Vasta

Vasta tai vihta on saunomisessa käytettävä oksakimppu,^[1] jolla vastotaan tai vihdotaan, mikä tarkoittaa vastan lyömistä kuumassa saunassa vartalon ihoa vasten. Nykyään vasta tehdään lähes aina koivusta.^[2] Koivuvastaan kannattaa käyttää nuorehkon rauduskoivun oksia.^[3]

Vasta kuuluu olennaisena osana suomalaiseen, venäläiseen, virolaiseen ja latvialaiseen saunakulttuuriin. Sitä käytetään erityisesti juhannuksena^[1]. Vastojen käyttö on kielletty monien taloyhtiöiden saunoissa.^[4] Herkimmät allergikot voivat saada koivuvastasta oireita.^[5]

Vastaa käytettiin jo saunaperinteessä, joka oli aikaisemmin yleinen koko Euroopan alueella. Tämä perinne hävisi keskiajan lopulla. Pohjois-Amerikan intiaanien hikimajoissa käytettiin välineitä, jotka olivat vastan tapaisia.^[6]

Vastan käyttö saunomisen yhteydessä on ikivanha tapa. Sitä käytettiin jo silloin, kun sauna oli enemmän rentoutumis- kuin peseytymispaikka. Saunominen olikin alun perin enemmän hikoilua ja vastalla lätkimistä. Vettä saunassa alettiin käyttää myöhemmin, kun saunasta tuli peseytymispaikka.^[6]

Nykyään vasta tehdään lähes aina koivusta, mutta aiemmin vastoja tehtiin myös mustaherukasta, suopursusta, tammesta, lehmuksesta ja pihlajasta.^[2] Vihta voidaan tehdä myös nokkosista.^[7]

Sanaa vasta käytetään Porvoo–Oulu-linjan itäpuolella, kuten myös suurimmassa osassa itämerensuomalaisia kieliä: karjalassa, lyydissä ja vepsässä. Vasta-sanaa on arveltu lainaksi ruotsin sanasta kvast, mutta parempi selitysvaihtoehto on lainaaminen muinaisvenäjästä, jossa sanasta hvost johdettu verbi hvostat´ on tarkoittanut vihdalla kylpemistä.^[8] Vasta-sana on vanhastaan voinut tarkoittaa myös lehtiluutaa. Liivin kielessä on käytetty luuta-sanaa sekä lakaisuvälineen että saunavihdan merkityksessä.

Sana vihta on tyypillinen esimerkki Suomen kirjakieleen kotiutuneesta läntisestä murresanasta. Sana vihta esiintyy viron kielessä (vir. viht), jossa se saattaa olla johdos samasta äänen jäljittelyyn perustuvasta sanavartalosta, jota edustavat myös vihma ja vihistä. Verbi vihmoa voi merkitä kostutus- tai vihkiveden pirskottamista vihdan tai muun kimppumaisen välineen avulla.^[8]. Suomessa Porvoo–Oulu-linjan länsipuolella puhutaan vihdasta.^[6]. Suomen kirjakielessa vihta on Henrik Florinuksen vuonna 1702 julkaistussa sananlaskukokoelmassa. Sana esiintyi kuitenkin jo Agricolan kielessä syntiinlankeemuskertomuksessa:

»Niin heidän molempain silmät aukenit ja he äkkäsit alasti olevansa, niin he sidoit fiikunalehtiä yhteen ja teit heillens vihtat.^[8]»

Aadam ja Eeva verhoutuivat siis Agricolan mukaan viikunanlehdistä sidottuun vihtaan. Paratiisin vihdat eivät ole Agricolan omaa keksintöä, sillä niitä on kuvattu jo Suomen keskiaikaisissa kirkkomaa­lauksissa.^[8]

Vihdan tekoaika on yleensä juhannuksesta heinäkuun alkupuolelle. Ennen tätä koivunlehdet ovat yleensä liian pehmeitä ja heinäkuussa ne taas irtoavat helpommin. Vitsaksien eli oksien taittaminen ei kuulu jokaisenoikeuksiin, vaan siihen pitää aina olla maanomistajan lupa.^[9]

Yhteen vastaan tarvitaan noin 35–40 rauduskoivun oksaa.^[10] Rauduskoivu on hieskoivua parempi, sillä se on jämäkämpää^[10] ja sen lehdet pysyvät paremmin kiinni oksassa.^[3] Oksien alaosasta tulee repiä lehdet pois 10–15 senttimetrin matkalta kädensijan tieltä.^[3] Oksista tehdään kimppu siten, että lehtien vaaleampi alapuoli tulee päällepäin.^[3] Rauduskoivun tuoksu on melko mieto, joten kimpun sekaan voi laittaa muutama hieskoivun tai mustaherukan oksaa antamaan tuoksua.^[10] Verenkierron vilkastuttamiseksi kimpun sekaan voi laittaa yhden katajanoksan.^[3]

Vastan voi tehdä myös katajanoksista, mutta ne tulee hauduttaa ensin, jotta katajan neulaset eivät pistele.^[11] Venäjällä vasta tehdään tammenoksista, jotka ovat koivua kestävämpiä.^[12]

Oksien yhteen sitomiseen käytetään perinteisesti mieluiten hieskoivua, mutta nykyisin vasta voidaan sitoa myös narulla tai nippusiteillä.

Perinteisesti sidottaessa vitsas valmistellaan rikkomalla ensin sen kuori puukon terän alla vetäen. Vitsas saadaan taipuisaksi vääntämällä se tämän jälkeen varovasti kierteille, jolloin puun syyt irtoavat toisistaan. Sidontatapoja on lukuisia, mutta ne voidaan jakaa kahteen perustapaan: Vitsaksesta voidaan tehdä ensin erillinen rengas, joka sitten pujotetaan vastan kädensijan ympärille. Toinen tapa on sitoa vitsas suoraan kädensijan ympärille. Tehtäessä erillinen vitsasrengas tulee kädensija sidottua vain yhdestä kohdasta, mutta suoraan kädensijan ympärille sidottaessa vitsaksella muodostetaan yleensä kaksi sidontakohtaa. Suoraan kädensijan päälle sidottaessa vitsaksella voidaan lisäksi muodostaa vihtaan ripustuslenkki.^[13]

Talvea varten vastoja voi kuivattaa ilmavassa ja varjoisassa paikassa^[14] tai pakastaa muoviin käärittynä.^[10][15] Talvivastat kannattaa tehdä melko myöhään, jotta silmut ehtivät tippua ja kesän kasvu ehtii puutua.^[14] Kuivattu vihta liotetaan vedessä ennen käyttöönottoa.^[3] Pakastetut tulee sulattaa huoneenlämmössä ennen käyttöä.^[15]

Koivunlehdissä on saponiineja, jotka toimivat mietona saippuana ja auttavat puhdistautumisessa.^[3] Lisäksi vastominen irrottaa kuolleita ihosoluja, vilkastuttaa pintaverenkiertoa^[3] ja edistää aineenvaihduntaa.^[16]

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Vasta Wikimedia Commonsissa