Leningradin piiritys

Leningradin piiritys
Osa itärintamaa toisessa maailmansodassa
Päivämäärä: 8. syyskuuta 1941 – 27. tammikuuta 1944 Paikka: Leningrad, Neuvostoliitto Lopputulos: Neuvostoliiton voitto: Maan toiseksi suurimman kaupungin lähes 900 päivää kestäneen piirityksen jälkeen saksalaisjoukot lyötiin takaisin. Vaikutukset: Karjalankannaksen suurhyökkäys 1944 mahdollistui ja puna-armeija työnsi suomalaisjoukot Viipurin länsipuolelle
Osapuolet
Saksa  Suomi  Italia	Neuvostoliitto
Komentajat
Wilhelm von Leeb Georg von Küchler Gustaf Mannerheim Erik Heinrichs	Kliment Vorošilov Georgi Žukov Ivan Fedjuninski Mihail Hozin Leonid Govorov Vladimir Tributs
Vahvuudet
725 000	930 000
Tappiot
noin 500 000 sotilasta	Siviilit: 632 253 kuoli nälkään, 16 474 kuoli taisteluissa tai pommituksissa Puna-armeija: 1 332 059 kaatuilähde?, 24 324 kuoli taistelujen ulkopuolella, 111 142 katosi
n k m Itärintama Meritaistelut Itämeri Mustameri Jäämeri 1941 Barbarossa Brest Białystok–Minsk Baltia Brody Bessarabia Smolensk Uman Odessa Kiova Tallinna Leningrad Asovanmeri 1. Harkova 1. Krim Sevastopol Rostov Gorki Moskova Suomi Kertš Tšetšenia 1942 Talvioffensiivi Lupana Barvenkovo–Lozova Ržev Toropets–Holm Demjansk Holm 2. Harkova Operaatio sininen Voronež Stalingrad Kaukasus Ržev-Sytšovka Vahriselkä Velikije Luki Mars Saturnus 1943 Iskra Ostrogožsk–Rossoš Voronež–Harkova Pohjantähti 3. Harkova Kursk 4. Harkova Mius–Donets Hyökyaalto Polkovodets–Rumjantsev Donbass 2. Smolensk Lenino Dnepr Nevel 1944 Dneper–Karpaatit Leningrad–Novgorod Korsun Narva 2. Krim 1. Jassy–Kišinjov Karjala Bagration Lvov–Sandomierz Doppelkopf 2. Jassy–Kišinjov Dukla Pass Baltia Belgrad Debrecen Petsamo–Kirkenes Kuurinmaa Gumbinnen Budapest 1945 Veiksel–Oder Länsi-Karpaatit Itä-Preussi Sleesia Breslau Sonnenwende Itä-Pommeri Balaton Määri–Ostrava Wien Bratislava–Brno Berliini Praha

Leningradin piiritys (ven. блокада Ленинграда, blokada Leningrada) oli toisen maailmansodan aikana suoritettu sotilasoperaatio, jossa Leningradin (nyk. Pietari) maayhteydet muuhun Neuvostoliittoon katkaistiin. Piiritys alkoi 8. syyskuuta 1941, jolloin Saksan pohjoinen armeijaryhmä saavutti Laatokan rannan Leningradin itäpuolella. Saksalaisten saartorengas murtui 18. tammikuuta 1943, jolloin puna-armeija löi saksalaisjoukot Laatokan rannalta ja avasi pysyvän maayhteyden kaupunkiin. Toisen laskutavan mukaan piiritys päättyi vasta 27. tammikuuta 1944, kun Saksan joukot ajettiin 60–100 km:n päähän kaupungista Laukaanjoen tasalle.

Piirityksen aikana kaupungissa kuoli ainakin 641 000 ihmistä, joidenkin arvioiden mukaan jopa yli 800 000. Noin puoli miljoonaa piirityksen uhria on haudattu Leningradin liepeillä olevalle Piskarjovin hautausmaalle. Piirityksestä hengissä selvinneistä on käytetty nimitystä blokadnik (блокадник).^[1] Leningrad oli ensimmäinen kaupunki, jolle myönnettiin Neuvostoliiton sankarikaupungin arvonimi vuonna 1945.^[2]

Saksalaisten eteneminen kohti Leningradia kesä-joulukuussa 1941

Saksalaiset etenivät kesäkuussa 1941 alkaneessa operaatio Barbarossassa ripeästi halki Neuvostoliiton puna-armeijan miehittämän Baltian ja läntisen Venäjän aina Leningradin edustalle asti.

