Hyväntekeväisyys

Hyväntekeväisyys tarkoittaa toisten auttamista ilman että siihen ensisijaisesti liittyy oman edun tavoittelua. Hyväntekeväisyys voi kohdistua esimerkiksi lapsiin, vanhuksiin, vammaisiin ja sairaisiin, urheiluun ja liikuntaan, taiteeseen, tieteeseen, eläimiin, ympäristöön tai maanpuolustukseen. Hyväntekeväisyyttä harjoitetaan muiden muassa vapaaehtoistyöllä ja lahjoituksilla.

Hyväntekeväisyys on ollut kiinteä osa länsimaisen sivilisaation historiaa koko sen olemassaolon^{kenen mukaan?}. Viittauksia lahjoittamiseen ja hyväntekeväisyyteen löytyy niin Raamatusta kuin antiikin historiasta. Lahjoittamisen turvin on pyritty turvaamaan yhteisön kaikkien jäsenten hyvinvointi, onnellisuus sekä oman yhteisön sosiaalinen tasapaino.

Hyväntekeväisyys voidaan historiallisesti jakaa kahteen vahvaan ryhmään, joista ensimmäinen on hädänalaisessa tilanteessa olevien lähimmäisten elämäntilanteen helpottamiseen. Englanninkielinen altruismille läheinen termi ”charity” viittaa myötätuntoon, lähimmäisenrakkauteen ja epäitsekkyyteen. Tuki ohjattiin historiallisesti oman yhteisön vähäosaisten auttamiseksi, mutta globalisaation myötä keräyskohteisiin on liittynyt kansainvälinen katastrofiapu. Suomen Punainen Risti keräsi 1870-luvulla ensimmäistä kertaa kansainväliseen kohteeseen: Venäjän nälkää näkeville ja Turkin sodan uhreille.

Moderni hyväntekeväisyys järjestöineen syntyi 1800-luvun voimakkaasti teollistuvassa Britanniassa, jossa voimakas ja osin hallitsematon kaupungistuminen aiheutti köyhyyttä, työttömyyttä, huonoja elinoloja ja muita sosiaalisia ongelmia. Tavallista oli esimerkiksi koulujen ja sairaaloiden rakentaminen köyhiä varten ja muu köyhäinapu. ^[1]

Hyväntekeväisyys ei kohdistu pelkästään toisiin ihmisiin. Eläinsuojelusta muodostui jo varhain yksi vakiintunut hyväntekeväisyyden kohde. Ympäristönsuojelun tukemista ei myöskään voi nähdä yksinomaan ihmisten paremman elinympäristön rakentamisena.

Toinen hyväntekeväisyyden klassinen haara koskee tieteen ja taiteen tukemista. Vähävaraisten opiskelijoiden ja taiteilijoiden mesenaattina toimimisen rinnalla lahjoitusvaroin on rakennettu merkittäviä kulttuuri-instituutioita. Varhaisimpia tällä saralla Suomessa toteutettuja keräyksiä ovat olleet Kirjailijoiden ja taiteilijoiden eläkekassa, sekä Suomalainen teatteri, molemmat 1870-luvulla. 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun moniin hyväntekeväisyyshankkeisiin liittyi poliittisia tarkoitusperiä mm. suomalaisuuden vaalimisen muodossa.

Suomessa oli itsenäistymisensä aikoina vallalla vahva hyväntekeväisyyden perinne, josta olivat osoituksena lukuisat keräykset, hyväntekeväisyystapahtumat, arpajaiset sekä yksittäiset isot lahjoitukset ja hyväntekijät. Toisen maailmansodan ja sitä seuranneen jälleenrakentamisen myötä myös hyväntekeväisyyden kuva muuttui. Valtion ja esivallan rooli monien aikaisemmin kansalaisyhteiskunnan anteliaisuuden varaan rakennettujen kulttuurihankkeiden, sosiaalisten hankkeiden ja kansalaistoiminnan rahoittajana vahvistui. Tuloerojen kaventumisen myötä supistui samalla myös sellaisten kansalaisten joukko, joilla oli mahdollisuuksia tehdä todella merkittäviä lahjoituksia.

