Avantgarde

Avantgarde (ransk. sot. ja kuv. käytössä; avant ’edessä’, garde ’vartio’ > ’etuvartio, kärkijoukko’) viittaa ihmisiin tai teoksiin, jotka ovat kokeilevia ja rikkovat aikansa vakiintuneita suuntauksia. Sanaa käytetään erityisesti kuvataiteen, elokuvan, kirjallisuuden ja musiikin uusien virtausten yhteydessä, mutta myös mistä tahansa uudesta ajattelutavasta puhuttaessa esimerkiksi kulttuurin tai politiikan saralla. Se yhdistetään usein taidesuuntauksiin, jotka keskittyvät tekemään uudentyylistä taidetta tai ”taidetta taiteen vuoksi” (l’art pour l’art). Nykyaikana käsite liittyy keskusteluun modernismin kohtaloista.

Avantgarde yhdistetään joskus katutaiteeseen, esimerkiksi graffiteihin, tai mihin tahansa sovinnaisia rajoja rikkovaan liikkeeseen. Avantgarde ei ole mikään yksittäinen taidesuuntaus kuten surrealismi tai kubismi, sillä käsitteen merkitys muuttuu jatkuvasti ajan kuluessa. Aikoinaan hyvinkin avantgardistinen taideteos, esimerkiksi Marcel Duchamp’n Suihkulähde (1917) tuskin olisi nykyään avantgardea.

Poliittisen avantgarden käsite syntyi 1800-luvun alussa Ranskassa. Taiteen avantgarden käsitteen voidaan katsoa saaneen alkunsa 17. toukokuuta 1863 Pariisin Salon des Refusés'n (Reputettujen salonki) avajaisissa. Siinä esiteltiin niitä taideteoksia, joita ei kelpuutettu Pariisin salongin, taideakatemian järjestämän, virallisesti hyväksyttyä akateemista taidetta esittelevän näyttelyn töiden joukkoon. Tähän ryhmään kuuluivat myöhemmin esimerkiksi impressionistit.

Osa avantgarden toiminnan strategiaa on manifesti. Se on tavallisesti sarja julkilausumia, joissa ilmaistaan suunnan tai liikkeen taiteellisia ideoita tai aikomuksia, mitä vastustetaan ja mitä kannatetaan. Manifesti voi olla yhden taiteilijan tai taiteilijaryhmän aikaansaannos. Usein ideaan kuuluu myös manifestien julkaiseminen kärjistettyinä ja mahdollisimman suuren kohun saattelemana.

Pääartikkeli: Venäjän ja Neuvostoliiton avantgarde

Venäjän ja Neuvostoliiton avantgarde oli eräs modernismin huomattavista avantgarde-ilmiöistä, jonka merkittävin jakso ajoittui vuosille 1914–1922. Aikaa kutsutaan myös nimellä ”Hopeakausi”. Uusia ilmaisukeinoja etsittiin vimmaisesti lähes kaikilla taiteenaloilla.

Avantgarde on ilmiönä toistunut ja jatkunut länsimaisessa taiteessa 1800-luvulta alkaen niin monena eri aikana ja niin monessa yhteydessä, että voidaan puhua avantgardismista. Newyorkilainen taidekriitikko Robert Hughes arvostelee kirjassaan The Shock of the New (Uuden šokki) avantgardea väittämällä sen olevan eräs taidekritiikin suosituimmista kliseistä ja ”epäsana”.^[1]

1900-luvulla kävi varsin selvästi ilmi, että avantgarde ei sopinut totalitaristisiin yhteiskuntiin. Saksan kansallissosialistinen työväenpuolue teki Bauhaus-taidekoulun toiminnan mahdottomaksi ja piti kaikkia modernismin suuntauksia ”rappiotaiteena”. Neuvostoliitossa bolševikkijohtajat tukahduttivat vuosisadan alun kiihkeän avantgarden. Espanjalainen filosofi ja esseisti José Ortega y Gasset toteaa, että jokaisen avantgardismin välitön vaikutus on siinä, että se luo omat eliittinsä. Vaikeatajuiset teokset jakavat yleisöt niihin jotka ymmärtävät ja niihin, jotka eivät ymmärrä. Tämä juopa ei noudata poliittisia linjoja eikä sopeudu olemassa oleviin vallan tasoihin.^[1]

