksilöiden työllistymistä. Erityisen tärkeässä asemassa on sosiaaliturvan takaama toimeentulo vertailtuna työssäkäynnin palkkaan. Tehdyllä työllä (päätoimeentulolla) pitää tässä olla merkittävästi suurempi tulotaso kuin sosiaaliturvan varassa elämisellä. Jos alimmat palkat ovat pienempiä kuin työntekijöiden ja heidän perheidensä välttämättömät elinkustannukset, työstä puuttuu kokonaan taloudellinen kannustavuus. Työttömillä ei myöskään ole välttämättä varaa ottaa vastaan pieniä työkeikkoja, koska niistä saatavan palkan ja työttömyystukien puutteellinen ajallinen yhteensovittaminen johtaa siihen, että työttömyyskorvaus viivästyy useilla viikoilla. Toimeentulotuki ja asumistuki saattavat olla yksilön kannalta erityisen kannustamattomia tukimuotoja.^[30]

Työttömyys pitkittyy etenkin varakkaimmilla työttömillä sen vuoksi, että he eivät hae ensimmäiseen löytämäänsä vapaaseen työpaikkaan, vaan odottavat mieluummin, että löytävät työn, josta maksettava palkka olisi lähellä heidän entisestä työstään saamaa palkkaa. Olennaista on, että työ vastaa koulutusta. On todennäköisesti usein niin, ettei henkilö ole kiinnostunut mistä työstä tahansa mitä hänelle tarjotaan tai ehdotetaan. Varsinkin korkeakoulutettu työntekijä. Barack Obaman apulaistalousministerinä toiminut professori^[31] Alan Krueger ja Andreas Mueller (2014) huomasivat pitkittäistutkimuksessaan, että etenkin ne työttömät, joilla oli säästöjä, eivät suostuneet ottamaan vastaan sellaista työtä, jota pitivät liian matalasti palkattuna. Palkka, jolla nämä työttömät olivat valmiita vastaanottamaan työtä laski 0,05–0,14 prosenttia viikossa.^[32]

Täydellisen kilpailun oletuksilla luonnollinen työttömyys johtuu työn etsintäajasta sekä siitä, että työvoiman hinta (palkka) on korkeampi kuin se markkinahinta, jolla työvoiman kysyntä ja tarjonta olisivat yhtä suuret.^[33] Tähän on kolme mahdollista syytä:^[33]

Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty parannettavaksi, koska se ei täytä Wikipedian laatuvaatimuksia. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia tai merkitsemällä ongelmat tarkemmin. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: http://liberalismi.net/wiki/Ty%C3%B6tt%C3%B6myyden_syyt alkaa....

• Minimipalkkalait (kielletään palkkataso, jolla työttömät kannattaisi työllistää)^[33]
• Ammattiliitot (ylikorkeat palkat saattavat hyödyttää liittojen jäseniä muiden potentiaalisten työntekijöiden kustannuksella)^[33]
• Tehokkuuspalkka (työnantaja maksaa tarpeettoman paljon palkkaa esimerkiksi jotta työntekijät ahkeroisivat enemmän).^[33]

Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty parannettavaksi, koska se ei täytä Wikipedian laatuvaatimuksia. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia tai merkitsemällä ongelmat tarkemmin. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: http://liberalismi.net/wiki/Ty%C3%B6tt%C3%B6myyden_syyt ..loppuuu

Työn taloustieteen mukaan käytännössä on kuitenkin useita syitä, miksi työmarkkinat ovat varsin epätäydellisesti kilpaillut. Työmarkkinat ovat paikallisia, niillä on rajallinen määrä työnantajia ja työntekijöiden liikkuvuus on rajallista. Näin ollen työnantajien asema markkinoilla saattaa olla monopsoninen.^[34]

Osa työttömyyteen liittyvästä ylikuolleisuudesta saattaa selittyä sillä, että alkoholisimi lisää työttömyyden riskiä^[35]. Noin puolella pitkäaikaistyöttömistä on lisäksi työntekoa haittaava vamma tai krooninen sairaus^[12]. Pienituloisilla on myös muita huonommat mahdollisuudet saada lääketieteellistä apua.^[36]

Tutkimuksissa on havaittu, että pitkäaikaistyöttömyys heikentää ihmisen immuunijärjestelmää. Työttömillä esiintyy lisäksi vakavaa psyykkistä kuormitusta jopa kolme kertaa tavanomaista enemmän.^[37] Suomalaisten työttömien miesten kuolleisuus on kolminkertaista ja naispuolisten kaksinkertaista työllisiin verrattuna^[38]. Tämä selittynee osaksi sillä, että noin puolella pitkäaikaistyöttömistä on työntekoa haittaava vamma tai krooninen sairaus^[12]. Työttömillä on myös muita suomalaisia huonommat mahdollisuudet saada lääketieteellistä apua^[36].