Viime vuosituhannen lopun taloudellinen taantuma ja sitä seurannut talouskehitys muutti kuitenkin tilannetta. Julkisen talouden tasapainottamisen myötä yhteiskunnan mahdollisuudet kasvattaa voittoa tuottamattomien järjestöjen rahoitusta loppui. Kansalaisten ja yritysten karttuisan käden puoleen kääntyi perinteisten hyväntekeväisyysjärjestöjen lisäksi monia uusia tahoja; yliopistoja, museoita, taidelaitoksia, sairaaloita joiden rahoitus oli menneinä vuosikymmeninä levännyt lähes yksinomaan valtiollisen budjettirahoituksen varassa. Samaan aikaan syntyi ”uusrikkaiden” ryhmä, jolla on mahdollisuudet ja halua tukea hyvinä kokemiaan kohteita.

Hyväntekeväisyys on useimpien valtauskontojen keskeinen hyve. Kristinuskossa Raamatun mainitsemat kolme hyvettä suomennetaan usein usko-toivo-rakkaus, mutta kolmas hyve (agapê, caritas) voidaan suomentaa myös hyväntekeväisyydeksi tai lähimmäisenrakkaudeksi. Kristinuskossa ajatellaan, että Kristus vaikuttaa ihmisessä agapê-rakkautena ja tämä on yksi kristityn elämän tärkempiä kulmakiviä.^[2] Kymmenysten antaminen ansioista on kristillistä folklorea. Yhä edelleen monissa seurakunnissa on käytäntönä kymmenysten maksaminen ja tästä suuri osa käytetään suoraan hyväntekeväisyystyöhön. Jo varhaisissa seurakunnissa oli vähäosaisia auttava diakoni. Nykyään diakonia on tutkimusten mukaan suomalaisten mielestä kirkon arvostetuin tehtävä sen toimenkuvassa. ^[3]

Monet kristilliset järjestöt, kuten Kirkon Ulkomaanapu, Fida ja Suomen Lähetysseura ovat suuria kehitysjärjestöjä, Kirkon Ulkomaanapu itse asiassa koko Suomen suurin ja sen lisäksi toiseksi suurin humanitaarisen avun antaja.^[4] Kristityt lähetystyöntekijät ovat usein olleet ensimmäisiä auttajia köyhissä maissa. Suomalaiset lähetystyöntekijät ovat tehneet arvokasta työtä esimerkiksi Namibiassa, jossa muun muassa perustettiin useita kouluja ja sairaaloita.^{[5] [6]} Samoin esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollossa kristilliset järjestöt ovat hyvin edustettuina, esimerkiksi Suomessa Pelastusarmeija ja Diakonissalaitos. Lähes kaikki leipäjonoavustukset Suomessa ovat seurakuntien tai kristillisiin arvoihin pohjautuvien järjestöjen ylläpitämiä, kuten Veikko ja Lahja Hurstin Laupeudentyön Helsingissä järjestämä ruoka-apu.^[7]

Islaminuskossa, etenkin sunnimuslimeilla almujen antaminen, zakat, on tärkeä osa uskonnonharjoitusta.

Buddhalaiseen elämäntapaan kuuluu myötätunnon osoittaminen kaikkia tuntevia olentoja kohtaan. Dalai Laman ajattelussa tämä näkyy buddhalaisessa traditiossa vahvimmin. Buddhalaisuudessa uskotaan karmaan, jossa hyvät teot tuovat ihmiselle siunauksia.^{[8] [9]}

Saman tapainen ajatus hyvien tekojen johtamisesta menestykseen ihmisen elämässä on kristillisyyden piirissä vahvasti esimerkiksi kalvinismissa. Paavali sanoo Raamatussa: "Mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää." ^[10]Tämä on vaikuttanut vahvasti anglo-amerikkalaiseen hyväntekeväisyyden traditioon.

