Keltavahvero

Keltavahvero
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Sienet Fungi
Kaari: Kantasienet Basidiomycota
Alakaari: Avokantaiset Agaricomycotina
Luokka: Varsinaiset avokantaiset Agaricomycetes
Lahko: Cantharellales
Heimo: Hydnaceae
Suku: Vahverot Cantharellus
Laji: cibarius
Kaksiosainen nimi

Cantharellus cibarius
Fr.[1]

Katso myös

  Keltavahvero Wikispeciesissä
  Keltavahvero Commonsissa

Keltavahvero eli kantarelli[2] (Cantharellus cibarius) on Hydnaceae-heimoon kuuluva ruokasieni. Sen itiöemä on yleensä kauttaaltaan keltainen, ja itiölava koostuu helttamaisista poimuista. Keltavahvero on juurisieni, joka elää symbioosissa useiden puulajien kanssa. Sitä tavataan Euroopassa, Kiinassa ja Japanissa. Maailmalla on myös useita muita keltaisia vahverolajeja, jotka on usein sekoitettu keltavahveroon. Yhdessä ne ovat kaupallisesti merkittäviä ruokasieniä ympäri maailmaa.

Keltavahveroa on kutsuttu vanhoissa sieniopaskirjoissa ruskosieneksi.[3] Murteellisia nimityksiä ovat keltasieni ja keltakripa.[4]

Koko ja ulkonäkö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keltavahvero on väriltään munankeltainen, vanhemmiten haalistuva. Sen lakki on melko pieni, noin 4–8 cm leveä, harvoin yli 10 cm leveä. Lakin tasainen pinta on kuiva ja aaltoileva. Jalka on alaosasta usein vaaleampi. Helttamaiset poimut ovat paksut, johteiset ja haaraiset. Malto on paksua, lähes valkoista ja miellyttävän tuoksuista. Maku on raakana aavistuksen verran kirpeä, mutta kirpeys katoaa täysin kypsennettäessä. Itiöpöly on vaalean kellertävää.[5] Keltavahvero voi olla myös täysin valkoinen, mikä johtuu keltaisten pigmenttien eli karotenoidien puuttumisesta.[6]

Samankaltaiset lajit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Keltavahvero
Keltavahveroita
Keltavahveron lakin alapinnan poimuja
Valevahvero

Eri puolilla maailmaa kasvaa useita vahverolajeja, jotka muistuttavat keltavahveroa. Kalvasvahvero (Cantharellus pallens) on yleensä keltavahveroa rotevampi ja päältä kalpeampi, ja itiölava on reunoilta kirkkaamman värinen.[7] Kalvasvahvero on Euroopassa eteläisempi laji kuin keltavahvero,[7] mutta sitä esiintyy harvinaisena myös Etelä- ja Lounais-Suomen jalopuulehdoissa.[8] Esimerkiksi Ruotsissa esiintyy lisäksi vahverolajeja Cantharellus amethysteus ja Cantharellus friesii.[6]

Keltavahveron voi sekoittaa myös vahveroihin kuulumattomiin lajeihin, kuten niittyvahakkaaseen (Cuphophyllus pratensis), joka on hyvä ruokasieni, ja valevahveroon (Hygrophoropsis aurantiaca), joka on melko huono ruokasieni.[5] Valevahveron ja keltavahveron erottaa helposti, sillä valevahvero on pienempi ja hennompi, sen väri on oranssinkeltainen ja malto on ohutta. Valevahveron lakissa on tiheät heltat eikä poimuja kuten keltavahverolla. Lisäksi valevahvero kasvaa usein lahopuulla ja hakkuualueiden kannoilla, toisin kuin keltavahvero.[9] Omphalotus illudens on myrkkysieni, johon keltavahveron voi sekoittaa.[10] Sitä ei esiinny Suomessa.[11]

Esiintyminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Levinneisyys ja isäntälajit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keltavahveroa tavataan Euroopassa ja Aasiassa.[12][13] Sen pääasiallista levinneisyysaluetta ovat Euroopan pohjois- ja keskiosat.[12] Keltavahvero puuttuu alueilta, joilla vallitsee välimerenilmasto.[7] Keltavahvero kasvaa yleisenä Etelä- ja Keski-Suomessa, Pohjois-Suomessa se on harvinainen. Esiintymiä on kuitenkin löydetty Tunturi-Lapistakin.[14]

Käsitykset keltavahveron lajirajoista ovat muuttuneet merkittävästi molekyylitutkimusten myötä. Myös Pohjois-Amerikassa ja Keski-Afrikassa kasvaa sieniä, joita on aiemmin pidetty keltavahveroina.[12][15] Pelkästään Yhdysvaltojen ”keltavahverot” edustavat arviolta 15 eri lajia, joista yksikään ei ole sama kuin eurooppalainen keltavahvero.[7][15] DNA-tutkimusten perusteella varsinaista keltavahveroa esiintyy Euroopan lisäksi Koillis-Kiinassa ja Japanin Hokkaidōssa.[12][13] Kiinassa ja Japanissa esiintyy myös muita keltaisia vahverolajeja, jotka on aiemmin sekoitettu keltavahveroon.[12][16]

Keltavahvero on Suomessa yleensä koivun juurisieni.[17] Lisäksi se voi kasvaa ainakin männyn, kuusen, tammen ja pyökin juurisienenä.[18]

Kasvupaikka ja -aika

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa keltavahveron tyypillisimpiä kasvuympäristöjä ovat erilaiset koivuvaltaiset metsät, mutta toisinaan myös mäntykankaat ja lehdot.[5] Kiinassa lajia tavataan mänty-tammimetsissä.[13] Yleisiä kasvupaikkoja ovat polkujen varret ja muut kovaksi painautuneet, karikkeiset ja valoisat maastonkohdat. Keltavahverot kasvavat yleensä ryhmissä, vuodesta toiseen samoissa paikoissa. Suomessa keltavahveroa tavataan luonnossa jo kesäkuusta lähtien. Yleisin se on heinä-lokakuussa.[5]

Käyttö ravinnoksi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sienikori täynnä kantarelleja.
Vasikanlihaa kantarelli-kermakastikkeessa.

Keltavahvero on yksi parhaista ruokasienistä, ja se on parhaimmillaan sellaisenaan paistettuna. Siinä on myös harvoin toukkia. Keltavahveron lähisukulaiset suppilovahvero, kosteikkovahvero ja mustatorvisieni ovat myös arvostettuja ruokasieniä. Keltavahvero on paras säilöä pakastamalla. Siihen voi pakastettaessa tulla kitkeryyttä, joka ei kuitenkaan ole vaarallista.[5] Ne kannattaa kuumentaa omassa liemessään ennen pakastusta. Sitä voidaan myös säilöä kuivaamalla. Keltavahveroa kannattaa kuitenkin käyttää mahdollisimman paljon tuoreena, koska sekä pakastettuna että kuivattuna se muuttuu hieman sitkeämmäksi. Niistä voi tehdä myös maustesieniä.[19] Keltavahveroa on opittu etsimään Suomessa myös sienikoiran avulla.[20][21]

Keltavahvero ja muut samankaltaiset lajit ovat kaupallisesti merkittäviä sieniä eri puolilla maailmaa, ja niitä myydään vuosittain arviolta yli miljardin dollarin edestä.[12] Lajeja on kuitenkin useita, ja sieniä myydään maailmalla usein väärillä nimillä.[7] Suomessa keltavahveroa myydään vuosittain 7 000 – 8 000 kiloa eli huomattavasti vähemmän kuin rouskuja ja tatteja.[22] Suurin osa poimituista kantarelleista meneekin poimijan omaan käyttöön.[23]