Alkoholiperäiset kuolemat ovat työttömien suurin yksittäinen kuolinsyy^[35], vaikka vain kymmenisen prosenttia pitkäaikaiseen työttömyyteen jämähtäneistä kärsii alkoholismista^[39]. Tupakoinnin, ylipainon, päihteiden käytön ja liikkumattomuuden kaltaisten elintapatekijöiden on arvioitu selittävän yhteensä korkeintaan 25 prosenttia työttömien heikommasta terveydentilasta^[39].

Helsingin Sanomien mukaan taloustieteilijät ja virkamiehet ovat suosittaneet 2010-luvulla seuraavia kymmentä työllisyystoimea, ja uuden hallituksen tulee vähintäänkin harkita niiden tekemistä:^[40]

1. Työttömyysturvan leikkaaminen esimerkiksi lyhentämällä ansiosidonnaista työttömyysturvaa.
2. Työttömyysturvan ehdoksi tiukempi velvoite hakea työpaikkoja.
3. Eläkeputken poistaminen tai lyhentäminen. Se kannustaa irtisanomaan iäkkäitä työntekijöitä. Suomessa yli 55-vuotiaiden työllisyys onkin Pohjoismaiden alhaisin.
4. Irtisanomissuojan keventäminen. Yksilöperusteinen irtisanominen on Suomessa vaikeaa. Vaikka keventäminen lisäisi irtisanomisia, uusien työsuhteiden syntyminen runsastuisi luultavasti sitäkin enemmän.
5. Työn verotuksen alentaminen.
6. Palkkatuki. Se on tehokas etenkin pitkäaikaistyöttömien työllistämisessä mutta se maksaa.
7. Kotihoidon tuen lyhentäminen, jotta kotona olevat vanhemmat saataisiin työmarkkinoille. Nyt sitä saa kunnes lapsi on kolmivuotias.
8. Työehtosopimusten yleissitovuuden purkaminen tai muu paikallisen sopimisen lisääminen.
9. Ulkomaisen työvoiman saatavuusharkinnan lakkauttaminen.
10. Työttömyysturvan suojaosan korottaminen. Nyt saa ansaita vain 300 euroa kuussa ilman että tuki laskee.^[40]

Lähes kaikki puolueet lupasivat nostaa työllisyyden 72 prosentista 75 prosenttiin vaalikaudella 2019–2023 ja sen jälkeen kohti 80 prosenttia, jotta vaalilupauksiin löytyisi rahaa, mutta ne eivät juurikaan ottaneet kantaa keinoihin.^[40]

Ekonomisti Olli Kärkkäisen mukaan lisäpanostukset palkkatukeen tai työvoimapalveluihin eivät tuota jakovaraa vaan voivat maksaa enemmän kuin niistä on hyötyä. Paikallinen sopiminen parantaisi tuottavuutta ja työmarkkinoiden sopeutumiskykyä, mutta Kärkkäinen arvelee, että työllisyyttä ne lisäisivät merkittävässä määrin vain jos uusiin työpaikkoihin voisi palkata alemmilla palkoilla.^[41]

Työttömyysturva (ansiosidonnainen työttömyyskorvaus tai peruspäiväraha tai työmarkkinatuki) on työttömän henkilön päätoimeentulo, joten sen on oltava riittävä perustason elinkustannusten kattamiseen. Tutkimusten mukaan Suomessa työllistyminen avoimille työmarkkinoille tapahtuu yleensä ensimmäisen 6 kuukauden aikana työttömäksi jäämisestä, joten nykyjärjestelmä on pääosin toimiva. Työttömyysturvajärjestelmän ei ole talustieteellisessä tutkimuksessa havaittu rasittavan julkista taloutta merkittävällä tavalla. Lisäksi ammattiliittojen kassat ja YTK-kassa huolehtivat jäsenmaksujen kautta merkittävässä määrin työttömyyskorvauksiin käytettyjen varojen keräämisestä.

