Che Guevara

Ernesto ”Che” Guevara
Alberto Kordan kuuluisa valokuva Che Guevarasta vuodelta 1960.
Henkilötiedot
Syntynyt	14. kesäkuuta 1928 Rosario, Santa Fe, Argentiina
Kuollut	9. lokakuuta 1967 (39 vuotta) La Higuera, Bolivia
Kansalaisuus	Argentiina
Vanhemmat	Ernesto Guevara Lynch Celia de la Serna
Puoliso	Hilda Gadea (1955–1959) Aleida March (1959–1967)
Lapset	Hilda (1956–1995), Aleida (s. 1960), Camilo (s. 1962), Celia (s. 1963), Ernesto (s. 1965)
Tiedot
Järjestö	26. heinäkuuta -liike
Koulutus	Buenos Airesin yliopisto
Nimikirjoitus
Sotilaspalvelus
Lempinimi	”Che”, ”El Fuser”
Sotilasarvo
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Ernesto Guevara (14. kesäkuuta 1928 – 9. lokakuuta 1967^[1]), joka tunnetaan yleisesti nimellä Che Guevara (lausutaan [ˈtʃe ɣeˈβaɾa]), oli argentiinalaissyntyinen vallankumouksellinen sissijohtaja ja huomattava marxilainen poliittinen hahmo.

Guevara oli Fidel Castron johtaman 26. heinäkuuta -liikkeen jäsen. Liike otti vallan Kuuban presidentti Fulgencio Batistalta vuonna 1959 Kuuban vallankumouksen jälkeen. Guevarasta tuli Kuuban uudessa valtahierarkiassa toinen heti Castron jälkeen. Hän toimi lyhyen aikaa kansallispankin johtajana sekä teollisuusministerinä, mutta siirtyi takaisin vallankumoukselliseen toimintaan. Hän yritti tuloksetta käynnistää vallankumouksia useissa maissa, erityisesti Kongon demokraattisessa tasavallassa ja Boliviassa. Toimiessaan Boliviassa pienen sissiryhmän johdossa hän jäi Bolivian armeijan yksikön vangiksi 8. lokakuuta 1967. Bolivialaiset teloittivat Guevaran seuraavana päivänä.

Ernesto Guevara syntyi 14. kesäkuuta 1928^[2] Argentiinan Rosariossa keskiluokkaisen espanjalais-irlantilais-sukuisen argentiinalaisperheen ensimmäisenä lapsena. Isä oli Ernesto Guevara Lynch ja äiti Celia de la Serna y Llosa. Perheeseen syntyi yhteensä viisi lasta. Vanhemmat, varsinkin äiti, olivat melko epäsovinnaisia ja muuttivat usein, mikä lienee vaikuttanut Erneston maailmankatsomukseen. Isä myötäili Espanjan tasavaltalaisia. Isän juuret olivat Espanjasta (joidenkin lähteiden mukaan herttuallista sukua)^[3]). Äidin suku oli ollut aiemmin hyvinkin varakasta sukua, eräänlaista maa-aatelia, mutta köyhtynyt sittemmin. Myötäjäisrahoilla vanhemmat ostivat Rosariosta maatilan, josta oli tarkoitus tulla uuden nousun siemen. Isän liiketoimet kuitenkin tapasivat epäonnistua hänelle ominaisen päättämättömyyden takia. Tästä juonsi Erneston myöhemmin osoittama lievä halveksunta ihmisiin, jotka vain puhuivat, mutta eivät koskaan muuttaneet sanojaan teoiksi.

Ernesto sairastui kaksivuotiaana astmaan, joka vaivasi häntä koko loppuiän, mutta ei kuitenkaan estänyt häntä harrastamasta hurjia leikkejä ja osallistumasta joukkueurheiluun, kuten rugbyyn. Nuoresta pitäen Guevara luki paljon historiaa, filosofiaa ja runoja ja haaveili maailmanmatkoista. Hänen lukuharrastuksensa oli laaja ja monipuolinen. Hän luki niin poikakirjallisuuden klassikkoja, kuten Jack Londonia ja Jules Verneä, Sigmund Freudin kirjoituksia seksuaalisuudesta kuin Bertrand Russellin yhteiskuntafilosofisia teoksiakin. Hänen suosikkinsa oli Pablo Neruda. Guevara kirjoitti itsekin runoja koko elämänsä ajan. Guevara oppi isältään shakinpelaamisen taidon ja osallistui peliturnauksiin jo 12-vuotiaana. Myöhemminkin hän tähdensi pelin merkitystä henkisiä ja strategisia kykyjä kehittävänä harjoituksena.^[4]

”Che!” on Río de la Platan alueella puhutulle espanjalle ominainen huudahdus, joka tarkoittaa ”hei, sinä siellä”. Río de la Platan maiden ulkopuolella argentiinalaisia kutsutaan siksi lempinimellä ”che”. Toinen Guevarasta käytetty lempinimi oli ”El Fuser”.^[5]

Kolmantena opiskeluvuotenaan vuonna 1950 Ernesto teki pitkän polkupyörämatkan Argentiinassa. Polkupyörä oli varustettu pienellä italialaisella Cucchiolo-apumoottorilla. Matka kesti kuusi viikkoa, ja kilometrejä taittui yli neljä tuhatta 12 maakunnan läpi. Matka oli Erneston ensimmäinen seikkailu omin päin, ja se aloitti hänen elämässään uuden intohimon – matkustamisen ja päiväkirjan kirjoittamisen. Palattuaan Buenos Airesiin, jossa hän tuolloin asui, hän vei apumoottorinsa kunnostettavaksi. Moottori huollettiin korvauksetta, sillä Ernesto suostui mainostamaan tuotetta sanomalehdessä julkaistussa ilmoituksessa.^[6]

4. tammikuuta 1952 hän lähti ystävänsä Alberto Granadon kanssa matkalle kohti pohjoista. Matkasta oli tuleva pitkä, ja kulkupelinä oli alkuvaiheessa Granadon 500-kuutioinen Norton-moottoripyörä La Poderosa II, jonka hajottua ystävykset matkustivat jalkaisin, lentokoneella ja lautalla. Matkansa aikana he tekivät rahattomina kaikenlaisia hanttihommia, ja matka vei Erneston aina Yhdysvaltoihin Miamiin saakka, jonne hän saapui 26. heinäkuuta lentämällä Venezuelan Caracasista. Hän erosi matkatoveristaan Granadosta, joka oli jäänyt työskentelemään kaupungin leprasairaalaan.^[7] Matkalla hän piti tapojensa mukaisesti päiväkirjaa, joka myöhemmin julkaistiin nimellä Moottoripyöräpäiväkirja.

Matkailun ja lukemisen ohella valokuvaus oli hänelle rakas harrastus. Kamerallaan hän ikuisti ihailemiaan intiaanikulttuurin muistomerkkejä. Matkallaan hän teki havaintoja maanosan köyhyydestä ja tämä sai hänet kiinnostumaan syvemmin marxilaisista ajatuksista.^[8]

Valmistuttuaan Buenos Airesin yliopiston lääketieteellisestä koulusta 1953 Guevara matkusti Guatemalaan, missä populistinen johtaja Jacobo Arbenz Guzmán oli juuri valittu presidentiksi. Guevara tapasi Guatemalassa useita Fidel Castron seuraajia, jotka olivat maanpaossa Fulgencio Batistan hallintoa. Poliittisten pakolaisten joukosta Che löysi ensimmäisen vaimonsa, perulaisen Hilda Gadean, joka synnytti Chelle esikoistyttären.