Saksan pohjoinen armeijaryhmä ylitti heinäkuussa 1941 Velikajajoen noin 230 kilometriä Leningradista etelään. Joki kuului Pihkovan linnoitusalueeseen, joka oli osa Neuvostoliiton puolustusasemaa eli Stalinin linjaa. Saksan armeija ja Waffen-SS valtasivat Pähkinälinnan Nevajoen niskassa Leningradin itäpuolella 8. syyskuuta 1941. Tämä katkaisi kaupungin maayhteydet muuhun Neuvostoliittoon.

Jatkosodan alussa Suomen armeija hyökkäsi Neuvostoliittoon heinäkuussa 1941. Suomi valtasi talvisodassa menettämänsä alueet Karjalankannaksella ja ylitti talvisotaa edeltäneen rajan suoristaessaan rintamalinjan Laatokan ja Suomenlahden välillä. Täten Suomi miehitti Kirjasalon ja Valkeasaaren pullistumat. Suomi pysähtyi Stalinin linjalle Leningradin pohjoiselle puolustusvyöhykkeelle, Karjalan linnoitusalueelle syyskuun alussa taistelujen laantuessa enimmäkseen asemasodaksi. Neuvostoliiton siirrettyä vahvistuksia Suomen lohkolta saksalaisia vastaan myös Saksan pohjoisen armeijaryhmän eteneminen käytännössä pysähtyi.

Laatokan pohjoispuolella suomalaiset miehittivät suurimman osan Neuvostoliiton Itä-Karjalaa, ja valtasivat Syvärijoen eteläpuolelta noin 10 kilometriä syvän sillanpääaseman Syvärinvoimalan itäpuolelta. Saksalaiset eivät yrityksistään huolimatta päässeet sinne etelästä. Tämä jätti noin 100 kilometriä Laatokan itärantaa puna-armeijan haltuun, millä oli suuri merkitys Leningradille saksalaisten päättäessä luopua kaupungin valtausyrityksestä ja ryhtyessä piiritykseen. Marraskuun alussa Leningrad oli lähes kokonaan saarrettu ja rautatie- ja muut huoltoyhteydet kaupunkiin oli katkaistu Laatokalla kulkenutta Elämän tietä lukuun ottamatta. Koko Leningradin väestö organisoitiin linnoittamaan kaupunkia ja tukemaan sitä puolustanutta 200 000 sotilasta.

Marras–joulukuussa 1941 Saksan sodankäynnin päätavoitteeksi määrättiin pääkaupunki Moskovan valtaus. Tämän muutoksen myötä saksalaiset luopuivat talvella 1941–1942 yrityksestä valloittaa Leningrad. Moskovan valtaus epäonnistui. Vuonna 1942 Saksan tärkeimmät tavoitteet olivat Moskovasta etelään. Tavoitteena oli Kaukasukselle eteneminen pitkittyneen sodan talouden, raaka-aineiden ja öljyn vuoksi. Leningradin epätäydellinenkin piiritysrengas aiheutti venäläisille suuria vaikeuksia ja humanitaarisen katastrofin.

Saksan natsihallinnolla ei ollut aikomusta huolehtia Leningradin asukkaiden elinolosuhteista, mikäli se olisi valloittanut kaupungin.^lähde? Suunnitteilla oli myös Leningradin kaupungin ja ympäröivän alueen teollisuuden täydellinen tuhoaminen.

Leningradissa oli jo ennen piirityksen alkua hyvin vähän elintarvikkeita. Syyskuun alussa 1941 elintarvikkeita oli seuraavasti:^[3]

• jauhoja 14 päiväksi
• viljaa 23 päiväksi
• lihaa 19 päiväksi
• rasvaa ja sokeria 21 päiväksi

Piirityksen aikana ruokaa ja polttoainetta säännösteltiin. Talvella 1941–1942 kaupungissa ei ollut juoksevaa vettä, lämmitystä eikä julkista liikennettä, ja sähköä sai vain ajoittain. Pienimmillään henkilöä kohti määrätty ruoka-annos oli 125 grammaa leipää päivässä. Satoja tuhansia ihmisiä evakuoitiin kaupungista Elämän tietä pitkin. Kesäisin ihmisiä kuljetettiin lautoilla ja talvisin kuorma-autot kulkivat aurattua jäätietä pitkin jatkuvan vihollistulituksen alla.^[2]

Kaupungin tehtaat ja voimalaitokset pidettiin käynnissä. Kaupungin kaksi miljoonaa asukasta pysyi hädin tuskin hengissä ensimmäisen saarrostustalven yli. Seuraavana vuonna elintarviketilannetta helpotti kaupungissa viljelty ruoka.