Kysymys siitä, miksi ihmiset lahjoittavat, on askarruttanut niin filosofeja kuin ekonomisteja kautta historian. Keskustelua on käyty pyyteettömyyttä korostavan altruistisen ajattelun ja oman edun ajamista korostavan darwinistisen ajattelun välillä.

Altruistisessa ajattelussa lähdetään siitä että meissä kaikissa olisi erityinen ”pyyteettömyyden geeni”. Synnynnäinen, mutta yksilöllisesti vaihteleva tarve auttaa muita. Altruismin vastapainoksi erityisesti taloustieteilijät ovat kehittäneet teorioita, joissa lahjoittamista ei enää nähdä yksipuolisena antamisena vaan vaihtokauppana.

”Yhteisen hyvän” teoria lähtee siitä, että lahjoittaminen yleishyödylliseen toimintaan hyödyttää meitä kaikkia jotka saamme siten nauttia paremmasta terveydenhoidosta, harrastusmahdollisuuksista, taide-elämyksistä ja vakaammasta yhteiskunnasta. Toisaalta teoria mahdollistaa ns. vapaa-matkustamisen, nauttimisen kaikista edellä mainituista eduista osallistumatta itse hyväntekeväisyyteen. Tämän pitäisi yleisten talousteorioiden mukaan vähentää ihmisten lahjoitushalukkuutta.

Toista teoriaa voidaan kutsua vaikkapa ”vaihtokaupaksi”. Sen mukaan lahjoittajat saavat tekemiensä lahjoitusten turvin itselleen henkilökohtaisia etuja tai erioikeuksia. Lahjoittajat voivat saada etuuksia omassa verotuksessaan. He pääsevät mukaan seurapiireihin tai heidän nimensä voidaan kaivertaa kuparilaattaan sairaalan oven pieleen. Hyväntekeväisyyden myötä lahjoittajan sosiaalinen status nousee.

Kolmas niin kutsutun ”lämpimän hehkun ilmiö” korostaa lahjoittamisen psykologista vaikutusta. Ihmiset voivat hyvin kun he lahjoittavat hyväntekeväisyyteen ja mitä enemmän he antavat, sitä paremmin he voivat. Vaikka lämpimän hehkun ilmiön olemassaolon ovat nykyajan taloustieteilijät myöntäneet, avoimeksi jää silti kysymys, miksi niin tapahtuu ja miten ilmiön vaikutus on mitattavissa tai havaittavissa.^[11]

Monissa varainhankinnan ja markkinoinnin tehtävissä toiminut George Smith on kirjassaan Asking Properly (1995) tiivistänyt lahjoittamisen motiivit seuraavasti:

• huolestuminen
• syyllisyydentunto
• henkilökohtainen suhde lahjoituksen kohteeseen
• halu olla mukana saavuttamassa jotakin kuolematonta
• halu kuulua johonkin ryhmään
• halu tulla nähdyksi hyvänä ihmisenä

Yksityiset ihmiset voivat osallistua hyväntekeväisyyteen lahjoittamalla joko rahaa, tavaraa, aikaa (vapaaehtoistyötä) tai oman arvovaltansa (oikeuden käyttää nimeä).

Tyypillisin tapa osallistua hyväntekeväisyyteen on lahjoittaa rahaa satunnaisesti erilaisiin keräyksiin. Yksittäisen kansalaisen kohtaamia keräystapoja voivat olla lipaskeräykset, kolehti, listakeräykset, keräyskirjeet, erityismaksulliset puhelinnumerot ja tekstiviestit. Rahankeräysten toimeenpanemiseen tarvitaan aina viranomaisten lupa.

Lahjoittajat haluavat toisinaan sitoutua valitsemiensa kohteiden säännölliseen tukemiseen. Yleisesti käytetty tapa on antaa suoraveloitusvaltakirja esimerkiksi kerran kuukaudessa tapahtuvaa lahjoitusta varten. Lahjoituksen saajien kannalta sitoutuneet tukijat ovat kertalahjoittajia kannattavampia. Keräyskulut jäävät pienemmiksi ja vuosikertymä suuremmaksi. Kuukausitukijoihin perustuu myös viime aikoina yleistynyt feissaus.