Kun CIA rahoitti Arbenzin hallinnon kaatamisen ja Yhdysvallat pommitti Guatemalan pääkaupunkia 18. kesäkuuta 1954, Guevaran viha Yhdysvaltoja kohtaan heräsi ja hän tarjoutui taistelemaan. Arbenz kehotti kuitenkin kannattajiansa poistumaan maasta, ja Che Guevara haki hetkellisesti turvapaikkaa Argentiinan suurlähetystöstä. 25-vuotias Guevara oli joulukuussa 1953 Costa Ricassa, jossa hän näki United Fruit Companyn omistukset, ja kirjoitti tädilleen San Josésta vannoen näkevänsä kapitalistiset mustekalat tuhottuina.^[9] Tapahtumat olivat vedenjakaja Guevaran uralla kohti vallankumousta. Hän vakuuttui tarpeesta nousta aseelliseen vastarintaan Yhdysvaltoja vastaan.^[10]

Muutettuaan Meksikoon Guevara uudisti ystävyytensä Castron liittolaisiin. Kun Fidel Castro siirtyi maanpakoon Meksikoon vapauduttuaan poliittisesta vankeudesta Kuubasta, hän tapasi Guevaran. Guevara näki Castrossa kauan etsimänsä johtohahmon, jota seuraamalla hän voisi toteuttaa oppejaan käytännössä. Che Guevara liittyikin heti Castron 26. heinäkuuta -liikkeeseen, jonka tavoitteena oli syöstä Fulgencio Batista vallasta.

Castro oli vuokrannut syrjäisen maatilan Guadalajarasta sissiarmeijansa koulutuspaikaksi. Siellä Guevara sai ensimmäisen kerran muodollista sotilaskoulutusta, sillä hänet oli Argentiinassa vapautettu asevelvollisuudesta astman takia. Sissien kouluttajana toimi Espanjan sisällissodan veteraani Alberto Bayo.^[11] Jo tässä vaiheessa Che osoitti olevansa vallankumouksen mallioppilas. Hän kuitenkin liittyi Castron vallankumouksellisiin sissijoukkoihin aluksi ensisijaisesti lääkärinä, joka oli hänen kutsumuksensa tässä vaiheessa. Che oli unelmoinut lääkärikoulutuksensa alusta asti jonakin päivänä voivansa käyttää taitojaan kansan olojen parantamiseksi ja kehitti kirjoituksissaan idean ”vallankumouksellisesta lääkäristä”.^[12]

Maatilalla harjoiteltiin aseiden käsittelyä ja sissielämän taitoja sekä annettiin aatteellista koulutusta. Kuri oli erittäin kova, mikä oli Chelle mieluisaa. Jo tässä vaiheessa pidettiin pikaoikeudenkäyntejä joukoissa olevan soluttautujan paljastamiseksi ja kurin ilmentymänä. Huhutaan, että ainakin kaksi ruumista olisi haudattu alueelle. Koulutuskeskus paljastui kuitenkin varotoimista huolimatta, ja asiasta tehtiin poliisitutkinta. Paikalta takavarikoitiin paljon aseita, ja johtohahmot pidätettiin joksikin aikaa. Tämä aikaisti Castron maihinnousua Kuubaan, koska käytännössä Meksikon hallitus karkotti vallankumoukselliset joukot alueeltaan.^[11]lähde?

Pääartikkeli: Kuuban vallankumous

Castro, Guevara ja 80 muuta vallankumouksellista lähtivät matkaan Tuxpánista, Meksikosta Granma-nimisellä jahdilla marraskuussa 1956. Vallankumoukselliset nousivat maihin soisella alueella lähellä Niqueroa Kaakkois-Kuubassa ja joutuivat heti Batistan joukkojen hyökkäyksen kohteeksi. Vain 12 heistä selvisi. Granman rippeet kokosivat voimansa ja pakenivat Sierra Maestran vuoristoon, josta aloittivat sissisodan. Guevara, joukon lääkäri, vaihtoi taistelun tuoksinassa lääkärintarvikkeita täynnä olleen reppunsa ammuslaatikkoon – hetki joka hänen itsensä mukaan merkitsi siirtymistä lääkäristä taistelijaksi. Tulevien kuukausien aikana hän nousi korkeimpaan arvoon, vallankumouksellisen armeijan comandanteksi, majuriksi. Lokakuussa 1958 hän määräsi sissien koordinaattorin Enrique Oltuskin ryöstämään pankkeja taistelun rahoittamiseksi. Hänen johtamansa Santa Claran valtaus loppuvuodesta 1958 ja panssarijunan raiteilta suistaminen olivat viimeiset tappiot Batistalle, joka joutui pakenemaan maasta 1. tammikuuta 1959.

Johtajana Che Guevara oli tinkimätön ja yksioikoinen, jopa pedanttiuteen asti, eikä suosinut ketään.^[13] Hän ei pyrkinyt kompromisseihin, vaan halusi kärjistää ja aiheutti konflikteja. Hän uskoi esimerkin voimaan. Tällainen toimintamalli sopi sissisotaan, muttei siviilielämään. Hän kuvitteli, että hänen askeettinen esimerkkinsä kelpaisi muillekin ja yritti muun muassa kieltää mies- ja naissotilaidensa väliset suhteet ja valloittamaltaan alueelta alkoholin sekä arpajaiset turhana ajanvietteenä.^[14] Che puolusteli toimintaansa sillä, että hän vaati itseltään vielä enemmän kuin alaisiltaan. Hänen vastustajansa ovat kyseenalaistaneet tämän ja syyttäneet häntä taistelun johtamisesta selustasta. Monet silminnäkijät ovat kuitenkin todistaneet, että hän otti osaa taisteluihin miestensä rinnalla haavoittuen.^[15]

Vihollisen kanssa yhteistyössä olevat, niskuroijat, karkurit ja vakoojat saivat suurella todennäköisyydellä teloitustuomion. Guevara teloitti omin käsin sissien liikkeistä kertoneen maatyöläisen Eutímio Guerran ja kuvaa tapahtunutta yksityiskohtaisesti päiväkirjassaan.^[16] Yhdessä vaiheessa hän suunnitteli huonon ruoan takia nälkälakossa olevien sissitoverien ampumista, mutta Castro tuli väliin ja rauhoitti häntä.^[13] Erään sissin, joka oli nukkunut taistelun aikana, koska häneltä oli otettu ase pois toheloinnin vuoksi, Che määräsi taisteluun ilman asetta: ”Mene sitten tyhjin käsin rintamalinjoille ja tule takaisin joku toinen kivääri mukanasi ... jos sinussa on miestä siihen.”^[17]

Alussa Castro sai lepytellä Chen kapinoivia miehiä, mutta taisteluiden edetessä nämä oppivat luottamaan johtajaansa, joka oli lunastanut paikkansa rohkeudellaan ja vaatimattomuudellaan.^[11] Monet hänen joukoissaan taistelleista, kuten Harry Villegas Tamayo (”Pombo”), hylkäsivät siviilielämänsä ja seurasivat Chetä aina Afrikkaan ja Boliviaan asti. Luultavasti Chen ulkomaisella taustalla oli osuutensa miesten muodostaessa hänestä mielipidettään. Castro oli hänen täydellinen vastakohtansa tässä suhteessa – Fidel oli tottunut elämään makeasti tilaten viinejä ruokapöytäänsä ja pesettäen pyykkinsä palvelusväellä jopa kenttäoloissa.^[18]

