Lufthansan lento 181

Tämän artikkelin tai sen osan kieliasua on pyydetty parannettavaksi. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin kieliasua.

Lufthansan lento 181
Yhteenveto
Päivämäärä	13. – 18. lokakuuta 1977
Onnettomuustyyppi	lentokonekaappaus
Tapahtumapaikka	Ranskan ilmatila Välimerellä
Lähtöpaikka	Son Sant Joanin lentoasema, Palma de Mallorca, Baleaarit, Espanja
Määränpää	Frankfurtin lentoasema, Frankfurt am Main, Saksa
Kuolleita	4
Eloonjääneitä	80
Lentokone
Konetyyppi	Boeing 737
Lentoyhtiö	Lufthansa
Matkustajia	84
Miehistöä	7
Infobox OK

Lufthansan lento 181 oli Lufthansan Boeing 737-matkustajalentokoneen lento, joka kaapattiin 13. lokakuuta 1977 Palma de Mallorcan ja Frankfurtin välisellä lennolla. Kaappauksen takana oli palestiinalainen terroristijärjestö Palestiinan vapautuksen kansanrintama, eli PFLP. Järjestön tavoitteena oli vapauttaa saksalaisia punaisen armeijakunnan, eli RAF:in jäseniä vankilasta.

Lufthansan lento 181 lähti kello 11.13. lokakuussa 1977 Son Sant Joanin lentoasemalta, Mallorcan saarelta kohti Frankfurtin lentoasemaa, Saksassa. Noin puoli tuntia lähdön jälkeen, koneen lentäessä Marseillen päällä neljä PFLP:n terroristia Mahmud Zuhir Yousef Akashan johdolla kaappasivat koneen. Koneessa oli neljän terroristin lisäksi 84 matkustajaa ja 7 miehistön jäsentä.^[1]

Punainen armeijakunta oli kaapannut 5. syyskuuta Kölnissa, Saksassa työnantajaliiton puheenjohtajan, Hanns Martin Schleyerin.^[2] RAF lähetti seuraavana päivänä vaatimuskirjeen Saksan liittohallitukselle, jossa he lupasivat vapauttaa Schleyerin, jos hallitus vapauttaa 14 järjestön terroristia vankilasta. Vankeja ei kuitenkaan vapautettu. Myöhemmin vasemmistolehdelle lähetettiin kuitenkin kuva, jossa näkyy Schleyer ja viesti, jossa vaaditaan, että poliisi lopettaa Schleyerin etsinnän ja vapauttaa yksitoista järjestön jäsentä ja johtohenkilöä Stammheimin vankilasta, Stuttgartista. Vankien joukossa olivat muun muassa Andreas Baader, Gudrun Ensslin ja Jan-Carl Raspe.^[3] Vankeja ei vapautettu, eikä Schleyeriä löydetty.

Kun Saksan liittohallitus ei suostunut vapauttamaan vankeja, liittoutuivat Palestiinan vapautuksen kansanrintama ja Punainen armeijakunta. He kaappasivat Lufthansan lennon ja vaativat uudelleen RAF:in vangittuja jäseniä vapaaksi, 100 000 D-markan lunnaita molemmille ryhmille, kahta Turkissa vangittuna pidettyä palestiinalaista vapaaksi sekä 15 miljoonan dollarin lunnaita. Jos vaatimuksiin ei suostuta, terroristit uhkasivat murhata Schleyerin sekä kaikki 84 lentokoneen matkustajaa.^[4]

Kaapparit komensivat lentokoneen laskeutumaan Roomaan polttoaineen vähyyden takia. Saksan liittotasavallan sisäministeri Werner Maihofer pyysi turhaan Italian viranomaisia estämään koneen matkan jatkamisen. Kaappaajat vaativat 11 RAF:n terroristin vapauttamista ja 15 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria. Kaapattu lentokone jatkoi matkaa Roomasta määräpäänään Larnaka Kyproksella.^[5]

Samanaikaisesti otettiin yhteys terrorismin vastaiseen GSG-9-ryhmään. Kun kaapattu kone laskeutui Larnakaan lentokentälle, GSG-9-ryhmän kone laskeutui Naton tukikohtaan Akrotiriin.^[5]

Vaikka mikään valtio ei ollut ilmoittanut olevansa halukas ottamaan kaapattua konetta, se nousi Kyprokselta polttoainetankit täynnä. Kone yritti laskeutua Beirutiin, muttei saanut lupaa. Se laskeutui Dubaihin, jossa kone odotti 54 tuntia.^[6]

Olosuhteet kaapatussa koneessa olivat sietämättömät 60 asteen kuumuudessa. WC:t olivat täyttyneet, ja haju oli sanoinkuvaamaton.