Osa lahjoittajista on valmiita tukemaan valitsemaansa kohdetta merkittävämmällä summalla, jopa satojen tuhansien eurojen tai miljoonien lahjoituksella. Maailman toiseksi rikkaimpana miehenä tunnettu Warren Buffett lahjoitti kesällä 2006 Bill ja Melinda Gatesin säätiölle 37 miljardia dollaria. Psykologian maisteri Maria Lival-Lindström lahjoitti yliopiston rahastoille miljoona euroa pääkaupunkiseudun yliopisto-opiskelijoiden mielenterveyden edistämiseksi kesällä 2005.

Talouslehti Forbes listasi 2009 eniten hyväntekeväisyyteen lahjoittaneet. Ykkösenä oli Microsoft-miljardööri Bill Gates, joka oli lahjoittanut 19,3 miljardia euroa. Gatesin jäljessä tulivat valuuttaspekulantti George Soros (5,07 mrd. euroa), Intel-miljardööri Gordon Moore (4,77 mrd. euroa) ja suursijoittaja Warren Buffett (4,68 mrd. euroa).^[12]

Vakiintuneet hyväntekeväisyysjärjestöt saavat säännöllisesti myös testamenttilahjoituksia, vaikka Suomessa ei tässä suhteessa olekaan vakiintunutta perinnettä. Pitkään aiemmin lahjoittaneiden ohella merkittävä osa testamenttilahjoituksista tulee uusilta lahjoittajilta. Testamenttilahjoituksia markkinoidaan tavallisesti asianajajille ja muille omaisuudenhoitopalveluihin liittyville tahoille, joiden kanssa testamenteista ja omaisuudesta yleensä keskustellaan.

Arpajaisiin osallistuminen yksi perinteinen tapa osallistua hyväntekeväisyyteen. Suomessa yksinoikeus rahavoittoja jakaviin arpajaisiin on Veikkauksella. Sen tuotto jaetaan avustuksina yleishyödylliseen toimintaan. Yleishyödylliset yhteisöt voivat järjestää tavara-arpajaisia (tavara-arvat, tavaravoittoautomaatit, arvauskilpailut ja bingopelit). Arpajaisten toimeenpano on luvanvaraista toimintaa.

Hyväntekeväisyysjärjestöt tarjoavat myös erilaisia tuotteita, joita ostamalla on mahdollista tukea niiden toimintaa. Osalla järjestöistä on jopa omia kauppoja, joissa tuotteita myydään.

Japanilainen tossumerkki Onitsuka Tiger toi markkinoille 1995 tossuja, joissa muistettiin kaupungissa tapahtuneen maanjäristyksen jokaista kuollutta pienellä symbolilla. Tuotto luvattiin antaa maanjäristyksen uhreille.^[13]

Hyväntekeväisyystuotteita tekevät niin perinteiset vaateyritykset kuin hyväntekeväisyysjärjestöt, joiden tuotteet ovat pitkälle brändättyjä. Suomessa Paola Suhonen on suunnitellut T-paitoja Amnestylle. Monia hyväntekeväisyystuotteita on tehty 2000-luvun puolivälissä U2:n Bonon aloittamassa Afrikkaan suuntautuvassa Red-projektissa sekä rintasyöpään liittyvässä Roosa nauha -hankkeessa.^[13]

Erilaiset hyväntekeväisyystapahtumat; konsertit, huutokaupat ja vastaavat ovat usein myös hyvin suosittuja.

Taloudellisen tukemisen vaihtoehtona on oman ajan sekä työpanoksen luovuttaminen hyväntekeväisyysjärjestöjen käyttöön.