Autoritaarisista piirteistä huolimatta on huomattava, että Guevaran sota-aikana teloituttamista monia hän syytti rikoksista, jotka sota-aikana lähes poikkeuksetta johtivat kuolemantuomioon – karkuruus, petturuus ja sellaiset rikokset kuin raiskaus, kidutus ja murhaaminen ovat etenkin sen ajan Latinalaisen Amerikan sodissa useimmiten olleet kuolemalla rangaistavia tekoja. Sissijoukon säännöt olivat ankarat ja teloituksia tehtiin myös pienemmistä syistä: sissiaikana Guevara teloitti muun muassa erään joukkioonsa kuuluneen pojan siitä, että tämä oli ryöstänyt ruokaa nälkäänsä. Teloitetuksi määrätyille ei annettu mahdollisuutta oikeudenkäyntiin eikä sotaoikeuteen.

Kontrastina Che Guevaran armottomuuteen väitetään olleen hänen laupeutensa sellaisiin sotavankeihin, jotka eivät olleet tiedettävästi syyllistyneet rikoksiin; heiltä otettiin ainoastaan aseet ja varusteet pois ja heidät vapautettiin. Vihollisen haavoittuneille myös annettiin hoitoa mahdollisuuksien mukaan.^[19] Chen valloitetun alueen vallankumoustuomariksi valitsema Duque de Estrada muisteli myöhemmin saaneensa Cheltä käskyn, että ”vangit oli pidettävä hengissä eikä heitä saanut teloittaa”.^[20]

Che pidättäytyi alkoholista, mutta joi lakkaamatta eteläamerikkalaista yrttijuomaa matea ja poltti samalla sikareita, joihin hän kehitti sissisota-aikoinaan vahvan riippuvuuden. Hän perusti ensimmäisenä sikaritehtaita valloitetuille alueille työllistääkseen paikallisia ja varmistaakseen sikarien saatavuuden sotilailleen kaikissa oloissa.^[21] Hän koki asian niin tärkeäksi sissisodan kannalta, että palasi aiheeseen käsikirjassaan La Guerra de Guerrillas (’Sissisota’). Che myös käytti tupakan epäämistä rangaistuksena pienistä rikkeistä.^[22]

Taistelu päättyi tammikuussa 1959 yleislakkoon ja kansannousuun, joka pakotti diktaattori Batistan maasta, ja kapinalliset marssivat Havannaan. He perivät vararikkoon ajautuneen maan, jolla oli varoja vain 500 000 Yhdysvaltain dollaria ja 1,3 miljardia ulkomaista velkaa. Castro matkusti New Yorkiin vakuuttamaan hyvää tahtoaan ja houkuttelemaan maahan sijoittajia. Hän vetosi kansaan, ja ihmiset maksoivat veronsa jopa vuoden etukäteen. Puolessa vuodessa saatiin kokoon 232 miljoonaa dollaria. Batistan mukanaan viemät 500 ja 1 000 Kuuban dollarin setelit mitätöitiin.^lähde?

Guevara oli nyt noussut jo vallankumouksellisten kärkikolmikkoon. Hän oli Raúl Castron ohella se vallankumousjohtajista, joka selkeimmin veti Kuubaa kommunismia kohti. Kevään 1959 maareformin suunnittelu vei vallankumousta yhä enemmän vasemmalle, etäännytti Castroa tukeneita liberaaleja ja johti ristiriitaan Yhdysvaltain kanssa. Chen asema vallassa ei ollut selvä. Castro lähetti hänet kolmeksi kuukaudeksi Kuuban edustajana kiertämään sitoutumattomia maita samaan aikaan, kun vallankumouksellisten liberaalien ja tulevien kommunistien välit katkesivat. Näihin aikoihin hän erosi Hildasta, jota ei ollut tavannut sitten Granman lähdön, ja nai Aleida Marchin, joka oli kuulunut hänen sissitaistelijoihinsa.^lähde?

Vuonna 1959 Guevara nimitettiin La Cabañan linnakkeen vankilan ylimmäksi syyttäjäksi. Hän oli komentajana 1959–1963 ja toimi tuona aikana puheenjohtajana arviolta 500 poliittisen vangin oikeudenkäynneissä, joissa tuomio määrättiin normaalin prosessin ulkopuolella. Vallankumoustuomioistuimessa mukana olleen Duque de Estrada mukaan ensimmäisten kolmen kuukauden aikana linnoituksessa teloitettiin noin 55 ihmistä.^[23] Muutamat La Cabañassa vankina olleet, kuten esimerkiksi runoilija ja ihmisoikeusaktivisti Armando Valladares, väittävät, että Guevara näytti olevan erityisen kiinnostunut joidenkin vankien kuulustelusta, kiduttamisesta ja teloittamisesta. Fidelin veljeen Raúliin verrattuna Che oli kuitenkin maltillinen, sillä tämä oli teloittanut Santiagon valtauksen jälkeen 70 sotavankia ilman oikeudenkäyntiä. Che oli erittäin tarkka muotoseikoista ja harkitsi tuomioita tyynesti pelkkien asiatietojen pohjalta tapaamatta vangittuja.^[23]

Guevara ideoi ja käynnisti Kuuban uudelleenkoulutusleirit Guanahacabibesissa, jonne hän lähetti ministeriönsä jäseniä, jotka olivat yleensä syyllistyneet johonkin eettis-moraaliseen rikkeeseen, kuten nepotismiin, tahalliseen virheen salaamiseen tai Kuuban kaltaisessa macho-kulttuurissa yleiseen syrjähyppyyn.^[24]

Kesäkuussa 1959 Castro perui lupauksensa vapaista vaaleista, ja liberaalien vallankumouksellisten välit Castroon ja kommunisteihin alkoivat heiketä. Hallinto läheni vähitellen kommunisteja, ja Castro hylkäsi ajatuksen vuoden 1940 vapaamielisemmän perustuslain palauttamisesta. Samalla tuomareiden riippumattomuus poistettiin, riippumattomat sanomalehdet vaiennettiin, opiskelija-aktivisteja vangittiin, demokraattisesti valitun Kuuban työläisten keskusjärjestön pääsihteerin David Salvadorin rinnalle asetettiin epädemokraattisesti kaksi kommunistia, ja myöhemmin hänet vangittiin. Lopulta osa liberaaleista vallankumouksellisista erosi viroistaan vastalauseena (muun muassa presidentti Manuel Urrutia heinäkuussa 1959),^[25] osa pakotettiin eroamaan, ja ei-kommunisteja alettiin vainota. Moni joutui pakenemaan maasta.^lähde?

Puheissaan Guevara vetosi koko maailman vallankumouksellisiin ja vaati ”pitkää ja julmaa verenvuodatusta” kautta maailman. Testamentissaan hän ylisti ”ytimekästä vihaa, joka tekee ihmisestä tehokkaan, väkivaltaisen, valikoivan ja kylmän tappokoneen”.^lähde?

