Vilho Nenonen

Vilho Petteri Nenonen
Puolustusministeri
Kallion I hallitus 16.8.1923 - 18.1.1924
Edeltäjä	Kyösti Kallio
Seuraaja	Viktor Henrik Schvindt
Henkilötiedot
Syntynyt	6. maaliskuuta 1883 Kuopio
Kuollut	17. helmikuuta 1960 (76 vuotta) Helsinki
Tiedot
Puolue	ammattiministeri
Sotilaspalvelus
Palvelusmaa(t)	Venäjä  Suomi
Palvelusvuodet	1894–1917 (Venäjä) 1918–1947 (Suomi)
Sotilasarvo	everstiluutnantti (Venäjä) tykistönkenraali (Suomi)
Joukkoyksikkö	tykistörykmentti (1916–1917) Suomen puolustusvoimat (1926)
Taistelut ja sodat	Venäjä Venäjän–Japanin sota, ensimmäinen maailmansota Suomi Suomen sisällissota, talvisota, jatkosota
Kunniamerkit	Mannerheim-risti, II lk.
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Vilho Nenonen (oikealta nimeltään Wilho Petter Nenonen, 6. maaliskuuta 1883 Kuopio – 17. helmikuuta 1960 Helsinki) oli suomalainen, niin Suomen armeijassa kuin Venäjän keisarillisessa armeijassa palvellut tykistönkenraali. Häntä pidetään Suomen tykistön merkittävimpänä kehittäjänä, "isänä".

Nuorena upseerina Nenonen opiskeli arvostetussa Mihailovin tykistöakatemiassa Pietarissa ja osallistui myöhemmin ensimmäiseen maailmansotaan Venäjän joukoissa. Suomen sisällissodassa 1918 eversti Nenonen toimi tykistön tarkastajana valkoisten puolella. Ennen talvisotaa hän kehitti tykistölle tulenjohtokortin, joka huomattavasti helpotti tulenjohtajan toimintaa. Jatkosodassa tuliasemille kehitettiin korjausmuunnin, joka teki osaltaan mahdolliseksi suomalaisten menestyksen Talin–Ihantalan taistelussa.

"Pekka ja Amalia Nenoselle on tiistaina 6.3.1883 syntynyt terve asevelvollinen." Tällä enteellisellä tavalla eläinlääkäri Pekka Nenonen ja hänen vaimonsa Amalia ilmoittivat kuopiolaisessa sanomalehdessä esikoisensa Wilho Petterin syntymästä.

13-vuotiaana Vilho Nenonen lähti Haminan Kadettikouluun. Hän kiinnostui tykistöstä ja luki kaiken, minkä aiheesta sai käsiinsä. 18-vuotiaana matemaattisesti lahjakas Nenonen hyväksyttiin opistotasoiseen Mihailin Tykistökouluun Pietariin.

Helmikuussa vuonna 1904 puhkesi Venäjän ja Japanin välinen sota. Aliluutnantti ja puolipatterin päällikkö Nenonen saapui Mantšuriaan elokuussa 1905, juuri ennen rauhan solmimista. Nenonen oli melkein ehtinyt ensimmäiseen sotaansa.

Seuraavana syksynä Nenonen pääsi Mihailin Tykistöakatemiaan, alan kuuluisimpaan opinahjoon. Valmistuttuaan 26-vuotias alikapteeni Nenonen ei halunnut Viaporiin, koska hän Venäjän upseerina joutuisi hankalaan tilanteeseen. Niinpä Nenonen lähti Vladivostokiin komppanianpäälliköksi lokakuussa 1909. Mutta hänen tähtäimessään oli Venäjän keskuskoeampumalaitos Pietarin pohjoispuolella.

Nenosen ensimmäinen tehtävä koeampumalaitoksessa oli laatia ampumataulukot uudelle 76 millimetrin vuorikanuunalle m/1909. Alikapteeni huomasi, että ammuksien lentoradassa käytetty laskentakaava oli huono. Nenonen päätteli, että virhe johtui muun muassa ammuksen muodosta. Nenosen uusi kaava otettiin välittömästi käyttöön.

Kesällä 1915 Nenonen ylennettiin everstiluutnantiksi ja seuraavan vuoden keväällä hänet määrättiin Tallinnaan tykistörykmentin komentajaksi. 15. maaliskuuta 1917 tsaari Nikolai II luopui valtaistuimestaan ja valta siirtyi väliaikaiselle hallitukselle. Tallinnan savuavan päävartion kohdalla Nenonen sivuutti pari matruusia, jotka jättivät tervehtimättä. Aina tarkka Nenonen huomautti asiasta. Seurasi mellakka, Nenonen nuijittiin kiväärin perällä tajuttomaksi ja joutui sairaalahoitoon.