Työmarkkinapolitiikan tukitoimista oppisopimuskoulutus ja työharjoittelujaksot yrityksissä (palkkatuki) ovat tehokkaimmat keinot työllistää työtön (OECD-tutkimukset, Työministeriö). Myös työharjoittelusta julkisella sektorilla ja työvoimakoulutuksesta on saatavissa työllistäviä vaikutuksia em. tahojen tutkimusten mukaan.

Vattin tutkimusprofessori Tomi Kyyrän mukaan työllisyyspalveluiden työllisyysvaikutuksista on heikosti selkeää tutkimusnäyttöä. Sen vuoksi on vaikea arvioida niiden vaikutuksia. Tanskassa kuitenkin työllisyyspalveluihin ajetaan tiukoilla velvoitteilla, ja kieltäytyminen alentaa tukia selvästi. Tämä pelotevaikutus voi saada työttömät hakeutumaan töihin jo ennen palveluvelvoitteisiin joutumista.^[42]

Se kuka kulloinkin lasketaan työttömäksi tai työlliseksi tai ylipäätään työvoimaan kuuluvaksi ei ole kuitenkaan yksiselitteinen asia, sillä esimerkiksi moni työkyvytön joutuu elämään työttömyyskorvauksella^[18]. Noin puolet Suomen 82 000 pitkäaikaistyöttömästä elää pitkäaikaisesti työttömyyskorvauksella omaten vamman tai pitkäaikaissairauden, joka vähentää mahdollisuuksia saada työpaikka tai säilyttää se. Heidän joukossaan on 27 000 täysin työkyvytöntä ihmistä.^[37]

Pääartikkeli: Työikäinen

Tilastokeskus määrittelee työikäiseksi väestöksi 15–74-vuotiaat.^[43] Kansainvälisissä vertailuissa kuitenkin työikäisiksi lasketaan yleensä vain 15–64-vuotiaat.^[44]

Pääartikkeli: Työvoima

Kaikki ne työikäiset ihmiset, jotka ovat työllisiä tai työttömiä. He siis ovat töissä tai aktiivisesti hakevat töitä. Usein käytetään termiä "aktiivisesti työmarkkinoiden käytettävissä".

Työttömien osuus työvoimasta, ilmaistaan yleensä prosentteina: kuinka monta prosenttia työvoimasta on työttömänä.

Avoinna olevien työpaikkojen määrä.

1. Niiden ihmisten määrä, jotka ovat valmiita vastaanottamaan työtä.^[1]

Kansantaloustieteessä^[1]

1. Tilanne, jossa ei ole riittämättömästä kokonaiskysynnästä johtuvaa työttömyyttä, vaan kaikki työttömyys on kitka- tai rakennetyöttömyyttä (ei esimerkiksi huonoista ajoista johtuvaa).
2. Tilanne, jossa kaikki työtä haluavat saavat sitä.

Jos osa työttömyydestä johtuu esimerkiksi huonoista ajoista (suhdanne- tai kausityöttömyys), kyseessä ei ole täystyöllisyys. Täystyöllisyyden vallitessa (ylempi määritelmä) työllisyyden kestävä paraneminen vaatii esimerkiksi työllistymisen ja työllistämisen kannustimien parantamista, työttömien kouluttamista uusiin tehtäviin, työnvälityksen parantamista tai muita keinoja tehdä työllistäminen ja työllistyminen houkuttelevammaksi tai nopeammaksi.

Kansantaloustieteessä se ylijäämä, joka julkiselle sektorille muodostuisi vallitsevin tulo- ja menoperustein, jos tuotanto vastaisi täystyöllisyyttä. Kun taloudessa on esimerkiksi laskukausi, on toteutunut julkisen sektorin alijäämä suurempi kuin täystyöllisyysjäämä, koska julkisen sektorin automaattinen stabilisaatio pienentää verotuloja ja lisää eräitä julkisia menoja. Läheinen ilmaus: normeraattu tuloylijäämä.^[1]

Suomessa oli vuonna 2016 keskimäärin päivittäin 348 767 työtöntä työnhakijaa ja kokopäiväisesti lomautettua työntekijää, jotka muodostivat yhteensä 13 prosenttia työvoimasta.^[45] Avoimia työpaikkoja oli Tilastokeskuksen mukaan vuoden kolmannella neljänneksellä 20 500.^[46] Tarjottavista työpaikoista oli näin kova pula siitä huolimatta, että vain 44 prosenttia Suomen väestöstä kävi palkkatöissä^[47]. Todellinen työttömyys on lisäksi vielä suurempaa, kun mukaan lasketaan erilaisilla tukitoimilla työllistetyt ja muut käytännössä työttömän asemassa olevat henkilöt.^[48]