Julkisuuden henkilöt ja muut arvovaltaisessa asemassa olevat henkilöt voivat osallistua hyväntekeväisyyteen myös luovuttamalla oman nimensä, kuvansa ja arvovaltansa hyväntekeväisyysjärjestön käyttöön. Arvostettu henkilö voi toimia organisaation hallituksen puheenjohtajana ja julkisuuden henkilö voi luovuttaa kuvansa käytettäväksi keräyskampanjan markkinointimateriaalissa. Esimerkiksi Lastenklinikoiden Kummit on onnistuneesti käyttänyt tätä metodia.

Hyväntekeväisyyteen liitetään usein mahdollisuus saada verohelpotuksia. Useimmissa länsimaissa tällainen käytäntö on, mutta Suomessa mahdollisuus saada verohelpotuksia on rajattu minimiin. Yksityishenkilöillä ei Suomessa ole ollut mahdollisuutta vähentää lahjoituksia omassa verotuksessaan. Ainoastaan yritykset voivat tehdä tällaisen vähennyksen vuoden 1989 jälkeen. Tuloverolain (TVL, 1535/1992) 57§:n mukaan yritykset voivat vähentää tulostaan;

1) vähintään 850 euron suuruisen lahjoituksen, joka on tehty suomalaisen kulttuuriperinteen säilyttämistä edistävään tarkoitukseen Suomen valtiolle, suomalaiselle yliopistolle tai korkeakoululle taikka sellaiselle verohallituksen nimeämälle suomalaiselle yhdistykselle], laitokselle tai säätiölle, jonka varsinaisena tarkoituksena on suomalaisen kulttuuriperinteen säilyttäminen sekä

2) vähintään 850 euron ja enintään 25 000 euron suuruisen rahalahjoituksen, joka on tehty tiedettä tai taidetta edistävään tarkoitukseen Suomen valtiolle, suomalaiselle yliopistolle tai korkeakoululle taikka sellaiselle verohallituksen nimeämälle suomalaiselle yhdistykselle, laitokselle tai säätiölle, jonka varsinaisena tarkoituksena on tieteen tai taiteen tukeminen.

Lisäksi verohallituksen yhtenäistämisohjeen mukaan arvoltaan vähäinen raha- tai esinelahjoitus yleishyödylliseen ja samalla paikalliseen tai yrityksen toimialaa lähellä olevaan tarkoitukseen voidaan kuitenkin katsoa suhdetoiminnan luonteiseksi menoksi, joka on vähennyskelpoinen verotuksessa. Tällainen lahjoitus voi olla korkeintaan 850 euroa.

Lahjoitusten verovähennysoikeuden laajentamista sekä ulottamista jälleen myös yksityishenkilöihin on esitetty usealta eri taholta. Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA julkaisi loppuvuodesta 2006 raportin^[14]. Kirkon ulkomaanapu, Suomen Punainen Risti sekä Suomen UNICEF-yhdistys tekivät myös kesällä 2006^[15] aloitteen verovähennysoikeuden laajentamisesta.

Yritysten mukaan heidän lahjoituksensa ovat enemmänkin valveutuneen yrityskansalaisen toimintaa kuin pyyteetöntä hyväntekeväisyyttä. Lahjoituksista ja projekteista puhutaan investointina yhteiskuntaan. Yleishyödyllinen toiminta on osa yritysten yhteiskuntavastuuajattelua, josta tuli 1990-luvun lopulla tärkeää kaikissa yrityksissä. Tuolloin yritysten eettisestä imagosta alettiin huolehtia kuluttajaboikottien ansiosta, joten ainakin suuryritysksillä on yleensä jonkinlainen yhteiskuntavastuuohjelma.^[13]

Sponsorointi eroaa lahjoituksista. Sponsoroinnissa ei ole kysymys puhtaasta hyväntekeväisyydestä vaan yleishyödyllisen yhteisön tai tapahtuman imagon vuokraamisesta. Yhteisö pyrkii hankkimaan varoja toimintaansa ja sponsoriyritys pyrkii muokkaamaan omaa yrityskuvaansa ja edistämään tuotteidensa myyntiä.