Nenonen anoi siirtoa rintamalle. Nenosen patteristo osallistui Väinänlinnan offensiiviin heinäkuussa 1917. Myöhemmin Nenonen siirrettiin etelärintamalle. Nenonen sairastui kuitenkin keltatautiin ja joutui palaamaan Pietariiin.

Marraskuussa 1917 Nenonen lähti asehankintamatkalle Norjaan. Kaupoista ei kuitenkaan tullut mitään bolsevikkivallankaappauksen vuoksi.

Nenonen kutsuttiin ylipäällikkö Mannerheimin joukkoihin Suomeen. Helmikuun alussa Nenosen tykeillä taisteltiin venäläisiä vastaan Oulussa. Hänellä oli käytössään kaksi tykkiä, joista kuitenkin vain toista voitiin käyttää. Kenraali Mannerheim ylensi Nenosen everstiksi ja nimitti hänet ensin Pietarsaaren tykistökoulun johtajaksi ja sitten tykistön tarkastajaksi. Nenosella oli käytössään tällöin 58 tykkiä. Myöhemmin Tampereen valtauksen sotasaalis oli 42 ja Viipurin valtauksen yli 300 tykkiä. Itsenäisen Suomen tykistön peruskalusto oli koossa.

Sisällissodan jälkeen Nenonen toimi tykistön tarkastajana, aselajin ylimpänä johtajana, lähes yhtäjaksoisesti vuodesta 1920 vuoteen 1937. Suomen tykistön ensimmäiset ohjesäännöt syntyivät Nenosen luentojen perusteella. Katkoksia olivat puolivuotinen tykistökurssi Ranskassa keväällä 1922 ja Kyösti Kallion hallituksen puolustusministerin tehtävät 1923–1924 sekä toiminta sotaväen päällikkönä 1924–1925. Nenonen joutui eroamaan sotaväen päällikön tehtävistä siksi, että hän antoi julkisen lausunnon ruotsinkielisiä upseereita koskien, jonka tasapuolisuudestaan huolimatta jotkut suomalaismieliset tulkitsivat yleisen edun vastaiseksi.

Tykistön tarkastajana Nenonen piti panssariaselajia turhana ja antoi ymmärtää, että sen voisi lakkauttaa. Tähän suuntaan edettiin muuttamalla hyökkäysvaunurykmentti hyökkäysvaunupataljoonaksi sekä lopulta erilliseksi hyökkäysvaunukomppaniaksi. Jalkaväen tulitukea Nenonen piti tärkeänä tuottamalla maahan kranaatinheittimistön.

Joulukuussa 1919 eversti Nenonen kävi ennen tykistön tarkastajaksi tuloaan Perkjärvellä Karjalankannaksella selvittämässä alueen soveltuvuutta tykistön yhteisten leirien pitopaikaksi. Nenonen esitti tiedustelumatkansa jälkeen, että jo kesällä 1920 olisi pidettävä kenttätykistön yhteinen leiri Perkjärvellä. Esitys hyväksyttiin ja niin alkoivat kenttätykistön leiriharjoitukset Perkjärven ampuma-alueella.^[1]

Vilho Nenosen sotilasarvot Suomen puolustusvoimissa^[2]

Nenonen meni vuonna 1921 naimisiin venäläisen leskirouvan Pelageja (Lina) Perminovan kanssa. Linalla oli aikaisemmasta avioliitosta tytär Irina. Avioliiton tarkoituksena oli auttaa venäläinen aatelisperhe pois Neuvosto-Venäjältä. Perheen saavuttua Suomeen tarjoutui rouva Pelageja Perminova eroamaan Nenosesta, mutta tämä ei suostunut, vaan antoi asian olla.

Talvisodassa Nenonen toimi Asesuunnittelukunnan päällikkönä ja oli komennettuna asehankintamatkalle Yhdysvaltoihin.^[3] Talvisota oli Suomen tykistölle opettava kokemus. Virheitä tehtiin ja niistä maksettiin. Suomen tykistö ei usein kyennyt tehtävään, jota Nenonen oli painottanut, eli hyökkäyksen tukemiseen. Ampumaleireillä oli harjoiteltu enemmän sitä mitä osattiin, ampumataitoa.