Kaikkein huonoin työmarkkina- ja työkyvyttömyyseläketilanne on heillä, jotka eivät ole onnistuneet valmistumaan mistään keski- tai korkea-asteen oppilaitoksesta. Heistä yli puolet oli työttömänä vuonna 2014.^[49]

Humanistisen ja luonnontieteellisen koulutuksen saaneet työllistyivät muiden alojen koulutuksen saaneita huonommin vuonna 2016. Terveys- ja sosiaalialan koulutuksen saaneet työllistyivät parhaiten. Kaikkein huonommin työllistyivät he, joilla ei ollut minkään alan ammatillista koulutusta.^[50]

Alueellisesti työttömyyttä oli Työ- ja elinkeinoministeriön vuoden 2017 tilaston mukaan eniten Pohjois-Karjalassa (14,5 %) ja Kaakkois-Suomessa (13 %). Vähäisintä työttömyys oli Ahvenanmaalla (alle 4 %) ja ruotsinkielisellä Pohjanmaalla (7 %). Yksittäisistä kunnista työttömyyttä esiintyi eniten Lapissa ja Pohjois-Karjalassa; Salla (18,8 %), Lieksa, Enontekiö, Juuka ja Tohmajärvi. Manner-Suomessa vähiten työttömiä oli ruotsinkielisellä Pohjanmaalla; Luoto (2,4 %) ja Pedersöre (2,8 %).^[51]

Suurista kaupungeista vaikeimmin työttömyydestä kärsivät 1990-luvun laman jälkeen savupiipputeollisuuteen tukeutuneet Pori, Jyväskylä ja Lahti. Näissä kaupungeissa työttömyys oli tämän jälkeen hyvin pitkään korkealla tasolla. Porissa oli pahimmillaan 1990-luvun alussa joka neljäs työvoimaan kuuluva ilman työtä.^[52] Työttömyystilanne kuitenkin parantui Porissa merkittävästi 2010-luvun loppuun mennessä: työttömien määrä oli toukokuussa 2018 lähellä valtion keskiarvoa.^[53] Myös Jyväskylässä työttömyystilanne parantui lähelle valtion keskiarvoa loppuvuoteen 2018 mennessä.^[54]

Työttömyysaste Suomen suurimmissa kaupungeissa toukokuun lopussa 2018 ELY-keskusten mukaan:^[55]

• Joensuu 14,2 %
• Lahti 13,5 %
• Turku 11,8 %
• Oulu 11,6 %
• Jyväskylä 11,6 %
• Kouvola 11,2 %
• Tampere 11,2 %
• Pori 10,7 %
• Kuopio 9,8 %
• Helsinki 9,4 %
• Vantaa 8,7 %
• Espoo 7,8 %

Työttömyyttä kohdanneiden kotitalouksien pienituloisuus lähes kolminkertaistui vuosina 1993–2017. Noin 40 prosenttia työttömistä mutta vain alle 2 prosenttia palkansaajista oli pienituloisten kotitalouksien jäseniä vuonna 2017. Vuoden 2017 aikana vähintään kuusi kuukautta työttömänä olleista noin 40 prosenttia sai pelkkää Kelan työttömyysturva ja vain 28 prosenttia sai ansiosidonnaista työttömyysturvaa.^[56]

Suomessa alkoi finanssikriisi vuonna 2008. Se ei ole ollut yhtä äkillinen tai syvä taantuma kuin 1990-luvun lama mutta kesti kauemmin.^[57] Lama alkoi Yhdysvalloista vuonna 2007 alkaneen finanssikriisin seurauksena.

Suomen väestön ikääntymisen uskottiin yleisesti johtavan suureen työvoimapulaan. Vuonna 2012 yli kaksi kolmasosaa toisen maailmansodan jälkeen syntyneistä suurista ikäluokista oli siirtynyt eläkkeelle, mutta se ei ollut silti johtanut työvoimapulaan. Osaselityksenä tälle oli se, että nettomaahanmuutto toi Suomeen 2000-luvulla 250 000 työiässä olevaa ihmistä. Uusia työpaikkoja ei syntynyt myöskään oletetusti, koska talous heikkeni vuodesta 2008 alkaen. Suurten ikäluokkien poistuminen työelämästä ei siksi edes estänyt työttömyyden kasvua.^[58]

1990-luvun lama johti pitkäaikaistyöttömyyden rajuun kasvuun. Paltamon kunnan vuosina 2009-2013 Työtä kaikille -hankkeessa palkattiin kunnan kaikki halukkaat työkykyiset työttömät niin sanottuun kansalaistyöhön, josta maksettiin työehtosopimuksen mukaista palkkaa^[59].