Sponsorin panostus on yleensä rahaa, toisinaan myös tavaroita ja palveluita tai markkinointiin osallistumista

Useat yritykset ovat valmiit panostamaan sponsorisopimuksiin huomattavasti suurempia summia kuin pelkkinä lahjoituksina. Toisin kuin lahjoitukset, sponsorointi on yrityksille kokonaisuudessaan verovähennyskelpoinen erä. Sponsorisopimukset ovat kuitenkin mahdollisia vain niin pitkään kun toiminta on yritykselle liiketaloudellisesti kannattavaa.

Monet isot yleishyödylliset yhteistyöt ovat tehneet sopimuksia, joilla tuetaan erilaisten tuotteiden markkinointia. Toimintamallia kutsutaan termillä cause-related marketing (CRM). Toimintamalli saattaa tuottaa merkittäviä avustussummia ja tehdä avustajayhteisön nimeä tunnetuksi jopa miljoonien kuluttajien silmissä, mutta sama toimintamalli on hyödynnettävissä myös paikallisella tasolla.

Kaupallisiin promootioihin voi liittyä erilaisia yhteistyösopimuksia

• Luottokortit, joilla tehdyistä ostoksista muutama promille menee hyväntekeväisyyteen (affinity credit card)
• Kanta-asiakaspisteiden lahjoittaminen hyväntekeväisyyteen
• Kilpailut
• Logorojaltit
• Maksulliset puhelinlinjat

Kaikille edellä mainituille on yhteistä, että ne tarjoavat mahdollisuuden hankkia varoja yhteisölle tai projektille aivan uudelta yleisöltä, mutta ne edellyttävät yhteistyötä yrityksen kanssa heidän markkinointitavoitteidensa eteen. Tämä yhteistyö hyödyttää sekä yleishyödyllistä yhteisöä että kaupallista osapuolta.

Eräät yritykset tarjoavat henkilökunnalleen mahdollisuutta käyttää tietyn osan työajasta hyväntekeväisyystyöhön. Esimerkki tällaisesta toimintamallista on Nokian Helping Hands -ohjelma. Nokian työntekijät voivat käyttää 1–2 työpäivää hyväntekeväisyystyöhön joka vuosi.

Ruokakauppiaat luovuttavat toisinaan käyttöaikansa lopussa olevia elintarvikkeita jaettaviksi. Myös ruotsalainen vaatevalmistaja Gant luovuttaa ylijäämävaatteita hyväntekeväisyyteen.

Hyväntekeväisyysjärjestöt yhdistävät toisten ihmisten mahdollisuuden lahjoittaa rahaa ja toisten mahdollisuuden antaa aikaansa. Niissä tyypillisesti palkattomat tai pientä palkkaa nauttivat työntekijät harjoittavat hyväntekeväisyyttä ja kokoavat lahjoittajilta rahaa tätä perustoimintaa varten. Tyypillisiä hyväntekeväisyysjärjestöjen ylläpitämiä kohteita ovat olleet orpokodit, sairaalat, saattokodit ja toimintatapoina myös vanhusten, vankien ja pitkäaikaissairaiden tukeminen. Yksi tunnetuimmista vapaaehtoistoimintaan perustuvista hyväntekeväisyys- ja avustusjärjestöistä on Punainen Risti.

Suomessa talkoot, tempaukset, tapahtumien organisointi, työskentely sosiaalihuollossa ja urheiluseuroissa, luonnonsuojelu, rahankeruu ja muu palkaton työ on merkittävin hyväntekeväisyyden tapa.^[16] Noin kolme neljäsosaa suomalaisista osallistuu hyväntekeväisyyteen jollain tavalla, selviää järjestöjen Taloustutkimuksella 2017 teettämässä kyselyssä.