Che Guevara piti homoja ongelmana, ja hän piti huolen siitä, että työleireillä tämä ongelma otettiin huomioon.^[26] Hän vangitsi, kidutti ja teloitti niin homoja kuin Jehovan todistajiakin.^[27]

Kaiken kaikkiaan Guevaraa pidetään joidenkin lähteiden mukaan syyllisenä satoihintuhansiin teloituksiin, joissa tapettiin myös naisia ja lapsia, nuorimmat 14-vuotiaita. Hänen itsensä tiedetään teloittaneen vähintään 180 ihmistä.^[26]

Chen keskeisin tavoite Kuubassa jo sissisodan alkuvaiheista alkaen oli agraarireformi, suurten tiluksien kansallistaminen, pilkkominen ja maatilkkujen jako sitä viljeleville. Che perusti asiaa hoitamaan viraston, jonka avulla hän saattaisi Kuuban todelliselle vallankumouksen tielle. Virasto sai nimen Kansallinen maareformi-instituutti (INRA), mutta sen toimiala oli paljon laajempi, sillä se käsitti myös teollisuuden. INRAsta käsin Che ohjaili jopa hallitusta ja keulakuvaksi asetettua presidentti Urrutiaa.^[28]

Maaomaisuuden jakaminen katkaisi välit Yhdysvaltoihin, sillä suurin osa omaisuudesta oli yhdysvaltalaisten yritysten hallussa. Yli 990 eekkerin maaomaisuudet jaettiin maatyöläisille. Maaomaisuus korvattiin 4,5 prosentin korolla valtion 20 vuoden obligaatioilla, mutta suurmaaomistajia tämä ei tyydyttänyt. Vuonna 1960 kolme yhdysvaltalaista jalostamoa kieltäytyi käsittelemästä Neuvostoliitosta tullutta öljylastia, jolloin ne asetettiin valtion valvontaan. Yhdysvallat vastasi leikkaamalla Kuuban sokerin tuontikiintiöitä, jolloin Neuvostoliitto tarjoutui ostamaan sen. Sitten Kuuban hallitus kansallisti sähkölaitoksen, puhelinlaitoksen, jalostamot ja sokeritehtaat, jolloin Yhdysvallat asetti Kuuban kauppasaartoon ja valmistautui syrjäyttämään hallinnon.^lähde?

CIA:n tukema joukko kuubalaisia yritti maihinnousua huhtikuussa 1961 Sikojenlahdella (Che oli välikohtauksen aikana muualla), mutta se ei saanut kaipaamaansa kansan tukea ja murskattiin nopeasti.^lähde?

Che Guevara asui Havannassa perheineen vaatimattomasti, aluksi linnakkeessa, myöhemmin vanhalle batistianolle (Batistan sisäpiiriläinen) kuuluneessa huvilassa Havannan ulkopuolella Tararássa,^[29] eikä nostanut täyttä asemalleen kuulunutta palkkaa (hän kuittasi vain majurin kuukausiansionsa).^[30]

Maauudistuksen jälkeen Che nimitettiin valtion keskuspankin pääjohtajaksi. Chen nimitykseen liittyy tarina, jota hän itse mielellään kertoi. Fidel Castro oli eräässä hallituksen kokouksessa peräänkuuluttanut ”hyvää ekonomistia”, mutta Che oli mukamas kuullut Fidelin tarvitsevan ”kommunistia”, joten hän nosti kätensä ja sai viran. Che tiedosti vajavaiset tietonsa taloustieteestä, joten hän otti alalta oppitunteja meksikolaiselta ekonomistilta Juan Noyolalta. Tohtori Vilaseca opetti hänelle lisäksi algebraa, trigonometriaa ja analyyttistä geometriaa.^[31]

Che oli harvoin kotona – hän työskenteli INRAssa ja pankissa viitenä (tai kuutena päivänä viikossa) ja lauantaipäivänsä (tai sunnuntaiaamunsa, lähteissä on ristiriita)^[24] hän oli omistanut vapaaehtoistyölle sokeriruokopelloilla tai tehtaissa (el trabajo voluntario, talkootyöt), jolla hän näytti henkilökohtaisesti esimerkkiä ”uudesta sosialistisesta ihmisestä”. Hän odotti alaisiltaan samankaltaista uhrautuvuutta ministeriössään.^[32] Chen poikkeukselliset työajat olivat yleinen puheenaihe Havannassa, sillä useat ällistyneet ulkomaiset vieraat ja valtuuskunnat kutsuttiin hänen puheilleen keskiyöllä tai aamuyöstä.^[33]

Lokakuussa 1960 Yhdysvaltain julistaessa kauppasaarron vienti pysähtyi ja valuuttavaranto kävi neljän kuukauden päässä ehtymisestä. Lääkkeet ja kulutustavarat loppuivat. Che matkusti Tšekkoslovakiaan, Neuvostoliittoon ja Kiinaan, jotka tarjosivat avokätisesti lainaa ja tarjoutuivat ostamaan Kuuban sokeria. Pohjois-Vietnam ja Itä-Saksa tarjosivat myös apua. Chen palatessa koko sokerisato oli myyty. 1961 hänet nimitettiin teollisuusministeriksi. Kuubaa oli alettava teollistaa. Maidolle, lihalle, kengille ja hammastahnalle asetettiin säännöstely. Itä-Euroopasta ostettujen koneiden asennus ei aina sujunut kuten piti: Che totesi katkerana, että Kuubassa tuotettu Coca-Cola maistui yskänlääkkeeltä. Vaikeuksista huolimatta elintaso oli 1961 60 % korkeampi kuin 1959.^[34] Che kehitti neuvostotaloudesta poikkeavan talousmallin, ”budjettirahoitusjärjestelmän”, jossa valtion yritykset jakaisivat yhteiset resurssit kilpailematta keskenään tuotantotavoitteiden täyttämisestä. Hän halusi myös käyttää aineellisten kannustimien sijasta pikemminkin moraalisia vaikuttimia, mikä aiheutti erimielisyyttä ja vastarintaa ministeriön muissa virkamiehissä.^[35]

Pääartikkeli: Kuuban ohjuskriisi

Ennen Kuuban ohjuskriisiä Guevara oli kuubalaisen lähetystön jäsen, joka vieraili Moskovassa varhain 1962. Mukana oli myös Raúl Castro, Fidel Castron veli ja kovan linjan kommunisti. Delegaatio suositteli neuvostoliittolaisille ydinohjusten sijoittamista Kuubaan. Che Guevara uskoi, että neuvosto-ohjukset suojelisivat Kuubaa Yhdysvaltain mahdolliselta suoralta maihinnousulta. Joidenkin väitteiden mukaan Guevara olisi sanonut, että mikäli ohjukset olisivat olleet kuubalaisten vallassa ohjuskriisin aikaan, niillä olisi tehty isku Yhdysvaltoihin, mutta on vaikea sanoa olisiko Fidel Castro ollut valmis tähän.^[36] Joka tapauksessa matkat Neuvostoliittoon 1960–1962,^[14] ja Nikita Hruštšovin perääntyminen ohjuskiistassa etäännyttivät häntä neuvostoideologiasta ja saivat hänet lähentymään Kiinaa ja kolmannen maailman maita. Jotkut syyttivätkin häntä maolaiseksi ja revisionistiksi.^[11]