Pitkäaikaistyöttömien työllistämistä on tuettu työantajille suunnatun palkkatuen avulla. Lisäksi osalle pitkäaikaistyöttömiä on tarjottu työelämävalmennusta ja työharjoittelua sekä erilaisia koulutus- ja työkokeiluja taikka kuntouttavaksi työtoiminnaksi kutsuttua palkatonta työtä. Muita etenkin nuorille tarkoitettuja vaihtoehtoja ovat olleet esimerkiksi työpajatoiminta, matalapalkkatuki, oppisopimuskoulutus ja työkoulu. Pitkäaikaistyöttömien niin sanotun ”kovaan ytimeen” kuuluvien on vaikea työllistyä, koska monet heistä vajaakuntoisia tai täysin työkyvyttömiä.

Työvoimaviranomaiset ovat olleet velvoitettuja laatimaan työttömille aktivointisuunnitelmia, joilla yritetään painostaa työttömiä palkattomaan työhön maksamalla tehdystä työstä pelkkää työmarkkinatukea. Työttömiä on painostettu hyväksymään aktivointisuunnitelma karenssilla uhkaamalla. Asiantuntijat ovat voimakkaasti arvostelleet Stubbin hallituksen harjoittamaa politiikkaa asian suhteen.^[60] Työttömien painostuksen tehostamiseksi kuntiin on alettu palkata virkasuhteisia työpäälliköitä, jotka voivat yhdessä toimeentulotuen välityksellä kiristää työttömiä vähentämällä perustoimeentulotukea 20 % tai 40 %. Lisäksi työpäällikkö voi tehdä oman harkintansa mukaan yhteistyötä TE-keskuksen kanssa tehostakseen toimintaansa.

Korkeakoulututkinnon suorittaneet suomalaiset ovat keskimäärin neljä vuotta elämästään työttömiä, ja pelkän peruskoulun käyneet kahdeksan^[61].

Suomessa on kaksi viranomaista, jotka tuottavat tilastoa työttömien määrästä: työ- ja elinkeinoministeriö tuottaa työnvälitystilastoa ja tilastokeskus tekee haastatteluihin perustuvaa työvoimatutkimusta. Näiden antamat luvut ovat erisuuruisia, koska työttömyys määritellään niissä eri tavoin. Työnvälitystilastossa näkyy kaikkien työ- ja elinkeinohallinnon työvoimarekisteriin työttömäksi kirjatut työnhakijat sekä lomautetut.^[62] Tilastokeskuksen tutkimuksissa taas työttömäksi luokitellaan vain ne työttömät, jotka ovat etsineet töitä edeltävänä neljänä viikkona sekä voivat vastaanottaa työtä kahden viikon sisällä. ^[63]

Työttömyyttä mitataan tavallisesti työttömyysasteella^[64], joka on työttömien osuus työvoimasta. Virallinen työttömyysaste^[64] lasketaan 15–74-vuotiaiden työttömien prosenttiosuutena saman ikäisestä työvoimasta. Toinen yleinen mittari on työllisyysaste, joka on 15–64-vuotiaiden työllisten osuus samanikäisestä väestöstä. Työvoimaosuus on taas 15–74-vuotiaista työvoimaan kuuluvien osuus. Nämä mittarit kuvaavat työllisyystilannetta eri näkökulmista. Työllisyysaste on toisinaan huono, koska se ei ota huomioon esimerkiksi eläkeläisten, kotiäitien, opiskelijoiden, asevelvollisten ja vankilassa olevien osuutta. Näillä on merkitystä erityisesti maiden välisessä vertailussa.