Suomessa tavallista hyväntekeväisyyttä on esimerkiksi löytöeläinkodeissa, leipäjonoissa, seurakunnissa tai ympäristöjärjestöissä työskentely, maahanmuuttajien tai vanhusten ystävänä tai asunnottomien, mielenterveyskuntoutujien ja vammaisten parissa toimiminen. SPR järjestää ensiapukursseja ja verenluovutustilaisuuksia. Monet osallistuvat kehitysyhteistyöhön erilaisissa projekteissa. Nuorille on suunniteltu erilaisia ohjelmia työskentelyyn kehitysmaissa, kuten Maailmanvaihto. Suurin osa toiminnasta on kansalaisjärjestöjen organisoimaa, mutta valtio tukee vuosittain eri järjestöjä sadoilla miljoonilla euroilla. Suurimmat avustukset saavat sosiaali- ja terveysalan järjestöt.

Eri tutkimusten mukaan 29–37 % suomalaisista tekee säännöllisesti vapaaehtoistyötä keskimäärin 18 tuntia kuukaudessa, mikä vastaa 80 000 henkilötyövuotta. Vapaaehtoistyön arvoksi on laskettu 2 miljardia euroa.Tavallisimmin vapaaehtoistyötä tekevät 35–54-vuotiaat, korkeasti koulutetut ja työssäkäyvät.^[17]

Suomessa on väkilukuun suhteutettuna eniten järjestöjä maailmassa. Asuminen entisaikaan agraariyhteiskunnan tiiviissä kyläyhteisöissä on tähän merkittävä syy. Toisista ihmisistä on oltu hyvin riippuvaisia ja yhteisöllisyys on ollut voimakasta. Luterilainen usko on edellyttänyt vähäosaisten auttamista.^[18]

Kolmannes suomalaisista lahjoittaa satunnaisesti ja miltei viidennes lahjoittaa säännöllisesti rahaa yhdelle tai useammalle järjestölle. Lisäksi osallistutaan kirkkojen kolehtikeräyksiin ja osallistutaan muuten kuin rahallisesti, esimerkiksi tavaralahjoituksin.^[19]

Talostutkimuksen mukaan suomalaiset hyväntekeväisyysjärjestöt keräsivät lähes 300 miljoonaa euroa lahjoituksina yksityishenkilöiltä, yrityksiltä ja yhteisöiltä, josta varainhankinnalla mitattuna kymmenen suurimman järjestön osuus oli 139 miljoonaa. Erittäin tärkeänä suomalaiset pitävät lahjoituksen kohteena olevan järjestön luotettavuutta.^[20]

Brittiläisen Charities Aid Foundationin vuonna 2017 tekemän tutkimuksen World Giving Index mukaan hyväntekeväisyys on keskittynyt maailmassa erityisesti kolmelle alueelle: 1) kehittyneisiin ja kapitalistisiin pohjoisiin reformoitujen kristittyjen, kuten kalvinistien ja luterilaisten, asuttamiin maihin, esimerkiksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Britanniaan, Alankomaihin ja Pohjoismaihin, sekä Australiaan ja Uuteen-Seelantiin 2) Afrikan eteläisiin ja keskisiin pääasiassa reformoitujen kristittyjen asuttamiin maihin, kuten Keniaan,Tansaniaan ja Etelä-Afrikkaan, joissa vieraanvaraisuus on muutenkin kuulunut aina osaksi paikallista alkuperäiskulttuuria sekä 3) Aasian buddhalaisiin maihin, kuten Nepaliin, Mongoliaan, Bhutaniin ja Thaimaahan. Buddhalaisessa kulttuurissa on aina korostettu myötätunnon merkitystä. Tutkimuksessa parhaiten menestyi buddhalainen Myanmar, se tosin tehtiin ennen rohingyamuslimien pakolaisaaltoa maasta Bangladeshiin. Myös jotkut muslimimaat, kuten Libya, Arabiemiraatit ja Indonesia osoittautuivat auttamishaluisiksi tutkimuksessa.