Neuvostoliiton hyökkäykset piiritysrenkaan murtamiseksi keväällä 1942 helpottivat painetta Leningradissa. Hyökkäys päättyi kuitenkin tappioon ja koko toinen iskuarmeija, komentajanaan Andrei Vlasov, menetettiin huhtikuussa. Kesällä Adolf Hitler määräsi marsalkka Erich von Mansteinin, joka oli juuri vallannut Sevastopolin, valtaamaan Leningradin. Elokuun lopulla, vain paria viikkoa ennen saksalaisten hyökkäystä, Olhavan rintama aloitti uuden yrityksen piirityksen murtamiseksi. Tämäkin yritys epäonnistui, ja toinen iskuarmeija tuhoutui. Hyökkäyksen torjuminen kulutti saksalaisia joukkoja, ja kun tilanne Stalingradin suunnalla huononi, OKH keskeytti hyökkäyksen. Tähän mennessä kaupungista oli jo evakuoitu kaikki ylimääräiset siviilit.

Tammikuussa 1943 Leningradin rintama lännessä ja Olhavan rintama idässä aloittivat massiivisen hyökkäyksen kaupungin vapauttamiseksi. Operaatio Kipinässä Leningradin ja Olhavan rintaman joukot hyökkäsivät saksalaisten kimppuun kenraali Georgi Žukovin koordinoidessa rintamia. Noin viikossa Laatokan rannassa vallattiin kymmenen kilometrin kaistale. Leningradin ja Olhavan rintamat kohtasivat 18. tammikuuta 1943 avaten maayhteyden piiritettyyn kaupunkiin ja piiritys periaatteessa päättyi. Hyökkäykset eivät kuitenkaan saavuttaneet lisätavoitteita. Huhtikuun jälkeen rintama pysyi paikoillaan vuoden loppuun. Vasta puna-armeijan tammikuun puolivälissä 1944 aloittama talvi­offensiivi karkotti saksalaiset heidän linnoittamaltaan Leningradin ja Moskovan väliseltä valtatieltä lopettaen 872 päivää kestäneen Leningradin piirityksen käytännössä 27. tammikuuta.

Perinteisesti sekä suomalaisessa että ulkomaisessa historiankirjoituksessa on katsottu, ettei Suomi osallistunut aktiivisesti Leningradin piiritykseen, vaikka suomalaisjoukot muodostivat piiritysrenkaan pohjoisosan Laatokan ja Suomenlahden välillä.^[4] Maanpuolustuskorkeakoulun dosentti Pekka Visuri kutsui vuonna 2016 tätä käsitystä kansalliseksi myytiksi.^[5] Myös venäläinen historioitsija Nikolai Baryšnikov edustaa vastakkaista näkökulmaa.

Perustelut sille, että piiritys on nähty puhtaasti saksalaisena operaationa, on esitetty seuraavasti:

• suomalaisjoukot pysähtyivät Leningradin puolustusvyöhykkeelle huolimatta saksalaisten toistuvista pyynnöistä ja vaatimuksista, todennäköisesti ainakin siksi, että tappioista sitkeän vastarinnan takia olisi tullut sietämättömiä
• suomalaiset lentokoneet eivät pommittaneet kaupunkia
• saksalaisten ei sallittu tuoda omia maajoukkojaan Suomen Leningradin-vastaiselle rintamalle, joten puna-armeija saattoi keskittää joukkonsa kaupungin eteläpuolelle saksalaisia vastaan.

Toisaalta Suomi ylitti Karjalankannaksella vanhan, talvisotaa edeltäneen rajan oikaisten Kirjasalon ja Mainilan mutkat. Syksyllä 1942 suomalais-saksalais-italialainen Laivasto-osasto K yritti vallata operaatio Brasiliassa Suhosaaren Laatokan eteläosassa ja katkaista näin Elämän tien. Lisäksi laivasto-osasto K miinoitti kahdesti Leningradin saattuereittiä ja upotti toimintansa aikana sota-aluksia sekä yhden huoltoproomun.^[6]

• 
  Kartta Leningradin alueen piirityksestä. Piiritysalueella oli viisi Neuvostoliiton armeijaa, joiden vahvuus oli noin 200 000 sotilasta.