Vanha ja kirjava kalusto oli ongelma. Suomella oli joulukuun alussa 1939 tasan 444 tykkiä. Vanhin oli mallia 1877 ja uusin 1934. Lisäksi, Nenosen lukuisista aloitteista huolimatta, "maailman kirjavimman tykistön" ampumatarvikehuolto oli täysin retuperällä.

Lähes ainoa ammuslähde oli venäläisten jälkeensä jättämät ammusvarastot. Viikon taistelujen jälkeen piti antaa ankarat määräykset tulen säännöstelemisestä. Joskus kohteeseen ammuttiin vain 4–8 kranaattia. Talvipakkasella sytyttimien toiminta oli epävarmaa.

Teollisuuslaitokset saivat vasta 30. marraskuuta 1939 käskyn valmistaa lisää ammuksia. Talvisodan päättyessä tuotanto oli 2 500 kranaattia ja tarve rintamalla 8 000 laukausta päivässä.

Nenosen asehankintamatka Yhdysvaltoihin oli vaikea. Aseita ei voitu myydä sotaa käyvälle maalle, vaikka Brewster Buffaloita voitiin hankkia. Aseet ja ampumatarvikkeet toimitettiin vasta sodan jälkeen. Joukossa oli 200 kappaletta 75 mm:n kevyttä kenttäkanuunaa ja 32 kappaletta 203 mm:n järeää kenttähaupitsia ampumatarvikkeineen.

Nenonen nimitettiin jälleen tykistön tarkastajaksi syksyllä 1940. Kun uusi sota syttyi kesäkuussa 1941 armeijalla oli käytössään yli 1 000 tykkiä. Sodan alkupuolella tykkien määrä lisääntyi "kuin itsestään", sillä sotasaalis oli runsasta. Vuoden 1942 kesään mennessä Suomi oli vallannut yli 800 tykkiä. Saksalaisilta ostettiin huomattava määrä Ranskasta vallattuja tykkejä. Lisäksi Tampella valmisti Boforsin lisenssillä 140 nykyaikaista 105 mm:n kenttähaupitsia. Ongelmaksi alkoikin muodostua tykistön kaluston tavaton malli- ja kaliiperikirjavuus, joka hankaloitti mm. ammusten tuotantoa ja jakelua.

Kesän 1944 torjuntataisteluissa tykistö oli laadullisesti ja määrällisesti aivan toisella tasolla kuin kolme vuotta aikaisemmin. Tykistön vahvuus oli 50 000 miestä. Tali-Ihantalan ratkaisutaisteluissa 30. kesäkuuta – 7. heinäkuuta Suomen tykistö keskitti 7 neliökilometrin painopistealueelle jopa 250 tykin tulen. Vastaavia esimerkkejä ei muualta maailmasta ollut.

Ylipäällikkö myönsi Mannerheim-ristin Nenoselle henkilökohtaisesti 8. tammikuuta 1945.

Nenonen anoi eroa virastaan 15. helmikuuta 1947 lähtien.

Pääartikkeli: Korjausmuunnin

Tykistö tarvitsee tulenjohtajan eli henkilön joka näkee maalin sekä ammusten iskemät ja osaa niiden perusteella käskeä tykistölle tarvittavat korjaukset. Nenonen ratkaisi asian kehittämällä Suomen tykistölle liikkuvan tulenjohdon. Jalkaväen hyökätessä vaikeasti liikuteltava tykistö pysyy paikallaan, mutta tulenjohtaja seuraa hyökkäävää osastoa.

Päämaja perusti tykistön upseerien jatkokoulutusta varten 2. helmikuuta 1943 Suvi-Kumsan Ampumakoulun Karhumäen lähelle. Koulun opettaja, silloinen majuri, myöhempi everstiluutnantti Unto Petäjä (s. 30. heinäkuuta 1908 Tampereella, k. 5. heinäkuuta 1994 Helsingissä) kehitti tuliasemille erityisen korjausmuuntimen. Sen avulla tulenjohtaja pystyi johtamaan tarvittaessa useiden kymmenien tuliyksiköiden tulta tietämättä itse niiden sijaintia. Menetelmällä tulta voi johtaa kuka tahansa, jolla oli kompassi ja viestiyhteys tykistökomentajan komentopaikalle.