Vähiten hyväntekeväisyyttä esiintyy tutkimuksen mukaan nykyisissä tai entisissä sosialistimaissa, kuten Kiinassa, Venäjällä, Itä-Euroopassa, Kongon demokraattisessa tasavallassa ja Venezuelassa, mikä johtuu ehkä siitä, että on totuttu valtion merkittävään rooliin auttajana. Myöskään katolilaisissa maissa Euroopassa, lukuun ottamatta Ranskaa ja Espanjaa, sekä Etelä-Amerikassa hyväntekeväisyyttä on vähemmän. Samoin Etelä-Aasiassa ja useissa muslimimaissa.

Köyhillä alueilla ihmisten auttamishalua vähentää usein omien resurssien vähäisyys ja vaikeudet selviytyä omassa jokapäiväisessä elämässään. Useita poikkeuksia kuitenkin on, kuten mainitut Afrikan maat ja buddhalaiset alueet. Vauraus kuitenkin selvästi lisää hyväntekeväisyyttä. Reformoiduissa maissa, joissa kalvinismi ja luterilaisuus ovat suurimmat uskonnot, vakaumus edellyttää köyhien ja heikkojen auttamista. Voimakkaasti kapitalistissa maissa, kuten USA:ssa ja Britanniassa valtion apu on vähäistä ja avustustyö on usein kolmannen sektorin varassa. Suurin kehitysavun antaja maailmassa on Yhdysvallat.

Tutkimuksessa otettiin huomioon kolme indikaattoria: 1) rahan lahjoittaminen hyväntekeväisyyteen 2) vapaaehtoistyöhön käytetty aika ja 3) tuntemattoman ihmisen auttaminen.^[21][22][23]

10 menestyneintä maata World Giving Indexin perusteella olivat

1) Myanmar

2) Indonesia

3) Kenia

4) Uusi-Seelanti

5) Yhdysvallat

6) Australia

7) Kanada

8) Irlanti

9) Arabiemiraatit

10) Alankomaat

Digitaalisen puhelintekniikan kehityttyä 1900-luvun lopussa tuli mahdolliseksi lahjoittaa rahaa vain soittamalla avustustarkoitusta varten avattuun numeroon.

World Wide Webiin avattiin avustussivustoja 1990-luvulta lähtien. Esimerkiksi tunnetuimpiin hyväntekeväisyyssivustoihin lukeutuva The Hunger Site keräsi vuonna 2009 65,7 miljoonaa annosta ruokaa, joista 60,3 miljoonaa painikkeen klikkauksilla ja 5,4 miljoonaa hyväntekeväisyysostoksilla^[24].

Internetin yleistyminen on myös mahdollistanut tietokoneiden laskentatehon lahjoittamisen erilaisiin yleishyödyllisiin laskentaprojekteihin, jotka pyrkivät hyödyttämään ihmiskuntaa nopeuttamalla esimerkiksi lääketieteen kehitystä. Muun muassa Suomen Syöpäyhdistys on lahjoittanut laskenta-aikaa World Community Gridin syöpätutkimusprojektille ja rohkaissut jäseniään tekemään samoin.^[25][26]

• Arpajaiset
• Boxing Day
• Rahankeräys
• Sponsorointi
• Taksvärkki
• Vaalikeräys
• Laupeudentyöt

• Bill Clinton: Annetaan: miten jokainen meistä voi muuttaa maailmaa? (Giving: how each of us can change the world) 2007.
• Charles & Elizabeth Handy: The New Philantrops 2006.
• Manninen, Mari: Hyvät aikeet, Miksi autamme ja mitä siitä seuraa?. Atena, 2020. ISBN 978-952-300-663-8

• Vastuullinen lahjoittaminen ry
• Ilmaista tavaraa
• Riisinlahjoitussivusto (Arkistoitu – Internet Archive)
• Pelastuspartio. Hyväntekeväisyyttä ilmaiseksi. (Arkistoitu – Internet Archive)
• Hope - Yhdessä & Yhteisesti ry
• Kehitysyhteistyön palvelukeskus (Arkistoitu – Internet Archive)
• Suomen Punainen Risti
• Kirkon Ulkomaanapu
• Maailmanvaihto
• Ecosia-Hakukone, joka suojelee 2 m2 sademetsää jokaista hakua kohden