Mansit

Mansit
Väkiluku	12 228 (2020)[1]
Merkittävät asuinalueet Hanti-Mansia, Venäjä 9 900 (2002) Sverdlovskin alue, Venäjä 259 (2002)
Kielet	mansi, venäjä
Uskonnot	ortodoksisuus, luonnonuskonto
Sukulaiskansat	muut ugrilaiset kansat, eli hantit ja unkarilaiset
Infobox OK

Mansit (aikaisemmin vogulit) ovat Venäjällä Hanti-Mansian autonomisessa piirikunnassa ja sen lähialueilla asuva suomalais-ugrilaista mansin kieltä puhuva kansa. Mansit ja hantit kuuluvat suomalais-ugrilaisiin kansoihin ja heistä käytetään yhteisnimitystä obinugrilaiset ja heidän puhumansa kielet ovat obinugrilaisia kieliä. Manseilla on Venäjän lainsäädännössä tunnustettu vähälukuisen alkuperäiskansan asema.^[2]

Kansan omakielinen nimitys maańśi on samaa perua kuin unkarin kansan ja kielen nimi magyar. Nimitys voguli juontunee Vogulka- tai Vagilskjoesta.^[3]

Mansit asuvat etupäässä Hanti-Mansiassa.^[4] Siellä he asuttavat eritoten Berjozovon piiriä, minkä lisäksi heitä asuu Jamalin Nenetsiassa^[5] Obin läntisten ja eteläisten sivujokien varrella. Pieniä mansiryhmiä on Sverdlovskin alueen koillisosassa^[6] ja Permin aluepiirissä.^[5]

Kansa jakautuu neljään ryhmään. Suurin ryhmä pohjoismansit asuu Severnaja Sosva- ja Ljapinjokien varsilla sekä Lozvan yläjuoksulla. Itämansit elävät Kondajoen laaksossa. Länsimansit asuvat Lozvan keski- ja alajuoksulla sekä Pelym- ja Vagiljokien varsilla, etelämansit Tavdajoella.^[7] Mansin kieli ja perinteinen kulttuuri on säilynyt vain kahdella ensimmäisellä ryhmällä.^[6]

Vuoden 1989 väestönlaskennan mukaan Venäjällä oli 8 300 mansia, joista 6 600 asui Hanti-Mansiassa ja reilut 200 Jamalin Nenetsiassa.^[5] Vuoden 2002 väestönlaskennan mukaan manseja oli 10 800, joista 9 900 Hanti-Mansiassa ja 259 Sverdlovskin alueella.^[8] Hanti-Mansian koko väestöstä mansit muodostivat vain 0,7 % vuonna 2002.^[9] Mansin kieltä puhuu noin tuhat mansia.^[10]

Etnisenä ryhmänä mansit ovat muodostuneet Uralin neoliittisten metsästys- ja kalastuskulttuurien sekä etelän aroilta ennen ajanlaskumme alkua saapuneiden ugrilaisten ja indoiranilaisten paimentolaisheimojen sekoittumisen tuloksena. Aluksi mansit asuivat Uralin eteläosassa ja sen länsirinteillä. Komien ja venäläisten ahdistamina he muuttivat 1000–1300-luvuilla Uralin itäpuolelle. Mansien kulttuurissa on nenetseiltä, komeilta, tataareilta, baškiireilta ja muilta kansoilta lainattuja aineksia. Erityisen läheiset suhteet manseilla on ollut pohjoisiin hanteihin.^[6]

Venäläisten muutto alueelle voimistui 1500-luvun lopussa ja 1600-luvun loppuun mennessä heidän määränsä ylitti alkuperäisväestön. Mansit vetäytyivät kohti pohjoista ja itää. Osa heistä sulautui tulokkaisiin. 1700-luvulla kansa käännytettiin muodollisesti kristityiksi. Vuonna 1930 perustettiin Ostjakkien ja vogulien (vuodesta 1940 Hantien ja mansien) kansallinen piirikunta (vuodesta 1977 Hanti-Mansian autonominen piirikunta). Neuvostoliiton 1930-luvun maatalouden kollektivisointi ja 1950–1960-luvuilla toteutettu pienten kylien hävittäminen ovat muuttaneet voimakkaasti mansien kulttuuria.^[6]