Näyttää siltä, että Chen suhde Neuvostoliittoon kylmeni sitä mukaa, kun Kuuba joutui yhä tiukemmin taloudellisesti riippuvaiseksi siitä. Kuuba allekirjoitti kauppasopimuksen Neuvostoliiton kanssa 17. helmikuuta 1965 – sopimus, johon kukaan kuubalaisista ei ollut tyytyväinen. Erityisesti Castroa ja Guevaraa kaihersi korkea hinta, jolla Neuvostoliitto myi valmistamiaan koneita ja välineitä. Juopa Neuvostoliittoon leveni entisestään, kun hän piti puheen 12. lokakuuta ministeriössään, jossa kritisoi laajoin sanankääntein kauppakumppaninsa ”katastrofaalista maatalouspolitiikkaa”. Puhe jätettiin julkaisematta Kuuban tiedotusvälineissä sen jyrkän luonteen vuoksi. Lopullisen välirikon aiheutti helmikuussa 1965 hänen Algerissa pitämänsä puhe, jossa hän rinnasti Neuvostoliiton ja sen satelliitit lännen imperialisteihin, koska ne eivät tehneet kaikkeansa tukeakseen ”vapautuksen tielle nousevia kansakuntia”, vaan päinvastoin pyrkivät saamaan tuotteistaan maailmanmarkkinahinnan sosialistisilta veljesmailtaan heille itselleen jäädessä vain raaka-ainetuottajan rooli keskinäisessä kaupankäynnissä.^[14]

Vallankumouksen muista johtajista poiketen Che Guevara päätti jättää valta-asemansa Kuubassa palatakseen vallankumouksellisille taistelukentille, mikä lopulta johti hänen kuolemaansa. Vaikuttimena henkilökohtaiseen osallistumiseen (Che kutsui tätä ”kiristämiseksi läsnäolollaan”)^[37] lienee ollut Kuuban tukemien kapinahankkeiden vesittyminen Latinalaisessa Amerikassa (muun muassa Panamassa ja Dominikaanisessa tasavallassa). Myös käytännön arkirutiinit ja valtion talousvaikeudet kävivät liikkuvaiselle Chelle kestämättömiksi.^[35]

11. joulukuuta 1964 hän piti puheen YK:n 19. yleiskokouksessa New Yorkissa. Puheessaan hän vaati Kiinan kansantasavallalle Tšiang Kai-šekin ja ”hänen joukkionsa kaappaamaa” paikkaa YK:ssa ja YK:n nimissä Kongossa suoritetun ”vääryyden” oikaisua. Hän päätti puheensa sotahuutoon: ”Mitta on täysi. Ihmiskunnan suurten massojen marssi on alkanut kohti itsemääräämisoikeutta. Tällä kertaa he kuolevat vapautensa puolesta kuin kuubalaiset Playa Girónilla (Sikojenlahti)”.^[38] Palattuaan Latinalaisen Amerikan ja Afrikan kautta, jossa hän tapasi muun muassa Egyptin Gamal Abdel Nasserin ja Algerian Ahmed Ben Bellan, hän päätti matkustaa Kongoon avustamaan sissiliikettä taistelussa länsivaltojen ja Etelä-Afrikan tasavallan tukemaa Mobutua ja Belgian tuella Katangan maakunnan Kongosta irrottanutta Moise Tshombea vastaan. Hän jätti Castron haltuun kirjeen, poliittisen testamenttinsa, jossa ilmoitti luopuvansa uuden kotimaansa kansalaisuudesta ja lähtevänsä tapaamaan kohtaloaan uusilla taistelukentillä. Kirjeen sisällön piti tulla julki ainoastaan, jos hän saisi surmansa. Castro julkisti kuitenkin kirjeen sisällön lokakuun 3. päivänä 1965 pitämässään puheessa.^[39]

Chen katoaminen julkisuudesta 1965 tulkittiin välirikoksi entisiin taistelutovereihin ja Fidel Castroon, ja yleisesti huhuttiin, että Kuuban ylimmässä johdossa olisi käynnissä valtataistelu, jossa Che olisi siirretty syrjään ”vaarallisena häirikkönä” ja haittana hyville suhteille Neuvostoliittoon.^[40]

Guevara taivutteli Castron tukemaan häntä salaisessa yrityksessään vaikuttaa Afrikkaan. Hän halusi toimia yhteistyössä Simba-liikkeen kanssa (tunnetaan myös nimellä lumumbistit) entisessä Belgian Kongossa (myöhemmin Zaire ja nykyään Kongon demokraattinen tasavalta). Che oli Ben Bellan kanssa käymiensä pitkien keskusteluiden nojalla vakuuttunut, että Afrikka oli ”imperialismin heikko lenkki” ja Saharan eteläpuolisen Afrikan maista juuri Kongoa voisi käyttää mantereenlaajuisen ystävällismielisten maiden tukeman vallankumouksen alkuna.^[41] Nasser puolestaan varoitti Chetä, että hänen suunnitelmansa ei ottanut huomioon Kongon todellisuutta, vaan hän oli vaarassa joutua ”Tarzanin rooliin” keskellä mustaa Afrikkaa. Guevara ja Víctor Dreke, hänen lähin miehensä komentoketjussa, sekä kaksitoista kuubalaista sissitoveria saapuivat Kongoon 24. huhtikuuta 1965. Loppuosa kuubalaisista tuli myöhemmin perässä.^[42] Guevara joukkoineen havaitsi pian, että yksi onnistunut vallankumous ei välttämättä johtanut toiseen. Huolimatta sitoutumattomien maiden (Algeria, Egypti, Tansania, Kenia, Ghana, Guinea, Uganda ja Mali) laajasta tuesta hankkeelle, hän ei onnistunut pelastamaan Kinshasan Kongon vastarintaliikkeen kapinaa, mikä oli hänen välittömin tavoitteensa.^[43]

Brittiläissyntyisen Mike Hoaren palkkasotilaat ja Yhdysvaltain armeijan erikoisjoukkojen neuvonantajat työskentelivät Kongon armeijan kanssa ja tarkkailtuaan Guevaran viestiliikennettä onnistuivat väijyttämään kapinalliset aina heidän yrittäessään hyökätä. Samaan tapaan myös kapinallisten huoltolinjoja häirittiin. Guevaralla oli myös erimielisyyksiä Simba-liikkeen johdon kanssa, eikä vallanjako miellyttänyt oikein kumpaakaan osapuolta. Kongolaisten johtajasta Laurent Kabilasta Guevaralla oli hyvin alhainen käsitys. Kabila ei edes ottanut osaa taisteluihin ja viihtyi paremmin Nairobissa ja Tansaniassa kuin sissiarmeijansa leirillä.^[44] Guevaran suunnittelemat sotilasoperaatiot epäonnistuivat surkeasti yhteistyön puutteen vuoksi.^lähde?