Tilastokeskuksen työttömyysaste ja työllisyysaste lasketaan 15–64-vuotiaista.^[65][66]

Työttömyyden tarkastelussa on otettava huomioon kausivaihtelu. Sitä aiheutuu sekä työn tarjonnan sekä kysynnän vaihtelusta vuodenaikojen mukaan. Syynä kausivaihtelulle on muun muassa koulujen päättymis- ja alkamisajat, jotka vaikuttavat työnhakijoiden määrään. Toisaalta kysynnän muutokset aiheuttavat kausityöttömyyttä. Tämän vuoksi työttömyyttä tarkastellaan vuosimuutoksina tai kausitasoitettuna.

Työvoimahallinnon mukaan pitkäaikaistyöttömien määrä oli 87 700 lokakuussa 2020^[67]. Tilastoitu työttömyys ei ota huomioon niin kutsuttua harmaata työvoimaa, joka työskentelee tilastoidun työn ulkopuolella. 1980-luvulta alkaen on esitetty arvioita, että esimerkiksi Yhdysvalloissa työskentelee kymmenen miljoonaa niin sanottua laitonta työntekijää.^lähde? Myöskään rikollisen toiminnan työvaikutus ei näy tilastoissa.

Taloustieteilijä Nicholas Eberstadtin mukaan työttömyysaste ei ole enää luotettava luku ilman työtä olevien eikä työssä olevien määrien ja suhteiden arviointiin.^[68] Yhdysvaltojen entisen presidenttiehdokkaan Andrew Yangin mukaan työttömyysaste on harhaanjohtava luku. Yangin mukaan työttömyysasteen ohella on puhuttava alityöllisyysasteesta sekä osallistumisasteesta.^[69]

Suuri osa tilastoidusta pitkäaikaistyöttömyydestä johtuu työttömiksi tilastoitujen henkilöiden huonosta terveydentilasta. Työkyvyttömätkin henkilöt hyväksytään nykyisin työttömiksi työnhakijoiksi ja heille maksetaan työttömyyskorvausta, mikäli kansaneläkelaitos tai yksityiset eläkevakuutusyhtiöt ovat hylänneet heidän sairauspäiväraha-, kuntoutustuki- tai sairauseläkehakemuksensa. Lähes puolella pitkäaikaistyöttömistä onkin lääkärin toteama vamma tai sairaus, joka haittaa paljon työntekoa^[12].

Suomessa on hyvin vaikea saada työkyvyttömyyseläkettä, koska Kela hylkää yli 40 prosenttia hakemuksista ja työeläkeyhtiöt lähes 28 prosenttia^[70]. Etenkin masennuksen ja selkäsäryn vuoksi on vaikea päästä työkyvyttömyyseläkkeelle^[71].

Sosiaali- ja terveysministeriö julkaisi vuonna 2018 selvityshenkilöiden Tuija Oivo ja Raija Kerätär laatiman raportin, jossa todettiin, että joka viides pitkäaikaistyötön saattaisi tulla työkykyiseksi, jos saisi kuntoutusta, mutta joka kolmas on kuitenkin peruuttamattomasti työkyvytön. Pitkäaikaistyöttömissä onkin yhtä paljon täysin työkyvyttömiä kuin vammaisjärjestöjen jäsenissä.^[72]

Raija Kerättären vuonna 2016 hyväksytty väitöskirja oli ensimmäinen väestötason tutkimus pitkäaikaistyöttömien työkykyongelmien esiintyvyydestä Suomessa. Väitöksestä kävi ilmi, että Oulun, Raahen, Kainuun ja Paltamon pitkäaikaistyöttömien ylivoimaisesti yleisin työkykyä heikentävä sairausryhmä oli psykiatriset sairaudet. Tuki- ja liikuntaelinsairauksia oli seuraavaksi eniten. Yleisiä psykiatrisia sairauksia olivat esimerkiksi mielialahäiriöt, kehitysvammaisuus ja autismikirjon kaltaiset kehitykselliset häiriöt. Vain kymmenen prosenttia tutkituista kärsi alkoholismista.^[39][72]

Helsingin Sanomien selvityksen mukaan vuonna 2015 työttömyyden ja työvoimahallinnon menot olivat 7,6 miljardia euroa ja työttömyysetuuksia maksettiin melkein 700 000 suomalaiselle. Työllistyminen tuottaisi tästä koituvien säästöjen lisäksi muun muassa ansiotuloveroja ja työttömyysvakuutusmaksuja julkisen talouden rahoitukseen. Suurimmat työttömyysmenoerät olivat