Saksan liittotasavalta lähetti valtiosihteeri Hans Jürgen Wischnewskin Dubaihin neuvottelemaan kaappareiden kanssa ajan voittamiseksi. Wischneswski oli Saksassa tunnettu ja arvostettu valtiosihteeri; etenkin hänen hyvä arabimaailman tuntemuksensa oli tärkeä tekijä. Wischneski yritti turhaan neuvotella kaappareiden kanssa.^[6]

16. lokakuuta kapteeni Mahmud määräsi koneen ilmaan tällä kertaa määränpäänä Bahrain, jossa otettiin lisää polttoainetta, mutta maahan ei saanut jäädä. Myöskään Bagdadin, Beirutin tai Damaskuksen viranomaiset eivät sallineet koneen laskeutua, joten kone suuntasi kohti Adenia.^[5] Etelä-Jemenin viranomaiset eivät antaneet laskeutumislupaa, mutta polttoaineen vähyyden takia kone teki pakkolaskun. Siellä kiitotiet oli miehitetty, joten kapteeni Jürgen Schumann suoritti hätälaskun hiekalle.^[5]

Schumannin sallittiin lähteä koneesta tarkastamaan koneen kunnon. Kun hän palasi koneeseen, hän kieltäytyi lentämästä konetta. Kapteeni Mahmud syytti häntä pakoyrityksestä. Mahmud käski Schumannin maahan koneen keskikäytävälle ja ampui tämän pistoolilla matkustajien kauhuksi.^[7]

Lennolla ollut perämies Jürgen Vietor otti nyt kapteenin paikan. Kun lentokone oli tankattu, Vietor nousi ilmaan 17. lokakuuta ja laskeutui Mogadishuun, Somaliaan, sillä mikään arabivaltio ei suostunut ottamaan lentokonetta vastaan.^[6]

Mogadishun lentoasemalla kapteeni Jürgen Schumannin ruumis siirrettiin ruumisautoon.^[5]

Viranomaiset Bonnissa olivat sitä mieltä, että pelastusoperaatioon olisi ryhdyttävä. Pikapuhelu Saksan liittokanslerin Helmut Schmidtin ja Somalian presidentin Siad Barren välillä johti amerikkalaisten painostuksella, että vapautusoperaatiolle ei enää olisi vaihtoehtoa.^[5]

Jääkärit lennätettiin viipymättä Mogadishuun Kreetalta. Hans Jürgen Wischnewski lensi Somaliaan Dubaista ja alkoi neuvotella Mahmudin kanssa, joka uhkasi räjäyttää koneen 40 minuutissa, mikäli heidän vaatimuksiaan ei noudatettaisi.^[5]

Silloin lennonjohdosta ilmoitettiin, että terroristit oli vapautettu Saksassa sekä lunnaita oli suostuttu maksamaan. Se oli Hans Jürgen Wischnewskin psykologinen temppu, jolla hän saisi lisäaikaa.

Terroristit kysyivät varapilotti Vietorilta lennon tuloaikaa. Hän ilmoitti hetken laskeskeltuaan, että mikäli kyseessä olisi Boeing 707, lento kestäisi tuulivarauksineen noin kuudesta kahdeksaan tuntia. Mahmud suostui viivytykseen.^[5]

17. lokakuuta kello kaksi yöllä lentokone seisoi Mogadishun lentokentällä.^[8] Kaikkien koneessa olleiden, joilla oli näköala ikkunoista, huomio kiinnittyi kauempana kentällä laukaistuihin valoraketteihin ja maata pitkin pyörineeseen palavaan tynnyriin. Myös terroristit katsoivat niitä – kuten oli tarkoituskin.