Afrikkalaisten sissien käsitys sodankäynnistä erosi länsimaisesta: he sotivat mielensä mukaan, eivätkä silloin, kun se olisi ollut strategisesti edullista. Kongolaiset eivät ylpeinä suostuneet myöskään kantamaan muuta kuin aseensa, ja paikalliset poppamiehet myivät miehille kuolemattomaksi tekevää juomaa. Kaiken keskellä Che kuubalaisine tovereineen yritti parhaansa mukaan tehdä strategisia hyökkäyksiä Tanganjikajärven yli. Viimein myöhään samana vuonna, sairaana ja nöyryytettynä, Guevara lähti Kongosta mukanaan pieneksi huvennut kuubalaisjoukko. Che olisi halunnut jäädä jälkeen taistelemaan ”vallankumouksellisena esimerkkinä”, mutta Castro ja muut toverit saivat hänen mielensä taivutettua lähdön kannalle. Retki oli vaatinut kuuden toverin hengen, eikä se ollut saavuttanut mitään.^lähde?

Koska Castro oli julkistanut Chen ”jäähyväiskirjeen” Kuuban kansalle, Che ei tuntenut omantunnonsyistä voivansa palata joukkonsa muiden sotilaiden mukana Kuubaan. Hän vietti seuraavat kuusi kuukautta piileskellen Kuuban lähetystössä Dar-es-Salaamissa Tansaniassa (jonne Aleida-vaimo lennätettiin Havannasta) ja Prahassa. Joutoajan hän käytti pääosin kirjoittamalla raakavedokset kahteen kirjaansa filosofiasta ja taloustieteestä ja viimeistelemällä selostuksensa Kongon sotaretkestä, jolle hän antoi nimen Kertomus epäonnistumisesta. Hän vieraili koemielessä väärän henkilöllisyyden turvin joissakin Länsi-Euroopan maissa, muun muassa Ranskassa, jossa hän tutustui Pariisin Louvren kokoelmiin. Vaikka Castro kehotti ”maatonta” Chetä palaamaan kotiin, hän oli jo päättänyt palata Kuubaan incognito vain valmistautuakseen uuteen sissisotaretkeen Etelä-Amerikassa.^lähde?

Toivuttuaan pitkään ensin Tansaniassa, sitten Prahassa ja Kuubassa, Guevara matkusti väärennetyllä passilla Boliviaan marraskuussa 1966. Hänen suunnitelmansa oli järjestää vallankumous, kaataa Bolivian oikeistolainen sotilashallitus ja nostaa valtaan kommunistinen hallinto. Bolivian oli tarkoitus olla ensimmäinen dominonappula Chen kaavailemassa vallankumousten sarjassa kohti yhdistynyttä latinojen ja intiaanien Etelä-Amerikkaa. Che oli valinnut vallankumouksensa käynnistysmaaksi Bolivian, koska maa oli hänen mukaansa Yhdysvaltojen suhteen Etelä-Amerikan maista toisarvoisin, elintasoltaan köyhimpiä (mikä edesauttaisi vallankumouksellisuutta), ja maalla oli keskeinen sijainti viiden rajanaapurinsa kanssa, joten vallankumousta olisi sen onnistuttua Boliviassa helppo levittää naapurimaihin sieltä käsin.^[39]

Pala viidakkoista maata Nancahuazússa, jonka paikalliset kommunistit ostivat, toimi harjoitusmaastona. Tiettävästi harjoittelu oli itse asiassa Guevaralle ja hänen joukoilleen vaarallisempaa kuin myöhemmät taistelut. Sissiarmeijan rakentaminen lähti huonosti käyntiin. Väitetään myös, että kun Bolivian presidentti René Barrientos kuuli Che Guevaran olevan maassa, hän ilmaisi toiveensa nähdä Guevaran pää La Pazin keskustassa seipään nokassa. Bolivian armeija komennettiin sissijahtiin.^lähde?

Guevaran toive vallankumouksen nostamisesta Boliviassa vaikuttaa kaatuneen pahasti muutamiin väärinkäsityksiin ja virheellisiin laskelmiin. Yksikään maatyöläinen ei halunnut liittyä hänen sissijoukkoonsa: köyhät intiaanitalonpojat olivatkin hiukan aiemmin saaneet pienet ja elinkelpoisuudeltaan rajalliset maatilansa omikseen eli he olivat maanomistajia, jotka eivät taatusti halunneet mitään kollektivisointia, josta kommunistit olivat kuuluisia. Guevaran oli vaikea värvätä lisää joukkoja paikallisesta väestöstä pääasiassa siksi, että sissit olivat opetelleet ketšuan kieltä paikallisen kielen sijaan.^lähde?

Lisäksi Che oletti, että joutuisi taistelemaan ainoastaan kansallista sortohallitusta vastaan. Sen lisäksi Boliviassa vaikuttivat kuitenkin myös amerikkalaiset. Kun Yhdysvaltojen hallitus sai tietää Guevaran olevan Boliviassa, CIA:n agentteja lähetettiin auttamaan paikallisia ystävällismielisiä kapinan vastaisissa toimissa. Kun Guevara oli olettanut taistelevansa huonosti koulutettua ja varustettua kansallista armeijaa vastaan, hän saikin vastaansa Yhdysvaltain erikoisjoukkojen kouluttamia armeijan sotilaita ja uunituoreita eliittijoukkoja. Che oletti myös, että Bolivian toisinajattelijat tukisivat häntä. Myös Castro oli kertonut, että Bolivian kommunistinen puolue auttaisi sissejä. Tukea ei heiltä kuitenkaan herunut.^lähde?

Guevara ja hänen liittolaisensa huomasivat, että heidän sissiliikkeensä oli vaikeuksissa taistellessaan Bolivian yhdysvaltalaisten kouluttamia joukkoja vastaan vailla paikallisten kapinallisten tukea. Lisäksi CIA auttoi anti-castrolaisia kuubalaisia maanpakolaisia pystyttämään kuulustelutaloja niille bolivialaisille, joiden epäiltiin tukevan Che Guevaran sissiliikettä. Usein näissä taloissa harjoitettiin kidutusta.^lähde?

Guevaran läsnäolo maassa varmistui, kun ranskalainen vasemmistolainen toimittaja Régis Debray kertoi kuulustelussa tavanneensa Chen. Myös saksalais-argentiinalaisen sissin ja vakoojan Tamara Bunken (”Tania”) kiireessä taaksensa jättämät valokuvat Nancahuazún hylätyllä leirillä kielivät kuubalaisen sissijohtajan toiminnasta maassa. Paikallinen väestö ilmiantoi herkästi sissien liikkeet.^lähde?

Tarkemman tiedon Chen sissijoukon sijainnista Bolivian armeija sai eräältä sissijoukon karkurilta. 8. lokakuuta 1967 sissit motitettiin Churon rotkoon lähellä La Higueran kylää. Che Guevara vangittiin parituntisen taistelun jälkeen yhdessä bolivialaisen sissin Simeon Cuba Sarabian (”Willy”) kanssa. Che antautui haavoituttuaan jalkoihin ja luodin rikottua hänen aseensa. Paikalla olleiden sotilaiden mukaan heidän lähestyessään Guevaraa hän huusi: ”Älkää ampuko! Olen Che Guevara ja olen arvokkaampi teille elävänä kuin kuolleena.”^lähde?