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Leningradin piiritys Wikimedia Commonsissa

• Adamovitš, Ales & Granin, Daniil (koonneet): Leningradin piiritys. Kohtaloita saarretussa kaupungissa. (Blokadnaâ kniga.) Suomentanut Päivi Paju, englanninkielisestä laitoksesta. Helsinki Jyväskylä: Minerva, 2008. ISBN 978-952-492-173-2
• Glantz, David M.: 900 kauhun päivää. Leningradin piiritys 1941–1944. (The Siege of Leningrad 1941–1944: 900 Days of Terror, 2001.) Suomentanut Jouni Suistola. Helsinki: Ajatus, 2007. ISBN 978-951-20-7052-7
• Reid, Anna: Leningrad. Piiritetyn kaupungin murhenäytelmä 1941–1944. (Leningrad: The Epic Siege of World War II, 1941–1944, 2011.) Suomentanut Arto Häilä. Helsinki: WSOY, 2013. ISBN 978-951-0-38537-1
• Rintala, Paavo: Leningradin kohtalosinfonia. Saksalaisten ja suomalaisten vuosina 1941–1943 piirittämän kaupungin ja sen asukkaitten tarina. Helsinki: Otava, 1968.
• Seppälä, Helge: Leningradin saarto 1941–1944: Murhenäytelmän sävyttämä voitto. Helsinki Pietari: Johan Beckman Institute, 2003. ISBN 952-5412-18-0
• Lidia Ginzburg, Leningradin piirityksen päiväkirja, suomentanut Kirsti Era, Into 2011 ISBN 978-952-264-067-3
• Lena Muhina, Piirityspäiväkirja, suomentanut Pauli Tapio, Bazar, 2014 ISBN 978-952-279-095-8

n k m Pietari Hallinnollinen jako Liittovaltiokaupunki Leningradin alue Yleistä Tulvat Historia Pietari Suuri Pietari-Paavalin linnoitus Dekabristikapina Verisunnuntai Pietarin neuvosto Leningradin piiritys Leningradin juttu Maantiede Itämeri Suomenlahti Pietarin saaret Kivisaari Koivusaari Vasilinsaari Konnunlahti Moika Neva Suzdalinjärvet Tuutarinjärvi Tulvapato Uusi Hollanti Koulutus ja tiede Tiedeakatemia Pietarin valtionyliopisto Lääketieteellinen Luoteinen lääketieteellinen Pediatrinen lääketieteellinen Teknologinen instituutti Herzenin pedagoginen yliopisto Mihailovin tykistöakatemia Kulttuuri Museot Eremitaaši Pietarhovin palatsi Taideakatemia Talvipalatsi Venäläisen taiteen museo Musiikki Konservatorio Orkesteri Teatteri Mariinski-teatteri Music Hall Venäjän esittävän taiteen valtioninstituutti Puistot Jusupovin puisto Katariinan puisto Kesäpuisto Taurian puisto Urheilu SKA Spartak Zenit Liikenne Pulkovo Satamat Merimatkustajasatama Morskoi vokzal Suursatama Kehätiet Metro Frunze–Primorje Kirov-Viipuri Moskova-Petrograd Neva-Vasilinsaari Pravoberežnaja Sillat Ratayhteys Baltian asema Laatokan asema Leninski prospekt Moskovan asema Suomen asema Varsovan asema Vitebskin asema Pietari–Vologda Kadut Englantilainen rantakatu Mohovaja ulitsa Nevski prospekt Palatsirantakatu Prospekt Engelsa Hallinnollinen jako Amiraliteetti Amiraliteetti Kolomna (Pietari) Frunze Kupsila Kalinin Piskarjovka Kirov Autuansaari Uljaala Kolpina Kolpina Ust-Ižora Kraassela Kraassela Liiha Rötsänsilta Krasnogvardeiski Polsteri Suuri-Ohta Pieni-Ohta Ruutmylly Orskoi Kronstadt Kronstadt Kurort Kellomäki Kuokkala Siestarjoki Terijoki Tyrisevä Valkeasaari Vammelsuu Moskova Neva Nevskaja zastava Tuntia Petrograd Korpisaari Pietarhovi Lomonosov Pietarhovi Strelna Pietarin keskusta Liteinyi Primorje Juntolovo Revonnenä Puškin Aleksanskoi Pauluskoi Puškin Suosaari Tärölä Vasilinsaari Viipuri Levassova Parkala Parnas Nähtävyydet Aleksanteri Nevskin luostari Amiraliteetti Aurora Iisakinkirkko Jumalanäidin ennusmerkin kirkko Kazanin katedraali Mars-kenttä Pietari-Paavalin katedraali Pyhän kolminaisuuden katedraali Senaatinaukio Vaskiratsastaja Verikirkko