Keskimäärin 25 % sienten kuivapainosta on proteiinia, mikä on huomattavasti enemmän kuin useimmissa kasviksissa, mutta vähemmän kuin palkokasveissa.lähde? Oheisessa taulukossa on vertailtu keltavahveron ja herkkutatin ravintoainepitoisuuksia porkkanan ja herneen arvoihin. Muiden sienten tavoin keltavahverossa on B- ja C-vitamiineja, mutta kantarellissa on lisäksi A-vitamiinin esiastetta karoteenia.[24] Tuoreen kantarellin D-vitamiinipitoisuus on melko huomattava 5,8 µg/100 g[25], kun päivittäinen saantisuositus on Suomessa vähintään 7,5 mikrogrammaa[26][27]. Keltavahverossa on myös runsaasti kuituja,[22] tuoreessa sienessä 3,2 g/100 g[25].

Ravintoarvoja per 100 g
  Keltavahvero
(tuore)[25] 		Keltavahvero
(paistettu rasvassa)[28] 		Herkkutatti
(tuore)[29] 		Porkkana[30] Herne[31]
Energiaa 111 kJ / 26 kcal 388 kJ / 93 kcal 126 kJ / 30 kcal 137 kJ / 33 kcal 315 kJ / 75 kcal
Proteiineja 2,0 g 2,4 g 3,1 g 0,6 g 5,6 g
Rasvaa 0,7 g 7,6 g 0,2 g 0,2 g 0,8 g
Hiilihydraatteja 1,5 g 1,9 g 2,4 g 5,6 g 9,5 g
Karotenoideja 1,3294 mg 1,6334 mg 0 mg 11,3261 mg 2,1348 mg
A-vitamiinia 0,1103 mg 0,1480 mg 0 mg 0,7741 mg 0,0311 mg
B1-vitamiinia 0,04 mg 0,04 mg 0,14 mg 0,07 mg 0,25 mg
B2-vitamiinia 0,12 mg 0,12 mg 0,35 mg 0,07 mg 0,05 mg
C-vitamiinia 0,2 mg 0,2 mg 0,2 mg 6,5 mg 20,0 mg
Seleeniä 18,0 μg 22,0 μg 11,0 μg 0,2 μg 0,6 μg
Kaliumia 450,0 mg 551,8 mg 270,0 mg 390,0 mg 370,0 mg