CIA-agentti Felix Rodriguez kuuli sissijohtajan vangitsemisesta ja välitti tiedon CIA:lle. Bolivian presidentti Barrientos määräsi Guevaran välittömästi teloitettavaksi, kun kuuli hänen vangitsemisestaan. Sissijohtaja teloitettiin La Higueran koulurakennuksessa vain vuorokauden vankeuden jälkeen ilman oikeudenkäyntiä hieman kello yhden jälkeen iltapäivällä 9. lokakuuta 1967. Willy oli ammuttu ensin viereisessä huoneessa. Chen väitetään sanoneen teloittajalleen kersantti Mario Teránille, joka epäröi ennen teloitusta: ”Ammu, pelkuri, tapat vain ihmisen.” Ilmeisesti tunnistamisen helpottamiseksi, ja jotta kuolema näyttäisi tulleen taistelukentällä, Rodriguez oli kieltänyt häntä ampumasta kasvojen alueelle.^[45] Joidenkin väitteiden mukaan häntä ammuttiin sydämeen, toisten mukaan useita kertoja keskivartalon alueelle. Teloituksen jälkeen Rodriguez otti Guevaran Rolex-rannekellon ja näytti sitä ylpeänä useissa haastatteluissa tulevina vuosina.^[46] Muiden lähteiden mukaan hän päinvastoin tunsi myötätuntoa vihollistaan kohtaan nähdessään tämän surkean tilan Higueran koulurakennuksessa.^[39]  

Guevaran ruumis lennätettiin helikopterilla läheiseen Vallegranden kaupunkiin ja asetettiin sairaalan pesuhuoneeseen joksikin aikaa esille yleisön nähtäväksi. Hänet haudattiin merkitsemättömään hautaan muiden tovereidensa joukkoon CIA:n amputoitua hänen kätensä tunnistamista varten.^[39] Paikallisten keskuudessa tämä synnytti legendan pyhimyksestä San Ernesto de La Higuera ja El Cristo de Vallegrande.^[47] Teloittajat ottivat Che Guevaran päiväkirjan haltuunsa.^lähde?

Vain kolme selviytyi siitä 27 sissin ryhmästä, joka lähti vallankumouksen yritykseen 1. helmikuuta 1967. He ylittivät Andit ja päätyivät Chileen, jossa silloin senaattorina toiminut Salvador Allende^[48] painosti hallitusta myöntämään heille turvapaikan ja auttoi näin ollen sissejä palaamaan takaisin Kuubaan.^lähde?

Kuubassa Fidel Castro sai varmuuden toverinsa kuolemasta 15. lokakuuta. Lokakuun 18. päivänä hän piti kiihkeän muistopuheen miljoonapäiselle kuulijakunnalle Havannan Plaza de la Revoluciónilla.^[39] Tilaisuudessa näytettiin Santiago Alvarezin Fidelin toimeksiannosta 48 tunnissa valmistama dokumentti Hasta la victoria siempre.^[49] Maassa julistettiin kolmen päivän suruaika Chen muistoksi.^lähde?

Vasta 1995 Chen kuolemasta ja viimeisestä leposijasta tuli julkisuuteen varmoja tietoja, kun Bolivian armeijan kenraali Mario Vargas Salinas myönsi elämäkertakirjailija Jon Lee Andersonille haastattelussa, että Che tovereineen haudattiin lähelle päällystämätöntä lentokenttää Vallegranden kaupungin ulkopuolelle. Tästä tietovuodosta alkoi etsintä, joka johti Chen ja hänen tovereidensa luiden löytymiseen 1997.^[39]

Guevarasta tuli vuoden 1968 opiskelijalevottomuuksissa vallankumouksen ikoni.^lähde? Dramaattinen Alberto Kordan ottama valokuva nousi yhdeksi vuosisadan tunnistetuimmista kuvista, ja muotokuvaa yksinkertaistettiin ja tuotteistettiin voimakkaasti kuvan levitessä T-paitoihin, julisteisiin ja muihin vastaaviin esineisiin.^lähde?

Vuonna 1997 Guevaran maalliset jäännökset löydettiin merkitsemättömästä haudasta, tunnistettiin DNA-kokeella ja palautettiin Kuubaan. Tehtaiden pillit ja autojen torvet soivat minuutin koko Kuubassa kunnianosoituksena. Presidentti Fidel Castro ylisti Guevaraa sanoen, ”ettei hän koskaan kuole ja Guevara elää edelleen esimerkkinä ja innoituksena kaikille niille, jotka taistelevat oikeudenmukaisemman maailman puolesta.” Castro kutsui lisäksi Guevaraa ”profeetaksi, josta tuli symboli maailman kaikille köyhille.” Hautajaisiin osallistui satojatuhansia kuubalaisia.^lähde?

Che Guevaran mausoleumi sijaitsee Santa Clarassa. Chen kasvot on ikuistettu ystävänsä Camilo Cienfuegosin lailla Kuuban kolmen peson seteliin.^[50]

Kenraali Gary Prado, joka johti Chen vanginnutta sotilasyksikköä, nimitettiin vuonna 2001 Bolivian suurlähettilääksi Meksikoon, mistä syntyi kohu, koska hänen katsottiin luovuttaneen Chen teloittajille. Prado on kuvaillut teloitusta ”historialliseksi virheeksi”.^[51]

Guevaran kirja La Guerra de Guerrillas nähtiin aikanaan esikuvallisena epätasaisten sotien käynnissä. Chen kuoleman jälkeen monien mielestä hänen taktiikkansa osoittautui kuitenkin tehottomaksi, koska Kuubassa toteutettu vallankumous ei ollut suoraan sovellettavissa muihin maihin. Guevara uskoi, että pieni joukko sissejä (foco) hyökätessään rajusti hallitusta vastaan saisi väestön vallankumouksellisuuden lisääntymään niin, ettei olisi tarpeellista rakentaa suuria organisaatioita edistämään asteittaista siirtymistä aseelliseen vallankumouksellisuuteen. Vuonna 1979 Nicaraguan sandinistisissit kuitenkin syöksivät vallasta diktaattori Anastasio Somozan parikymmenvuotisen sissisodan tuloksena.^[52] Irakin sodassa paikalliset vastarintataistelijat tekivät oman sovelluksensa Chen foco-taktiikasta kaupunkioloissa.^[53]

Ranskalainen filosofi Jean-Paul Sartre kutsui Guevaraa ”aikamme täydellisimmäksi ihmiseksi”.^[54] Time-aikakauslehti valitsi Ernesto Guevaran 1900-luvun sadan merkittävimmän ihmisen listaan, jossa oli hänen lisäkseen vain yksi latinalaisamerikkalainen.^[55] Toimittaja Richard Gottin mukaan Guevarasta saattaa vielä tulla Simón Bolívarin rinnalla Latinalaisen Amerikan historian merkittävin poliittinen symboli.^[56]

Guevaran viimeinen päiväkirja julkaistiin internetissä vuonna 2012 alkuperäisenä versiona.^[57][58]

Che Guevara oli marxilainen sosialisti, joka ei kuitenkaan pitäytynyt vain yhdessä sosialismin suuntauksessa elämänsä aikana. Kuuban suuntautuessa enemmän ja enemmän Neuvostoliittoon päin Guevara tunnusti marxilais-leninististä ideologiaa, mutta päätti lopulta tehdä siihen pesäeron todettuaan sen liian stalinistiseksi ja taantumukselliseksi. Guevara sympatisoi suuresti kehitysmaita, erityisesti Latinalaisessa Amerikassa, ja osaltaan siksi etsi näiden asemaan ratkaisua muun muassa maolaisuudesta, jota ei kuitenkaan koskaan sisäistänyt. Halutessaan levittää vallankumousta ympäri maailmaa Che Guevaraa on kutsuttu myös trotskilaiseksi, johon internationalismi ja maailmanvallankumouksen levittäminen kuuluvat olennaisena osana.