• ansioturva 3 miljardia euroa
• perusturva 2,1 miljardia euroa
• ansioturvan työeläkemaksut 0,8 miljardia euroa
• asumistuki työttömille 0,6 miljardia euroa
• Toimeentuloturva työttömille 0,34 miljardia euroa
• työvoima- ja yrittäjyyspalvelut 0,6 miljardia euroa.^[73]

Ennätysvuonna 2008 ansio- ja perusturva olivat yhteensä vain 2,5 miljardia euroa 5,1 miljardin (2015) sijaan. Vuoden 2015 etuuksista ehkä 1,3 miljardia palautui erilaisina veroina.^[73]

Kansanedustaja Arto Satosen mukaan työllisyysasteen nousu yhdellä prosenttiyksiköllä lisäisi varotuloja 1,2 miljardilla eurolla ja vähentäisi sosiaalimenoja 0,4 miljardilla eurolla, yhteensä valtiontalous kohenisi noin 1,5 miljardin euron verran (2005).^[74]

Tulevaisuudessa teknologisen kehityksen, esimerkiksi tietotekniikan, automaation, robotiikan, robottiautojen, 3D-tulostamisen ja ohjelmistokehityksen ennustetaan vievän paljon lisää työpaikkoja erityisesti tehtaista ja muista työläisaloilta, mutta myös korkeammin koulutetuilta toimistotyöpaikkojen aloilta, kuten pankeista, vakuutusyhtiöistä, kirjanpidosta ja tilintarkastuksesta.

• Suomessa ETLA ennusti 2014 että joka kolmas työpaikka Suomessa katoaa tietotekniikan kehittymisen takia. Puolestaan monimutkaista ajattelua, etiikkaa, moraalia ja ihmisten välistä viestintää vaativat työt lisääntyvät kahden seuraavan vuosikymmenen aikana.^[75][76]
• Oxfordin yliopiston raportin mukaan lähes puolet työpaikoista voidaan Yhdysvalloissa korvata roboteilla ja keinoälyllä 20 vuoden aikana. Sama kehitys on nähtävissä Suomessa ja muissa teollistuneissa maissa.^[77]
• Martin Ford, ohjelmistoyrittäjä ja kirjailija, ennusti Washington Post lehdessä työttömyyden nousevan 75%:iin vuosisadan loppuun mennessä. Hänen mukaansa uudet työpaikat syntyvät vain digitaalisille aloille, kun robotit korvaavat ihmiset eri aloilla ja ihmiset vain ohjaavat ja ohjelmoivat robotteja ja muita koneita.^[78]
• Työtehtävät, jotka työllistivät 47% yhdysvaltalaisista vuonna 2010 arvioitiin mahdollisesti katoaviksi 10-20 vuoden sisällä.^[79]

Suomalaiset eläkevakuuttajat ja lääkärit syrjivät pitkäaikaistyöttömiä työkyvyttömyyseläkkeiden käsittelyssä ja eläkelausuntojen laadinnassa. Esimerkiksi joka kolmas Kelan lääkäri on sitä mieltä, että eläkettä hakevat työttömät eivät ole oikeasti työkyvyttömiä^[80], vaikka työttömät ovat tutkitusti sairaampia kuin työssäkäyvvät^[81].

Työttömyys tarkoittaa yleensä sosiaalituen varassa elämistä, johon liittyy usein negatiivista leimautumista ja käyttäytymyksellisiä vaikutuksia. Esimerkiksi Kiinassa dibaota saavilla on taipumuksena elää eristäytyneemmin ja yhteiskunnasta irrallisemmin sekä he osallistuvat muita vähemmän vapaa-ajan viettoon ja sosiaalisiin aktiviteetteihin.^[82]

Vuonna 1949 syntyneen filosofi Axel Honnethin mukaan yksilön sosiaalinen arvo mitataan pitkälti sen mukaan miten hän osallistuu yhteiskuntaan työn kautta.^[83] Myös joidenkin ihmisten esittämät vihjaukset siitä, että työttömyys olisi työttömien omaa syytä, stigmatisoi työttömiä^[84]. On myös esitetty, että työttömyys olisi työttömien omaa syytä, koska he eivät ole osanneet vastata työelämän muutokseen^[85].

• Aktiivinen työvoimapolitiikka
• Lump-of-labour-virhekäsitys
• Talous
  • Tuotanto
  • Kulutus

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Työttömyys.

• Laman kuva: Suurtyöttömyys on valinta. Raportti talouspolitiikasta 1995 Ylen Elävä arkisto.
• Työ- ja elinkeinoministeriön Työllisyyskatsaus