Keltavahvero kulttuurissa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keltavahvero on Huittisten nimikkosieni.[32]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Taksonomian lähde: Index Fungorum Luettu 11.8.2023
  2. ↑ Kielitoimiston sanakirja (Hakusana kanttarelli: ”paremmin: kantarelli”) kielitoimistonsanakirja.fi. 2016. Viitattu 13.6.2016.
  3. ↑ E. Höisinger: Sieni-kirja; eli Sieni-kallen Osviitta tuntemaan ja käyttämään Syötäviä Sieniä., s. 7. Suomentanut Karl Dahlberg. Keisarillisen Suomen Talousseura, 1863. Teoksen verkkoversio (viitattu 9.3.2017).
  4. ↑ keltasieni Suomen murteiden sanakirja. 7.6.2023. Helsinki: Kotimaisten kielten keskus. Viitattu 11.8.2023.
  5. ↑ a b c d e Käytännön sieniopas, s. 59. Kirjayhtymä, 1985. ISBN 951-26-2809-0
  6. ↑ a b Kantarell Artfakta. SLU Artdatabanken. Viitattu 11.8.2023. (ruotsiksi)
  7. ↑ a b c d e Olariaga, Ibai et al.: Cantharellus (Cantharellales, Basidiomycota) revisited in Europe through a multigene phylogeny. Fungal Diversity, 17.11.2016, 83. vsk, nro 1, s. 263–292. doi:10.1007/s13225-016-0376-7 ISSN 1560-2745 (englanniksi)
  8. ↑ Kalvasvahvero Suomen Luonto. Viitattu 11.8.2023.
  9. ↑ Valevahvero Luontoportti. Viitattu 9.3.2017.
  10. ↑ Foraging for mushrooms can be risky 8.10.2019. Northern New England Poison Center. Viitattu 11.8.2023. (englanniksi)
  11. ↑ Omphalotus illudens Suomen Lajitietokeskus. Viitattu 11.8.2023.
  12. ↑ a b c d e f Ogawa, Wakana et al.: Phylogenetic analyses of Japanese golden chanterelles and a new species description, Cantharellus anzutake sp. nov.. Mycoscience, maaliskuu 2018, 59. vsk, nro 2, s. 153–165. doi:10.1016/j.myc.2017.08.014 ISSN 1340-3540 Artikkelin verkkoversio. (pdf) Viitattu 11.8.2023. (englanniksi)
  13. ↑ a b c Zhang, Yu-Zhuo et al.: Morphological and Phylogenetic Evidences Reveal Four New Species of Cantharellus Subgenus Cantharellus (Hydnaceae, Cantharellales) From China. Frontiers in Microbiology, 27.6.2022, 13. vsk. doi:10.3389/fmicb.2022.900329 ISSN 1664-302X Artikkelin verkkoversio. Viitattu 11.8.2023. (englanniksi)
  14. ↑ Lemmenjoen tunturista löytyi poikkeuksellinen kantarelliesiintymä (Arkistoitu – Internet Archive) Yle uutiset viitattu 4.9.2014
  15. ↑ a b Buyck, Bart et al.: A multilocus phylogeny for worldwide Cantharellus (Cantharellales, Agaricomycetidae). Fungal Diversity, 24.11.2013, 64. vsk, nro 1, s. 101–121. doi:10.1007/s13225-013-0272-3 ISSN 1560-2745 Artikkelin verkkoversio. Viitattu 11.8.2023. (englanniksi)
  16. ↑ Zhang, Ming et al.: Diversity of Cantharellus (Cantharellales, Basidiomycota) in China with Description of Some New Species and New Records. Journal of Fungi, 6.5.2022, 8. vsk, nro 5, s. 483. doi:10.3390/jof8050483 ISSN 2309-608X Artikkelin verkkoversio. Viitattu 11.8.2023. (englanniksi)
  17. ↑ Keltavahvero LuontoPortti. Viitattu 10.8.2023.
  18. ↑ Almindelig kantarel Danmarks Svampeatlas. Viitattu 10.8.2023. (tanskaksi)
  19. ↑ Keltavahvero Martat. Viitattu 9.8.2022.
  20. ↑ Kamera kiertää. YLE TV2 7.9.2007
  21. ↑ Rico haistaa kantarellit Turkulainen. 29.9.2011. Arkistoitu 12.3.2017. Viitattu 9.3.2017.
  22. ↑ a b Sankelo & Siivari: Luonnonraaka-aineiden terveysvaikutuksia MTT. Arkistoitu 28.1.2021. Viitattu 14.6.2009.
  23. ↑ Ruokasienet Evira. Arkistoitu 12.3.2017. Viitattu 9.3.2017.
  24. ↑ Sienet Keittotaito. Viitattu 9.3.2017.
  25. ↑ a b c Kantarelli Fineli. Viitattu 30.8.2023.
  26. ↑ D-vitamiini ja UV-säteily Terveyskirjasto. Arkistoitu 26.5.2012.
  27. ↑ Nainen, turvaa terveytesi tällä vitamiinilla! Ilta-Sanomat. 13.9.2010. Arkistoitu 16.1.2013.
  28. ↑ Kantarelli, paistettu Fineli. Viitattu 30.8.2023.
  29. ↑ Herkkutatti Fineli. Viitattu 30.8.2023.
  30. ↑ Porkkana Fineli. Viitattu 30.8.2023.
  31. ↑ Herne, vihreä, tuore Fineli. Viitattu 30.8.2023.
  32. ↑ Nimikkolajit - Huittisten kaupunki huittinen.fi. Viitattu 10.8.2023.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikikirjasto
Wikikirjasto
Suomalaiset kauppasienet
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Keltavahvero&oldid=22712378”