Avantgarden käsitteen romahdus tapahtui 1970-luvulla, kun ajatus yhteiskunnan uudistamisesta kulttuurisilla haasteilla oli vallinnut jo yli sadan vuoden ajan. Modernistinen eetos ei ollut enää taidehistorian sivuaihe, vaan Robert Hughesin mukaan siitä oli tullut teollisuutta satoine yhteyksineen museoihin, taidemarkkinoihin ja elävien taiteilijoiden toimintoihin.^[2]

Pääartikkeli: Transavantgarde

Vaikutusvaltainen italialainen kriitikko ja kuraattori Achille Bonito Oliva perusti 1970-luvun lopulla taiteilijaryhmän, johon kuuluivat muun muassa italialaiset Enzo Cucchi, Sandro Chia ja Mimmo Paladino. Transavantgarde tarkoitti Olivan mukaan avantgarden ylittävää, sen tuolla puolen olevaa taidetta.

Esimerkki nykytaiteen avantgardesta on vuonna 1999 toimintansa Englannissa aloittanut ja useisiin muihin maihin levinnyt taideliike stuckistit. He vastustavat muun muassa käsitetaidetta, installaatioita, postmodernismia sekä virallista brittiläistä taidejärjestelmää.^[3]

Poliittisen avantgarde-liikkeen jatkumona voidaan nykypäivänä nähdä myös aktivismia ja taidetta sekoittava artivismi. Tähän ilmiöön voidaan liittää esimerkiksi talonvaltausten yhteyksissä luodut sosiaalikeskukset sekä graffititaide.

• Avantgarde-jazz
• Kubismi
• Dadaismi
• Futurismi
• Impressionismi
• Ekspressionismi
• Abstrakti ekspressionismi
• Modernismi
• Surrealismi
• Zaum

• Hughes, Robert, The Shock of the New, 1991

• Hautamäki, Irmeli: Avantgarden alkuperä: Modernin estetiikka Baudelairesta Warholiin. Helsinki: Gaudeamus, 2003. ISBN 951-662-876-1
• Hautamäki, Irmeli; Piippo, Laura & Sederholm, Helena (toim.): Avantgarde Suomessa. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Tietolipas, 267, 2021. ISBN 978-951-858-387-8. https://doi.org/10.21435/tl.267
• Härmänmaa, Marja & Mattila, Markku (toim.): Anarkismi, avantgarde, terrorismi: Muutamia strategioita järjestyksen sotkemiseksi. Helsinki: Gaudeamus, 2007. ISBN 978-952-495-027-5
• Katajamäki, Sakari & Veivo, Harri (toim.): Kirjallisuuden avantgarde ja kokeellisuus. Helsinki: Gaudeamus, 2007. ISBN 978-952-495-030-5
• Sederholm, Helena: Vallankumouksia norsunluutornissa. Jyväskylä: Kampus kustannus, 1994. ISBN 951-9113-36-3
• Tiekso, Tanja: Todellista musiikkia: Kokeellisuuden idea musiikin avantgardemanifesteissa. (Väitöskirja) Helsinki: Osuuskunta Poesia, 2013. ISBN 978-952-305-002-0

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Avantgarde.

• Venäläisen avantgarden indeksi (Arkistoitu – Internet Archive). (englanniksi)
• Making Sense of Marcel Duchamp (Arkistoitu – Internet Archive). (englanniksi)
• Iranilainen Underground Media sivusto. (englanniksi) (arabiaksi)
• Englannissa syntynyt taideliike stuckistit on julkaissut useita manifesteja vuodesta 1999 alkaen. (englanniksi)