Guevaran väitetään henkilökohtaisesti olleen vastuussa satojen talonpoikien ja kansalaisten surmista Kuuban vankiloissa ja hänen sissiarmeijansa valtaamilla alueilla. Myös valeteloituksia järjestettiin väestön pelottamiseksi.^[59] Free Society Project on yhdysvaltalainen kansalaisjärjestö, jonka Cuba Archive -projekti pyrkii listaamaan Kuuban vallankumouksessa kuolleet. Se pitää myös kirjaa ihmisistä, jotka Che Guevara hyväksyi teloitettavaksi Kuubassa 1957–1959. Listalla on 13 Sierra Maestrassa, 17 Santa Clarassa ja 102 La Cabañassa teloitettua Batistan alaisuudessa palvellutta sotilasta ja poliisia. Listalla ei ole ihmisiä, joiden kuoleman hän aiheutti epäsuoremmin tai sotatoimissa.^[60]

Richard Fleischer ohjasi Guevarasta jo vuonna 1969 kiistellyn elämäkerrallisen elokuvan Che Guevara, jossa pääosia esittivät Omar Sharif (Che) ja Jack Palance (Castro). Elokuvassa Castro ja Che joutuvat välirikkoon, ja jälkimmäinen tuhoutuu Bolivian vuorilla tyhjässä kapinassa.

Andrew Lloyd Webberin ja Tim Ricen Broadway-musikaali Evita (1978) yhdistää Chen ja Juan Perónin vaimon Eva Perónin tiet kuvitteellisessa käsikirjoituksessa, jossa Che toimii kertojana asettaen Evitalle vaikeita ideologisia kysymyksiä. Näytelmän pohjalta tehtiin Alan Parkerin ohjaama elokuva Evita (1996), jossa Eva Perónia esitti Madonna ja Chetä espanjalainen Antonio Banderas. Todellisessa elämässä Guevara ja Eva Perón eivät koskaan tavanneet.^lähde?

Vuonna 2004 Guevaran ja Alberto Granadon matkapäiväkirjojen perusteella valmistui brasilialaisen Walter Sallesin ohjaama elokuva Moottoripyöräpäiväkirja. Elokuvassa Chetä esittää meksikolainen Gael García Bernal ja hänen ystäväänsä Granadoa Chen sukulainen Rodrigo de la Serna. David Attwoodin vuonna 2002 ohjaamassa minisarjassa Fidel & Che käydään läpi Che Guevaran elämä Fidel Castron tapaamisesta hänen kuolemaansa saakka. Siinäkin Chetä näyttelee Gael García Bernal. Vuonna 2008 julkaistiin Steven Soderberghin ohjaama kaksiosainen elokuva Che, jossa Guevaraa esittää puertoricolainen näyttelijä Benicio del Toro.^lähde?   Suomalainen pop/rock-yhtye Happoradio teki vuonna 2008 kappaleen ”Che Guevara”. Chestä on laulanut myös Pelle Miljoona vuonna 1990 ilmestyneellä levyllään Rauhan aika.^lähde?

Esseessään The Cult of Che kirjailija Paul Berman kritisoi elokuvaa Moottoripyöräpäiväkirja.^[61] Bermanin väitteiden mukaan Yhdysvalloissa, jossa Moottoripyöräpäiväkirja sai raikuvat suosionosoitukset Sundancen elokuvajuhlilla, Chen ylenpalttinen ihannointi on jättänyt Kuuban ihmisoikeusrikokset varjoonsa.^lähde?

• Vallankumoussota Kuubassa. Helsinki: Otava, 2005. ISBN 951-1-20830-6
• Moottoripyöräpäiväkirja. Helsinki: WSOY, 2001. ISBN 952-459-047-6
• Tien päällä taas. Helsinki: WSOY, 2003. ISBN 951-0-27909-9

Hilda Gadean kanssa (avioituivat 8. elokuuta 1955, erosivat 22. toukokuuta 1959):

• Hilda Beatriz Guevara Gadea (15. helmikuuta 1956 México – 21. elokuuta 1995 Havanna)

  Aleida Marchin kanssa (avioituivat 2. kesäkuuta 1959):

• Aleida Guevara March (s. 17. marraskuuta 1960 Havanna)
• Camilo Guevara March (s. 20. toukokuuta 1962 Havanna)
• Celia Guevara March (s. 14. kesäkuuta 1963 Havanna)
• Ernesto Guevara March (s. 24. helmikuuta 1965, Havanna)

  Lidia Rosa Lópezin kanssa (avioliiton ulkopuolella):

• Omar Pérez (19. maaliskuuta 1964, Havanna)

• Che Guevaran valokuva
• Hasta Siempre, Comandante

• Anderson, Jon Lee: Che. Vallankumouksellinen elämä. Helsinki: Otava, 1998. ISBN 951-1-15422-2
• Courtois, Stéphane ym.: Kommunismin musta kirja. Rikokset, terrori, sorto. ((Le Livre noir du communisme. Crimes, terreur, répression, 1997.) Suomentaneet Kaarina Turtia, Matti Brotherus ja Heikki Eskelinen) Helsinki: WSOY, 2000. ISBN 951-0-25073-2
• Guevara, Ernesto: Vallankumoussota Kuubassa. Helsinki: Otava, 2005. ISBN 951-1-20830-6

• Fidel & Che. Ystävät vallankumouksessa. Helsinki: Like, 2010. ISBN 978-952-01-0505-1.
• Rojo, Ricardo: Ystäväni Che. Suomentaneet Jyrki Lappi-Seppälä ja Matti Brotherus. Helsinki: Kirjayhtymä, 1970.

Wikisitaateissa on kokoelma sitaatteja aiheesta Che Guevara.

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Che Guevara.

• Che Guevara. Marxist Internet Archive. (englanniksi)
• Che Guevaran kuolema. Ylen Elävä arkisto.
• Gonzales, Mike: Chen ylösnousemukset. Sosialistiliitto.
• Haastattelu ranskaksi, tekstitys englanti. Geneve 1964.
• Mikkonen, Erkka: Che Guevara kutsuu vallankumoukseen 90 vuotta syntymänsä jälkeen. Yle uutiset 14.6.2018.
• Reime, Hannu: Che Guevara oli vallankumouksellinen, mutta ei demokraatti. Kansan uutiset 27.12.2017.
• Schneider, Guillermina Sutter: Che Guevara Was a Racist, Homophobe and Mass Murderer. 9.10.2017. (englanniksi)

Auktoriteettitunnisteet Kansainväliset FAST ISNI 2 VIAF 2 WorldCat Kansalliset Norja Chile Espanja Ranska BnF data Argentiina Katalonia Saksa Italia Israel Suomi (KANTO) Belgia Yhdysvallat Ruotsi Latvia Japani Tšekki Australia 2 Kreikka 2 Korea 2 Kroatia Alankomaat Puola Portugali Venäjä Tieteilijät CiNii Taiteenala MusicBrainz RKD Artists Henkilöt Deutsche Biographie DDB Trove 2 Yle Muut NARA SNAC IdRef Te Papa (New Zealand)