Perinteisiä elinkeinoja ovat metsästys, kalastus ja vähäisemmässä määrin poronhoito. Obilla ja Severnaja Sosvan alajuoksulla tärkeimmällä sijalla oli kalastus. Jokien yläjuoksujen asukkaat harjoittivat etupäässä peuran, poron, lintujen sekä turkiseläimien metsästystä. Lozvan, Severnaja Sosvan ja Ljapinin yläjuoksuilla tärkein elinkeino oli nenetseiltä 1700-luvulla omaksuttu poronhoito. Oma merkityksensä oli myös keräilytaloudella ja erityisesti marjastuksella. Karjanhoito ja maanviljely oli vähäistä. Neuvostoaikana alettiin harjoittaa turkiseläinten kasvatusta.^[6]

Mansit ja hantit viettävät huhtikuun toisena lauantaina variksenpäivää kevään saapumisen kunniaksi, sillä varis on yksi ensimmäisiä läntiseen Siperiaan saapuvia kevään muuttolintuja. Juhlan nimi on hantiksi Vurnga Khatl ja mansiksi Urin Ekva Hotal.^[11] Niin ikään mainittavat perinnejuhlat ovat monipäiväiset karhunpeijaiset. Karhu on pyhä eläin obinugrilaisessa luonnonuskossa.^[12] Karhun uskotaan laskeutuneen taivaasta maan päälle, ja sen sielu on siten tärkeä saattaa takaisin taivaaseen peijaisrituaalin kautta. Myös puita voidaan pitää pyhinä, ja niille voidaan uhrata kolikoita esimerkiksi matkaonnen takaamiseksi.^[4]

Mansien kansanrunouteen kuuluvat myyttiset ja sankaritarinat. Mansien perinnettä ovat myös kohtalolaulut, omaelämäkerralliset runot.^[12]

Mansien kirjoitettu kirjallisuus sai alkunsa 1900-luvun ensipuoliskolla.^[12] Mansien kansalliseepos on Jangal-maa, ja sen on kirjoittanut Mihhail Plotnikov (1892–1953). Kirja on käännetty muun muassa viroksi vuonna 2016.^[13]

Valtaosa mansimiehistä kantaa uralilaisille kansoille tyypillistä haploryhmää N. 60 prosenttia heistä kantaa sen alaryhmää N1b-P43 ja 16 prosenttia kuuluu alaryhmään N1c.^[14]

Mansien äitilinjat ovat isälinjoja heterogeenisempiä. Yleisin mitokondrio-DNA:n haploryhmä manseilla on U. Sitä esiintyy noin neljäsosalla mansinaisista ja heistä suurin osa (16,6 %) kuuluu sen alaryhmään U4. Muita haploryhmiä ovat muun muassa C (18,6 %), H (15,1 %), J (13,1 %) ja D (12,6 %).^[14]

Mansien autosomaalinen DNA on vuoden 2019 tutkimuksen mukaan 54–60-prosenttisesti siperialaista lopun ollessa länsieuraasialaista.^[15] Vuoden 2018 tutkimuksessa mansinäytteissä esiintyi huomattavaa vaihtelua itäeuraasialaisen sekoituksen osuuden suhteen.^[14]

• Anna Mitrofanovna Konkova (1916–1999), kirjailija^[16]
• Mihail Plotnikov, mansien kansalliseepoksen kirjoittaja
• Ruslan Provodnikov, nyrkkeilyn WBO-liiton kevytsarjan maailmanmestari^[17]
• Juvan Šestalov, kirjailija
• Sergei Sobjanin, Moskovan kaupunginjohtaja^[18]
• Sergei Ustjugov, maastohiihtäjä^[19]

• Vogulien (mansien) kansankulttuuri (teos)