Yhtäkkiä koneen keskellä olevat hätäuloskäynnit aukesivat, sisään lensi useita tyrmäyskranaatteja ja alkoi kuulua toistuvia huutoja: "Päät alas - päät alas!", samassa liittotasavallan rajavartiolaitoksen erikoisryhmä GSG 9:n kommandot^[8] hyökkäsivät sisään surmaten kolme kaappaajaa ja haavoittaen yhtä. Muutaman minuutin kuluttua väsyneet panttivangit olivat vapaita. Panttivankien joukossa oli Tukholmassa asuva Suomen kansalainen huonekalukauppias Oiva Ojalainen, joka selviytyi painajaisesta säikähdyksellä.^[5]

Vielä samana yönä lensivät panttivangit sekä vapautettu miehistö takaisin ministeri Wischnewskin sekä GSG-9 kommandoryhmän kanssa takaisin kotimaahansa. Kone laskeutui Kölnin–Bonnin lentoasemalle jossa oli vastassa omaisten lisäksi valtava väkijoukko. Sisäministeri Maihofer ylisti pelastajia.^[9].

Kun tieto onnistuneesta vapautuksesta tuli Saksaan, kolme vangeista eli Andreas Baader, Jan-Carl Raspe ja Gudrun Ensslin tekivät itsemurhan. Baader ja Raspe käyttivät ampuma-aseita, jotka heidän asianajajansa olivat salakuljettaneet heille, Ensslin hirttäytyi. Neljäs terroristi, Irmgard Möller, yritti itsemurhaa puukottamalla itseään rintaan.^[10].

Saksan liittokansleri Schmidt varoitti liittopäivillä sanoilla: "terrorismi ei vielä ole kuollut".^[5] Tällä hän halusi sanoa, että juuri kaappauksen epäonnistuttua ensimmäinen panttivangeista, työnantajainliiton puheenjohtaja Hanns Martin Schleyer, murhattiin Mulhousessa, Ranskassa 20. lokakuuta^[11]

Marraskuussa 1977 silloinen Suomen Bonnin-suurlähettiläs Pentti Talvitie varoitti, että RAF saattaisi suunnitella iskua Lufthansan matkustajakoneeseen Helsinki-Vantaan lentoasemalla, mikä olisi voinut olla kosto terroristien surmasta Mogadishussa. Tiedossa oli, että RAF:lla oli käytössään varastettuja ilmatorjuntaohjuksia. Ampumaetäisyydeksi olisi riittänyt yksi kilometri, jolloin tuho olisi ollut valtava. Tilannetta, jossa terroristit iskisivät joko Helsinki-Vantaalle laskeutuvaan tai sieltä nousevaan Lufthansan koneeseen, pidettiin todellisena uhkana.^[12]

Helsinki-Vantaan lentoasemalle tuotiin satoja sotilaita ainakin Helsingin ilmatorjuntarykmentistä ja Uudenmaan jääkäripataljoonasta. Ympäri lentokenttää asetettujen sotilaiden varusteisiin lisättiin kovat ampumatarvikkeet, ja kiitoradan päähän sijoitettiin ilmatorjuntatykit asemiin. Operaatiota johti poliisi. Presidentti Urho Kekkosen määräyksestä operaatio salattiin tiukasti julkisuudelta.^[12]

Muutaman päivän kuluttua operaatio purettiin, kun vaaran katsottiin olevan ohi. Eversti Pekka Visuri, joka toimi tuolloin operatiivisen toimiston päällikkönä Etelä-Suomen sotilasläänin esikunnassa Hämeenlinnassa ja vastasi puolustussuunnittelusta ja -valmisteluista Etelä-Suomen osalta, on myöhemmin luonnehtinut Helsinki-Vantaan lentoaseman turvaamisoperaatiota marraskuussa 1977 Suomen suurimmaksi valmiustilanteeksi toisen maailmansodan jälkeen. Hänen mukaansa kyseessä oli ensimmäinen kerta, jolloin Suomeen kohdistui kansainvälisen terrorin uhka.^[12]

^[13]

• Zuhair Yousef Akasha ("Captain Martyr Mahmud", 1954—1977)
• Wabil Harb ("Riza Abbasi" † 1977)
• Hind Alameh ("Nadia Shehadah Duaibes" † 1977)
• Souhaila Andrawes ("Soraya Ansari" 1953—)

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Lufthansan lento 181 Wikimedia Commonsissa