Petäjä opetti menetelmää oppilailleen ja tarkistutti sen toimivuuden kovapanosammunnoissa. Hänen esimiehensä, Maaselän Ryhmän tykistökomentaja eversti Eino Honko kävi huhtikuun lopulla Päämajassa esittelemässä menetelmää tykistön tarkastajalle kenraali Nenoselle. Tämä kutsui Petäjän itsensä Päämajaan esittelemään keksintöään. Kenraali Nenonen määräsi tykistökäskyllään nro 11, 12. heinäkuuta 1943 korjausmuuntimen otettavaksi käyttöön.^{[4] [5]} Samalla keksintö ja sen oikea keksijä julistettiin salaisiksi sodan loppuun saakka. Suomalaiset salasivat korjausmuuntimen myös saksalaisilta kanssasotijoiltaan. Keksintö ei enää ollut salainen Nenosen käskystä 25. huhtikuuta 1945 jälkeen.

Nenonen kehitti 1920- ja 1930-luvulla lentokuvauksen menetelmiä, joilla on ollut vaikutusta myöhemmin kaikkeen kaukokartoitukseen. Tarkka korkeusmittari ja uudenlainen ilmakuvakamera olivat hänen kehittämiskohteinaan.^[6]

Vuonna 1927 Nenonen rakensi alkeellisen prototyyppikameran. Vuonna 1928 Asevarikko 1 rakensi prototyypin perusteella kameran, joka sai nimekseen Nenon-kamera m/1928. Seuraavan vuoden Perkjärven testeissä kamera osoittautui vaatimusten mukaiseksi. Nenonen jatkoi kameransa kehittelyä ja vuonna 1929 testien jälkeen saksalainen Zeiss alkoi valmistaa kameraa merkinnällä Nenon RMK HS 15x15. Kameran kehittely jatkui ja vuonna 1932 valmistui Nenon RMK HS 1824/20.

Lina Nenonen kuoli helmikuussa 1945. Eläkepäivinään Vilho Nenonen harrasti luontoa ja lukemista. Helsingin yliopiston filosofian kunniatohtoriksi Nenonen vihittiin vuonna 1950. Vilho Petter Nenonen kuoli kotonaan 17. helmikuuta vuonna 1960. Hänet haudattiin Hietaniemeen valtion kustannuksella.

Tykistön ja kranaatinheittimistön ampumaleirillä Rovajärvellä pidetään joukkojen kesken Nenosen tulenavauskilpailu. Pohjois-Karjalan Prikaatin Aliupseerikoulun kranaatinheitin- sekä tulenjohtolinjan muodostama oppilassektori oli nimetty Osasto Nenoseksi Vilho Nenosen mukaan. Pohjois-Karjalan prikaati on lakkautettu.

Suomen Tykistömuseossa oli esillä Vilho Nenosen historiasta kertova huone, jossa oli myös hänen huonekalujaan ja sotilasvirkapukujaan. Nykyisin kyseinen huone esineistöineen on osa Museo Militarian perusnäyttelyä Linnankasarmin toisessa kerroksessa.

Vilho Petter Nenonen kutsuttiin sekä Kadettikunnan että Upseeriliiton kunniajäseneksi 6.6.1943^[7]

• Rislakki, Jukka: Erittäin salainen. Vakoilu Suomessa. LOVE KIRJAT, 1982. ISBN 951-835-057-4
• Öhquist, Harald: Talvisota minun näkökulmastani. Porvoo: WSOY 1950.

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Vilho Nenonen.

• Matti Alajoki, Tykistönkenraali Vilho Petter Nenonen, Otava 1975, ISBN 951-1-01796-9
• Tulikomentoja-lehti, 2/2002, ISSN 1457-9715, Tykkimiehet ry.
• Elonet: Finlandia-katsaus 2 (1943): kenraali Nenonen 60 vuotta - filmin alusta
• Vilho Nenonen Suomen ministerit. Valtioneuvosto.
• Maan valloitus kameralla ilmasta käsin. Kenraali Vilho Nenosen nerokas parannus ilmavalokuvauskoneeseen, josta ei ole hyötyä vain tykistön toiminnalle, vaan yleiseltäkin näkökulmalta katsoen, Hakkapeliitta, 29.11.1932, nro 48, s. 14, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
• Maata kartoitetaan taivaasta, Suomen Kuvalehti, 01.05.1936, nro 18, s. 14, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot

Edeltäjä: Kyösti Kallio

Suomen puolustusministeri 1923-1924

Seuraaja: Viktor Henrik Schvindt